torstai 5. helmikuuta 2015

Ihanat ifolor-kirjat

Olen aina blogissani painottanut miten tärkeitä valokuvat minulle ovat. Olen siis säilönyt ne kaikki dvd:levyille ja ulkoiselle kovalevylle, ettei pelkän tietsikan turvin mennä. Mutta mikään ei ole ikuista ja minun luotto tuollaisiin vempaimiin on aika pieni, tämä on yksi syy miksi haluan kuvia myös perinteisenä muotona teetettynä. Yksittäisiä kuvia voi silti olla vähän tylsä katsella, siksi olen ollut innostunut ifolor-kirjoista viimeiset neljä vuotta. Minusta on hauska tehdä jokaisesta reissustamme kirja, pituus riippuu tietenkin matkan pituudesta ja kuvasaldosta. Kirjat ovat hyvällä paikalla kirjahyllyssämme, jotta vieraat voivat niitä halutessaan katsella. Suurin ilo on silti selailla niitä itse.

Kirjat on hyvälaatuisia, kohtuu hintaisia ja mikä parasta, hauska tehdä. Ohjelma on helppo ja kirjoista saa helposti oman näköisiä sillä kaikkia sivupohjia pystyy muokkaamaan mielin määrin. Kuvia voi asetella miten haluaa ja minkä kokoisina haluaa, valittavana on paljon kehysvaihtoehtoja ja jos taustoista ei löydy sopivaa, pystyy taustaksi valitsemaan vaikka jonkun kuvistaan.


Olen niin rakastunut matkakirjoihimme, että halusin täälläkin julkaista jokaisesta kirjasta ainakin yhden lemppari aukeemani. Matkat on aika järjestyksessä, eli kaukaisin ensin.

Italia 2010
Saksa 2011
Lontoo 2012
Itävalta 2012
Pariisi 2012
Kypros 2013
Tallinna 2013
Italia 2013
New York 2014
Barcelona 2014
Oletteko te tehneet ikinä näitä kirjoja tai jonkun muun kun Ifolorin kautta?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit tekevät minut iloiseksi joten kiitos vaivannäöstäsi ! :)