tiistai 22. toukokuuta 2012

Milano

Kun nyt päästiin taas tähän tuttuun matkailu aiheeseen, niin ajattelin hieman muistella Italian reissuamme muutaman kesän takaa. Tuli päiviteltyä tänne vain lyhyt postaus heti kun blogin aloitin kyseisestä reissusta, mutta koska kohteet oli yksinkin aika merkittäviä, ajattelin jakaa reissun vielä osiin. Reissunahan se oli näin jälkikäteen ajateltuna aika kiireinen, mutta nähtiin paljon ja nyt tietää ainakin mihin kannattaa palata, ja mihin ei välttämättä.

Eli Milanosta tykkäsin ihan kaupunkina. Se oli aika siisti, ja muutamia perinteisiä tyrkyttäjä kaupistelijoita lukuunottamatta saatiin olla todella rauhassa. Duomo on edelleen ihanin ja kaunein rakennus mitä olen ikinä nähnyt, vaikka saman tyylisiä rakennuksia onkin esimerkiksi Münchenissä nähnyt. Jotenkin vain tuo Duomo vei sydämmeni.

Se oli jotenkin niin mahtava tunne kun oltiin juuri samana päivänä saavuttu Italiaan ja illalla kun oltiin saatu vietyä tavarat meidän luksushotelliimme (oli muuten oikeasti todella luksus, saatiin nimittäin -70% hotelli jonkinlaisena tarjouksena) ja sieltä sitten posotimme metrolla Duomon "pysäkille". Sieltä kun sitten nousi rappuset ylös metrotunnelista, avautui välittömästi edessä tuo ihana rakennus ilta auringon paisteessa.


Toinen juttu mikä Milanossa oli ihanaa, oli ne ne ihanat katumarkkinat mihin satuimme paikalle. Voi sitä vaatteiden ja kojujen määrää. Oli ihan taivaissa siellä, sillä kaikki tuotteet olivat vielä kohtuu edullisia.

Myös Milanossa oli erittäin toimiva metro verkosto, joten sillä tuli aika paljon huristeltua paikasta toiseen. Varsinkin kun meidän hotelli oli hieman sivussa keskustaan nähden.


 Sään puolesta koko reissun paras päivä oli Milanossa vietetty toinen päivä. Oli todella lämmin joten lähdettiin piknikille ihanaan puistoon... ikäväkyllä en muista yhtään että mikä tuon puiston nimi oli...


Sitten vielä muutama yleiskuva Milanosta.



Milanosta jäi ihan hyvä kuva, ja ehdottomasti sellainen että tuonne olisi mukava päästä uudelleen. Kauheasti ei tullut shoppailtua merkkiliikkeissä, tai suoraan sanottuna ajan puutten vuoksi edes juurikaan käytyäkään. Tietenkin pelkästään siksi että oli Milanossa, pitäisi varmasti noissa kalliissa merkkiliikkeissä käydä... se jääköön ensi kertaan.

En oikein osaa sanoa mitään vinkkejä Milanoon sen koomin. Kävelkää kaupungissa, me harrastettiin tuossakin kaupungissa aivan liikaa metroilla ajelua. Helppoutensa puolesta ne ovat hyvä tapa liikkua pidempia matkoja... mutta paljon siinä jää näkemättä. Italiassa yksi lempi juttuni oli jäätelö :D Se oli niiiin hyvää että en ole kyllä parempaa syönyt missään!

Mutta suosittelen käymään Milanossa vaikka vain pitkänä viikonloppuna tai pidempänäkin reissuna.

2 kommenttia:

  1. Ihania kuvia <3 Milano oli kyllä kaunis kaupunki, minäkin tykkäsin!

    Sulle olisi kysymyksiä meidän blogissa :>

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii, kiitoksia kovasti ^^ Ja okei kiitoksia, yritän tässä lähiaikoina keretä vastaamaan :D !

      Poista

Kommentit tekevät minut iloiseksi joten kiitos vaivannäöstäsi ! :)