tiistai 21. huhtikuuta 2015

Uusia tuulia


Kaipa sitä tännekin vihdoin voin jakaa, niin jännää kun se onkin, että aloitan syksyllä opiskelut ammattikorkeakoulussa täällä Tampereella. Vakituisen työn jättäminen oli yllättävän vaikeaa, mutta minusta tuntui että olin saanut työstäni irti kaiken mitä voin ja on aika lähteä kohti uusia haasteita. Minulla on ollut aivan mahtava työpoppoo nykyisessä työssä ja sitä tulee ehkä eniten ikävä.
Kävin oppisopimuksella merkonomin opinnot tuossa reilu vuosi sitten ja niillä papereilla kouluunkin hain. Sillon ainakin tuntui hyvältä palata koulun penkille pitkän tauon jälkeen, vaikka oppisopimuskoulutuksessa ei paljon lähipäiviä ollutkaan. Se on muuten myös sellainen opiskelumuoto mitä voin lämpimästi suositella! Mutta siis nyt menen opiskelemaan liiketaloutta, saa nähdä mitä tapahtuu ja onko oma juttu vai ei.

Suurelta osin tästä syystä piti kämpän vaihtoa alkaa vakavasti harkitsemaan, sillä nykyisen vuokra on suotta korkea opiskelijana asumiseen. Mitään yksiötä ei kuitenkaan haluttu, sillä Teemu kuitenkin käy töissä vaikka minä kohta pääsääntöisesti opiskelen. Hyvin läheltä nykyistä asuntoamme löytyi sitten mukava saunallinen kaksio satkun halvemmalla vuokralla kun nykyinen, siihen siis aika varmasti muutamme alle kuukauden päästä. 
Kämpän pohja on kivan avoin ja yllättävän tilava vaikka muutama neliö tipahtaakin nykyisestä neliömäärästä. Jos totta puhutaan niin en malta päästä sisustamaan uutta asuntoa.

Lisäksi kaikkien näiden muutosten keskellä odotan innolla myös kaappien siivoomista. Vuosien saatossa kaikkea ihmeellistä roinaa tulee keräiltyä kaappeihin, varsinkin kun rakastaa kirppareilla shoppailua.
Siivoilun olen tässä pikkuhiljaa aloittanut ja jo nyt on tullut vietyä varmaan pari jätesäkillistä tavaraa ihan roskiin. Lähinnä jotakin vanhoja lehtiä yms turhaa, mitä ei jaksa raahata uuteen asuntoon.
Tarkoitus olisi tässä ensi viikolla ottaa kirpparipöytä ja myydä siellä vaatteita nyt ainakin. Uudessa asunnossa ei tule olemaan yhtään sen enempää kaappitilaa kun tässä, joten on kiva olla täyttämättä niitä roinalla jo muutossa. Odotan kyllä kovin uutta asuntoa ja olen niin iloinen, että ainakaan tällähetkellä ei tarvitse luopua saunasta < 3 ( minä olin jo ihan porua vääntämässä että joudun luopumaan rakkaasta rentoutumiskeinostani ja pienestä luksuksesta arjessa. )

Kaikki muutokset aina jännittää ja pelottaa, mutta uskon vakaasti että ne on hyvästä. Liika jämähtäminen vanhaan tuttuun on toisaalta huono ja itse ainakin kaipaan uusia haasteita. Tähän mennessä en ole katunut mitään suuria muutoksia, mitä olen elämässäni ottanut vaan ne on aina tuoneet tullessaan paljon hyvää. Toivotaan että niin käy myös nyt.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit tekevät minut iloiseksi joten kiitos vaivannäöstäsi ! :)