keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

Matkajalustat


Ajattelin tehdä postauksen näistä mahtavista keksinnöistä jotka helpottavat valokuvausta varsinkin reissuilla, kun isoa jalustaa ei oikein viitsi pitää mukana ja aina ei kameraa uskalla tai voi yksin jättää kauas ilman sitä. Tutustuin näihin Gorillapod nimisiin matkajalustoihin ennen Italian reissuamme, jolloin minulla oli vain pokkari käytettävissäni. Pieni ja soma pokkarin matkajalusta meni helposti mukana vaikka laukussa, ja kun teki mieli ottaa Teemun kanssa yhteiskuva niin eikun kamera vaan vaikka puuhun tai tolppaan kiinni ja itselaukaisimella kuva. Tykkään ottaa monipuolisia kuvia reissuilla, ja kahdestaan reissatessa tulee kuvista helposti yksin pönötys kuvia jonkun nähtyvyyden edessä... Tämän ansiosta saa kivoja yhteis ja tapahtuma kuvia.



Isompi järkälle tarkoitettu Gorillapodin hommasin vasta viimekesänä. Se oli Lontoon reissulla mukana, mutta tähän jalustaan ei kuulunut tuota kätevää pikakiinnitystä, joten se piti erikseen ostaa. Mikään edullinen tämä pikakiinnityskikkare ei ollut, mutta voi kuinka se helpottaa elämää kun aina ei tarvitse ruuvata jalustaa kiinni kameraan vaan voi vain napsauttaa pikaliittimen jalustaan ja kamera saa laulaa. Tietenkin tämä jalusta on huomattavasti isompi kun tuo pikkuisempi sisaruksensa, mutta tämäkin menee isommassa laukussa tai repussa helposti mukana.



Matkajalustoilla on siis väännettävät jalat, joiden avulla sen voi tukevasti kiinnittää mihin vain uskaltaa. Me olemme käyttäneet varsinkin tuota pienempää PALJON ja voin sanoa että ainoastaan yhden kerran sen ote lipsui ja kamera tipahti jalustoineen. Onneksi ei ollut pitkä matka ja alla oli pehmeää ruohoa. Pitää siis tietenkin aika tarkkaan tuo asetella.
Meillä meni kovan käytön vuoksi muistaakseni muutaman kerrankin takuuajalla uusiksi tuo minijalusta. Ostettiin verkkokaupasta, missä siis molempia myydään, ja siellä sai onneksi helposti aina uuden kun takuuta oli kerta jäljellä.



6 kommenttia:

  1. OHO! Mikä keksintö. Miksen ole löytänyt aikasemmin. Ehdottomasti pitää hommata jos joskus reissuun lähtee!

    Itse kylläkin pelkäisin omaa järkkäriäni ripustella. Runko objektiivilla voi helposti painaa kaksikin kiloa, joten en sitten tiedä miten tukevasti niin painavan virityksen saa.

    Kiitos tästä infosta kumminkin :--)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, en ole itsekään uskaltanut kauheasti järkkää minnekään ripustella, vaikka minun järkkäri onkin aika kevyt malli... Ihan tukevalta tuo vaikuttaa ja niitä on myynnissä vielä jonkinlaisia alumiinisiakin gorillapodeja mitkä varmasti kestävät huomattavasti paremmin. Käy tuo kuitenkin siten jos haluaa kauempaa ottaa kuvan ihan maasta tai vaikka pöydältä käsin, niin saa hieman korkeammalle kameraa ja säädettyä oikeaan kulmaan :) Saa nähdä kuinka paljon tosiaan uskaltaa mihinkään vaikeisiin paikkoihin laittaa.

      Pokkari onkin eri juttu ja se on ollut mitä ihmeellisimmissä paikoissa kiinni tuon avulla :D Hahaa, suosittelen ehdottomasti hankkimaan :)

      Poista
  2. Vitsit tollanen minijalusta olisi kätevä! Mulla on sellainen iso, enkä jaksa koskaan raahata sitä minnekään mukaan :D Ainakaan mihinkään pidemmille reissulle. Sit joutuu aina kyselemään ihmisiltä, että ottaisivatko he kuvia meistä, eikä koskaan saa just sellaisia mitä haluaisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se on jotenkin ärsyttävää vaikka yleensä ihmiset kyllä ihan hyvillä mielin ottaa kuvia... silti ne yleensä ei ihan niin hyvin onnistu kuin voisi :D Joo saa nähdä miten hyvin tuota isoa jaksaa mukanaan kantaa... mutta toisaalta kyllä tuo järkkäkin laukussa menee niin kaipa tuo siinä samassa :D

      Poista
  3. Erittäin mukavannäköinen blogi :) Valokuvausta itse myös harrastan ja siitä mielenkiinto. Aika monesti olen Ähtärin eläinpuistossa käynyt sillä asun todella lähellä ;) hauska tuuri sillensä kun blogilistasta nappaa blogin hakusanalla "valokuvaus" ja tälläistä löytyy!

    mmariannen.blogspot.fi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos :) Heh, nojoo valokuvausta on kyllä mukava harrastaa ja itselläni paino sanalla harrastus, sillä kaikkea hienouksia en ole vieläkään oppinut mitä kameralla voisi tehdä :) Mutta kiitos kommentistasi :)

      Poista

Kommentit tekevät minut iloiseksi joten kiitos vaivannäöstäsi ! :)