sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Kyproksen ostokset

Kylläpäs noita matkapostauksia tuli monta :) Hih. Katselin tässä juuri kun yksi tuttu oli samaan paikkaan reissannut ja ilmeisesti lämpötilat hiponeet 30 astetta. mur :D Ei meidän aikana vaan....

Kuitenkin, tuli shoppailtua reissussa ihan sopivasti. Siten että jotakin kivaa sai ostettua, mutta silti siten ettei Teemulla mennyt hermo. Ainakaan pahasti :) Lempi liikkeeni oli ehdottomasti Bershka, jossa tuli käytyä sekä Larnakassa että Limassolissa. En ollut siellä ennen käynytkään. Hieman jäi harmittamaan etten ostanut sieltä ihania farkkushortseja pitsillä, mutta iski piheys :) 
Olen sitä mieltä, että vaikka olisikin kiva saada kaikki ihanat liikkeet Suomeen, niin jotenkin on silti kiva että ulkomailla on tuollaisia ihania vaateliikkeitä mihin mennä vain siellä. Puolensa ja puolensa tietenkin. Ajattelin että jos kesällä tulee mentyä Tallinnaan niin pitää sitten kunnolla shoppailla tuolla Bershkassa <3 :) On nimittäin sellainen aukko sivistyksessä etten ole ikinä Tallinnassa käynyt !

Hinnat on noin hintoja, en muista yhtään ihan tarkkoja lukuja :)

 Musta toppi 14e.
 Kukkamekko 9e
 Kauluspaita 15e
 Villapaita 10e
Valkoinen toppi 19.90e. Tähän ihastuin ihan hirveästi, niinkuin näkyy matkapostauksissakin. Oli jotenkin niin ihana ja sopii todella monen kanssa hyvin yhteen.
 Tämä neonvärinen perustoppi sai ikävän kohtalon kun kotona pesin sen varovasti koneessa. Noh, eipä kestänyt neonväri pesukonetta :( Ihan eriväriseksi muuttui, höh. Onneks ei tainnut maksaa kun vitosen. Toivottavasti tälläisiä löytyy Suomestakin!
Kylmempiä iltoja jo reissussa varten hommasin tämän valkoisen villapaidan. En muista yhtään sitä liikettä, mutta oli ihan kiva ja tämäkin oli puoleenhintaan joten taisin siitä kympin maksaa.

Näiden lisäksi ostin vähän tuliaisia, mutta muuten ei hirveästi sitten enempää. Näissäkin oli jo ihan mukavasti kotiin vietävää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit tekevät minut iloiseksi joten kiitos vaivannäöstäsi ! :)