sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Comojärvi - Chillailupäivä

Suunnitelmissa oli alunperin että oltaisiin yhtenä päivänä lähdetty järven pohjoispäähän ihastelemaan vielä korkeampia vuoria, mutta ei sitten viitsitty lähteä. Reissu olisi vienyt koko päivän ja haluttiin mielummin viettää yksi päivä ihan rauhassa tutkiskellen Leccoa. Niin me myös tehtiin. Pyörittiin vanhassa kaupungissa ja käveltiin toiselle puolelle järveä ihastelemaan maisemaa ja mikä tärkeintä, otettiin ihan rauhassa koko päivä.

 Toiselta puolelta järveä avautui upea näkymä Leccoon.
 Nautittiin ihana lounas, joka osottautui vielä todella edulliseksi. Ja oli kyllä parhaita paikkoja missä olen ikinä lounasta syönyt maisemien puolesta.
 Kerkesin vähän käymään shoppailemassakin parissa kaupassa. En kyllä tuolta löytänyt vielä mitään.
Sitten taas istuskeltiin juttelemassa koko ilta rannassa ja ihasteltiin taas yksi auringonlasku. Ihan parhaita oli juuri nuo illat kun aurinko alkoi laskemaan ja lämpötila tippui siihen 25. Eli todella lämmin oli vielä pimeään aikaankin. Tämä oli itseasiassa viimeinen ilta Leccossa, joten viihdyttiin kaupungilla pitkään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit tekevät minut iloiseksi joten kiitos vaivannäöstäsi ! :)