tiistai 21. kesäkuuta 2016

Meidän häät part 2




Kirkosta poistumisen jälkeen siirryttiin hääautolle ja kohti Pyynikkiä, missä meidän potretit otettiin. Olin niin iloinen kun kirkosta tullessa ei satanut vettä, koska oli kivaa kävellä riisisateen läpi ilman varjoa. Pyynikillä taas kun lähdettiin kipuamaan kalliolle yhdelle kivalle paikalle, alkoi kivasti tihuttaa vettä. Siinä sitten meinasi vähän kädet loppua kun mekkoa piti pitää ylhäällä ja sateenvarjoa toisessa kädessä jne.
Kuvat otettiin noin tunnissa muutamassa eri paikassa. Oli tosi kivaa ja Sami osasi kyllä tosi hyvin ohjata oikeisiin asentoihin. Minulla on ainakin suuret odotukset kuvista. Tuollainen synkähkö sateinen taivat voi saada aika kivat kontrastit kuviin. Otettiin me yksi kuva läpinäkyvän varjonkin läpi, saatiin siitäkin kiva kuva :)

Potrettien jälkeen lähdettiin kohti juhlapaikkaa, missä oli sitten heti onnittelujono ja sen jälkeen vielä kippisteltiin. Meillä oli ensin pieni tutustumisleikki ja sen jälkeen saikin mennä hakemaan ruokaa. Olo oli kyllä jotenkin tosi rento ja lämmin, ei jännittänyt siinä kohtaa enää mikään ja mieli oli iloinen.
Ruoka oli tosi hyvää. Meillä oli pitopalveluna siis Tilisanssi, jota voin suositella lämpimästi.



Ruokailun jälkeen käytiin ottamassa yhteiskuva ulkona kaikista vieraista. Sen jälkeen vielä muutamat ryhmät kuten me ja perheemme jne. Kiva saada tälläiset klassisetkin kuvat mukaan.



Kuvien jälkeen siirryttiin taas sisälle ja luvassa oli puheita, ensin puhui äiti, sitten Teemun äiti ja sitten siskoni. Kaveriporukamme pojat yllätti kyllä niin kovasti, heillä oli niin upeat puheet, ettei siinä voinut olla herkistymättä. Niin mahtavia kyllä kaikki puheet! Oltiin kyllä yllättyneitä, että ylipäätään oli niin moni piti ja oli niin ihana kuulla niitä. ONNEKSI meillä oli se videokuvaaja kokoajan mukana niin sai puheetkin toivottavasti nauhalle.

Puheiden jälkeen siirryttiin leikkaamaan kakkua. Meillä oli pieni ässä hihassa, kun ei kumpikaan välitetä yhtään mistään "kaapin paikan" määräämisistä, niin oltiin jo aikoja sitten päätetty, että meille ei tule polkaisua. Me sitten vedettiin high fivet polkasun sijaan. Kuulemma kuvaajakin sai tämän ikuistettua, mikä on kyllä tosi kiva!



Kakku oli ihan mahtavaa, meillä oli vadelma valkosuklaajuustokakku. Nam. Onneksi sitä jäi vielä niin, että eilenkin syötiin vielä kahvin kanssa.

Kakun jälkeen oli pieni hengähdystauko ilman ohjelmaa, ja se kyllä tuli siinä kohtaa jo tarpeeseen. Ainoa, että jännitettiin kokoajan kun seuraavaksi oli ohjelmassa meidän häätanssi. Meillä oli biisinä Ed Sheeran - Tenerife Sea. Sitä voi siis valssatakin, joten oltiin tehty taustalle pieni koreografia, mitä ei kumminkaan oltu keretty harjottelemaan kun alle kymmenen kertaa. Tanssi meni kyllä yllättävän hyvin. Minua jännitti etukäteen myös se, että miten tuon mekon kanssa pystyy tanssimaan, mutta ihan hyvin se meni. Valssikohdissa kyllä mekko tallautui hieman jalkoihin ja meinasin liukastella, mutta onneksi Teemu piti pystyssä < 3



Tanssin jälkeen tuli itellekin paljon rennompi olo. Sen jälkeen oli yksi valssi ja tanssin sen sitten Jannen kanssa, vaikka olin etukäteen päättänyt etten valssaa kun tuossa meidän biisissä. Onneksi siinä kohtaa kaikki muutkin tuli valssaamaan. Duo soitti tähän väliin ensimmäisen settinsä. Kuuneltiin ja tanssittiin hetki, mutta sitten mentiin availemaan kortteja ja käväisemään Photoboothissa.

Jossakin kohtaa kun ilta alkoi hämärtyä, siirryttiin poppoolla vielä kuvailemaan ulos ja ottamaan muutamat kaverikuvat, sekä muutama kuva meistä Teemun kanssa. Siihen samaan syssyyn heitettiin myös kimppu ja sukkanauha, oli kuitenkin ulkona enemmän tilaa.

Yllätysohjelma lähti heti sukkanauhan heiton jälkeen ja minut pelätytettiin kunnolla, kun ensin ryöstettiin sulhanen eikä minua :D Tämä oli siis pieni kiusa ystäviltämme kun olin aikatauluttanut morsiammen ryöstön :D EN MINÄ TIENNYT, että sen pitää olla meillekin yllätys :D No onneksi sitten Teemu palautettiin ja minut ryöstettiin. Minä sain litkiä kamalan makuista Lemmen Juomaa ja Teemu laulaa lurautti käheällä äänellään Stairways to Heavenin :D Sillä irtosi morsian takaisin ja varmasti paljon kunnioitusta kanssaihmisiltä :D

Loppuilta meni kun siivillä. Syötiin iltapalaa (loput ruuat ja euron juustot!) sekä tanssittiin ja naurettiin. Yhden maissa alettiin Teemun kanssa siirtyä kohti hotellihuonetta. Meikäläisen puku alkoi yhtäkkiä painaa tosi paljon kyljistä ja muutenkin, ei haluttu olla liian väsyneinä hääyönä. :)

Siitä sitten lähdettiin taksiin. Mukava taksikuski oli ihan innoissaan kun oltiin hänen ensimmäinen hääpari, ketä kuljettaa kyydissään.

Scandic Station oli järkännyt meille tosi ihanan yllätyksen huoneeseen, vaikka mitään hääpakettia ei oltu tilattu. Minä sain pienen lahjan, missä oli kasvovoidetta ja jalkohoito aineita. Sitten vielä tälläiset ihanat odotti:

Enemmän parempia kuvia laitan sitten kun vain kunnolla kuvat saadaan kaikki. Siinä saattaa mennä häämatkan jälkeiseen aikaan, joten halusin jotakin tänne kirjoittaa ja edes muutaman puhelinkuvan laittaa nyt jo ennen. 

1 kommentti:

Kommentit tekevät minut iloiseksi joten kiitos vaivannäöstäsi ! :)