perjantai 26. huhtikuuta 2013

Cyprus - Day Four - To the Beach

Tämä oli ehkä lemppari päiväni koko reissulla. Oli niin ihana aamulla herätä hyvin nukutun yön jälkeen ja huomata että taivaalla ei pilven hattaaraakaan näkynyt. Oli suunnitelmissa painua heti rannalle jos sää sallii ja niin me myös tehtiin, heti aamupalan jälkeen tietenkin.

 Kyltti kertoo kaiken oleellisen...
Sitten nokka kohti Nissi biitsiä ja ihania maisemia. Rakastuin tuohon rantaan kovasti, todella kaunis. En ihmettele että sitä sanotaan euroopan yhdeksi parhaimmaksi rannaksi. Tähän aikaan vuodesta oli vielä ihanan rauhallista, sai vaan kuunella veden kohinaa.
 Tuo vesi oli niin uskomattoman turkoosia ja ihanaa. Rakastuin. Piti kerätä rannalta vähän matkamuistojakin.
Pitihän sitä sitten veteenkin pulahtaa. Aika kylmää vettä, mutta ei mielestäni kovinkaan paljon kylmempää kun Suomessa kesäisin.
Ei kaikki hyppykuvat onnistuneet ihan niin kuin piti :D
Parempi :)
Päivä jatkuu ensi postauksessa. Näitä kuvia tuli jo ihan liikaa tähänkin :D

6 kommenttia:

Kommentit tekevät minut iloiseksi joten kiitos vaivannäöstäsi ! :)