torstai 3. joulukuuta 2015

Jouluostoksia ja keikkailua

Oli tuossa viime viikolla taas aika kiireinen viikko, joten vaikka tuli muutamia kuvia räpsittyä niin postailujen tekeminen unohtui ihan täysin.
Mutta siis, käytiin viikko sitten maanantaina siskoni kanssa vähän jouluostoksilla. Sain itseasiassa kaikki joululahjat ostettua, mikä on aika helpotus. Oli vielä kiva ilma, joten mikäs siinä rauhassa kauppoja kierrellessä ja kaikesta siskoni kanssa höpötellessä.


Sitten keskiviikkona oli poikien bändin keikka Jack the Roosterissa. Siellä on meneillään joka vuotinen bändikisa, Kukkona Tunkiolla ja he siihen sitten osallistuivat. Oli taas kiva nähdä Teemu ja ystävät lavalla soittelemassa. En ehkä vieläkään ole ihan tottunut ajatukseen että oikeasti keikkailevat, vaikka hienosti keikat meneekin.


Muutaman viikon päästä tulee tuo uusi Star Wars leffa teattereihin, joten päätettiin Teemun ja Villen kanssa katsoa kaikki edelliset osat ennen sitä. Osat 4 - 6 olinkin jo katsonut aikaisemmin, mutta minusta ne on niin hyviä, että mukava oli katsoa uudelleen. Sitten niitä uusimpia osia 1 - 3 en ollut aikaisemmin nähty ja nyt vielä kaksi katsomatta. Toivottavasti on hyvä se uusi leffa, saattaa muuten muutama vanha fani pettyä.

Tässä vielä muutama LBR:n biisi jos jotakuta kiinnostaa kuunnella :)


2 kommenttia:

  1. Olen yrittänyt saada kaveria Star Warsiin, mutta kukaan ei ole niin "iso fani", että viitsisivät tulla mukaan edes vähän myöhemmin. Työkaverit sen sijaan vaahtoavat, että on jo liput ostettu ensi-iltaan ja kyselevät tulenko mukaan vai sainko jo seuraa. Totta kai haluaisin ensisijaisesti mennä omien kavereiden kanssa katsomaan, enkä tuppautua työkavereiden ja heidän teinipoikien seuraan silleen "MORO!", mutta kaipa se tässä vaiheessa jää ainoaksi vaihtoehdoksi. Uskallan veikata, että viikonloppuna on ensi-iltaakin täydempää täälläpäin kaupunkia :)

    VastaaPoista
  2. Kyllähän se nyt täytyy leffaan mennä katsomaan jos vaan yhtään on kyseistä sarjaa seurannut ;) Joten sinne vaan työkavereiden kanssa katsomaan :) Kumminkin sinua kyselivätkin mukaan :) Ja joo siksi tulikin valittua tuo torstai sen sijaan että menisi lauantaina katsomaan (voi olla aika tunku) :D

    VastaaPoista

Kommentit tekevät minut iloiseksi joten kiitos vaivannäöstäsi ! :)