sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Meidän häät - Juhlat osa 2

Minä en ole ikinä kauheasti puheista välittänyt tai oikeastaan kukaan ei ole ikinä pitänyt minulle puhetta, kun ei ole tullut sellaisia juhlia järkättyä. En siis oikein odottanut puheilta mitään muuta kun että kunhan nyt joku sanoo jotakin. Puheet nousi koko päivän yhdeksi hienoimmaksi hetkeksi, sillä ne olivat kaikki niin ihania, yllättäviä, rakastavia ja koskettavia. Olin niin yllättynyt, kuinka moni piti puheen ja miten ihania ne olivatkaan. Oli ihana kuulla, mitä rakkaat ystävämme ovat mieltä suhteestamme ja kuinka kauniisti he puhuivat. Puheen piti anoppini, äitini, siskoni, Ville, Salla, Matti, Lauri sekä setäni, joka kauniisti kertoi edustavansa myös isääni samalla.

Olen niin onnellinen, että puheet tallentuivat videolle, sillä niitä kelpaa kyllä katsella myöhemminkin. Haluan korostaa, että ottakaa puheet videolle, sillä siitä hetkestä ei välttämättä kovin paljoa muista jälkikäteen. Lisäksi se on todella ihana muisto.



















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit tekevät minut iloiseksi joten kiitos vaivannäöstäsi ! :)