maanantai 1. heinäkuuta 2013

Siskoilupäivä kylpylässä

Viimeinen lomapäivä tältä erää, yhyyy. Onpas ikävää palata töihin huomenna suoraan sanottuna, loma meni niin pirun nopeasti ja ohjelmaa riitti vähän liikaakin. Eipähän ainakaan tullut tylsää. Pian sitten paluu arkeen, onneksi näkee ainakin ihania työkavereita, joten hyvätkin puolensa löytyy. Ja onneksi odottaa ihanat kaksi viikkoa lomaa elokuun alussa <3

Surullisen päivän kunniaksi pyysin rakkaan siskoni tänne piristämään minua ja kanssani Kylpylä Edeniin, hänellä kun taas alkoi loma. Ikävästi meni ristiin loma niin ei keretty paljon edes näkemään paitsi tänään.

Aamulla tultiin ensin meille syömään aamupalaa ja siitä sitten posotettiin Edeniin kylpylöimään. Uskaltauduin jopa yhdessä välissä ottaa kameran mukaan alueelle niin että sai muutaman kuvan otettua.
Oli todella ihanaa, rentouttavaa ja hauskaa. Oleiltiin myös paljon ulkoaltaassa kun ulkona oli niin lämmin ja aurinkoinen ilma. Tuntui vähän kun olisi ollut ulkomailla altaalla lötköttelemässä. Porealtaissa vietettiin myös paljon aikaa ja tietenkin ihan uitiinkin.


Rakas siskoni <3
 Sitten muutama kuva allasalueelta ja ulkoaltaalta.
Repästiin ja juotiin cola puoliksi alueella. Sen verran tyyriit hinnat että ei ole tullut varmaan ikinä juotua tai syötyä tuossa mitään. Oli kuitenkin ihan hauska lisä reissuun.
Sitten tuo ihana ihana ulkoallas. Olen niin surullinen kun Tampereella ei ole maauimalaa kun erimerkiksi Porista löytyy. Olisi niin hauska.
Siellä minä pulikoin onnellisena.
Kylpylän jälkeen lähdettiin rentoutuneena Lielahteen äidille ja Juhalle, sekä käytiin muutamalla kirpputorilla ja syömässä. Ihan mahtava päivä ja ihana nähdä perhettä <3
 Kirpuilta ei löytynyt mitään, mutta ihan kivat kirppikset nuo ovat molemmat.

2 kommenttia:

  1. Oli aivan ihana päivä <3 Kauheita kuvia noi kuvat musta, hyii :DD Ja ihania kuvia allasalueeltakin. Uusiksi otettava kyllä kun pystyy1 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä ny höpöjä puhu, et näytä kauheelta :(( mur! Oli kyllä huippu päivä! :)

      Poista

Kommentit tekevät minut iloiseksi joten kiitos vaivannäöstäsi ! :)