maanantai 7. marraskuuta 2016

Meidän häät - Juhlat osa 3

Häätanssia olin alkanut jännittää siitä asti kun selvisi, että pukuni onkin liian pitkä. Olin ehkä pikkuisen jännittänyt muutenkin kaikkien edessä tanssimista, sillä oltiin Teemun kanssa tehty meidän häätanssibiisin ympärille pieni koreografia. Oli pakko siis ennen tanssia käydä ihan pikkusen tanssahtelemassa salaa, että pystyin olemaan varma etten kompuroi mekkoon sitten kaikkien tuijottaessa. Noh, itseasiassa tuo valssaaminen näin muhkean helman kanssa ei ole mistään helpommasta päästä vaikka helma ei olisikaan liian pitkä. Ihan kivasti se kuitenkin meni, mitä nyt itse huomaa videosta aika hyvinkin ne kohdat missä itse astuu oman helmansa päälle. Olen silti ilonen että tanssikin saatiin nauhalle, koska onhan sitäkin nyt kiva katsella jälkikäteen.

Videoiden tärkeys korostuu kyllä yllättävän paljon kun jälkikäteen häitä miettii. Eli suosittelen kyllä ammattilaista, vaikka meillä ei sellaista ollut. Jos ei muuta niin ainakin jonkun sukulaisen pestaa kuvailemaan tärkeimmät hetket päivästä talteen. Niin ja meidän häätanssibiisi oli:

Ed Sheeran - Tenerife Sea 

You look so wonderful in your dress
I love your hair like that
The way it falls on the side of your neck
Down your shoulders and back

We are surrounded by all of these lies
And people who talk too much
You got the kind of look in your eyes
As if no one knows anything but us

Should this be the last thing I see
I want you to know it's enough for me
'Cause all that you are is all that I'll ever need

I'm so in love, so in love
So in love, so in love

You look so beautiful in this light
Your silhouette over me
The way it brings out the blue in your eyes
Is the Tenerife Sea

And all of the voices surrounding us here
They just fade out when you take a breath
Just say the word and I will disappear
Into the wilderness






Meidän tanssin jälkeen muutkin pääsivät tanssahtelemaan. Tuli sitten veljeni kanssa tanssittua yhden biisin ajan. Pikkusen oli ahdas tuo meidän tanssille varattu tila varsinkin sillon kun kaikki vieraat tanssivat samaan aikaan. No meidän häissä ei kauheasti valssattavia biisejä soinutkaan, joten eipä tuo niin haitannut.








Oli meillä muutama perinneohjelmakin kuten morsiammen ryötö ja perus sukkanauhan ja kimpun heitot.






Täytyy kyllä sanoa, että oli se yksi päivä kaiken sen vaivan ja rahan arvoinen. Meille se oli tärkeä päivä juhlia meidän rakkauttamme kaikkien rakkaidemme kanssa. Häämme olivat hyvinkin paljon meidän näköiset ja siellä oli lähes kaikki meille rakkaat ihmiset paikalla. Juuri se teki päivästä niin ihanan ja tunnelmasta niin lämpimän. Ei voi kun muistella lämmöllä tuota ihanaa päivää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit tekevät minut iloiseksi joten kiitos vaivannäöstäsi ! :)