maanantai 3. elokuuta 2015

First things first.


Helou, kaikki hyvin siellä päässä? Tajusin yhtäkkiä että sen lisäksi että olen jättänyt blogin tänä kesänä huomattavasti enemmän takaa-alalle kuin ennen, en ole myöskään juurikaan kirjoitellut tänne mitään. Siis muuta kun ne pakolliset kuvien yhteyteen. Jotenkin on ollut inspis tämän suhteen vähän hukassa.

Nyt pikkuhiljaa se alkaa palailemaan, vaikka toisaalta ajattelin edelleen pitää blogin kakkosena. Tämä on minulle kun päiväkirja, rakastan sitä kirjoittaa ja sinne elämäämme taltioida, silti välillä on hyvä pysähtyä miettimään, mistä elämässä on oikeasti kyse?

Jotenkin olen yrittänyt jättää jatkuvan kuvailun vähemmälle ja keskittyä enemmän elämään ihan niiden hetkien vuoksi, en siksi että niistä saisi kuvan. Tietynlainen kultainen keskitie vain pitää löytää sen asian kanssa, että mitä tekee blogin vuoksi ja mitä tekee itsensä vuoksi. Kaikesta ei aina tarvitse tehdä postausta, vaikka omaa elämäänsä haluaakin tänne ikuistaa. Sitä minä olen jo hetken itselleni toitottanut, sillä jossakin kohtaa huomasin keskittyväni enemmän hyvien kuvien saantiin kun tärkeimpään, eli läsnäoloon.

Rakkauteni matkailuun ja valokuvaukseen oli olemassa jo kauan ennen kun aloin blogia pitämään. Niitä kahta olen aina tehnyt muusta syystä kun siitä että saisin lisää lukijoita tai kivoja postauksia tänne. Olen itseasiassa varmaan todella surkea bloggaaja, koska ajattelen todella harvoin sitä, mitä kukakin haluaa lukea. Minä teen tätä itselleni, kelle muullekaan minä omaa elämääni ikuistaisinkaan kuin muistoksi itselleni.

Minusta jokaisen pitää yrittää tehdä elämässään asioita mistä itse nauttii eikä miettiä mitä muut on niistä mieltä. Koska kun ihan oikeasti miettii edes pienen hetken sitä asiaa, niin mitä ihmeen väliä sillä on mitään muut ajattelevat?
Olen tällä hetkellä todella onnellinen ja tyytyväinen elämääni kaikin puolin. Minulla on maailman ihanin mies ja meillä on ihana arki, jota rakastan yhtä paljon kun matkoja, mitä aina välillä pääsemme tekemään. Minusta molemmat asiat on tärkeitä, se että on tyytyväinen arkeen, mutta myös se, että on valmis välillä siitä hetkeksi lähtemään.

Olen tajunnut miten onnekas olen, että minulla on niin paljon rakkaita ympärilläni. Perhe ja ystävät. Ne on niitä tärkeimpiä asioita elämässä ja niitä pitäisi vaalia.

Toivottavasti jatkossakin saan kuulla teistä kommenttien muodossa ja jaksatte pysyä mukana, oli postailutahti mikä hyvänsä. Hyvää elokuuta kaikille ihanille ihmisille siellä ruudun sillä puolen! Muistakaa nauttia kesästä, oli kelit mitä hyvänsä ( paraskin puhuja, tiedän. )

1 kommentti:

  1. Olipas kaunis tuo ensimmäinen kuva <3 Bloggailun pitää tuntua just itselle sopivalta ja elämässä pitää keskittyä siihen olennaiseen :) Sulla on just oikea asenne!

    VastaaPoista

Kommentit tekevät minut iloiseksi joten kiitos vaivannäöstäsi ! :)