maanantai 5. syyskuuta 2016

Ongelmana huono iho

Olen oikeastaan viime syksystä saakka alkanut taas tappelemaan huonontuneen ihoni kanssa, ja välillä siihen sainkin hetkeksi apua. Häitä ennen iho sai jonkun ärsytyksen ja ei todellakaan hääpäivänä ollut parhaimmillaan, mutta iso kiitos ammattimeikkaajalle, joka sai tilanteen pelastettua. Nyt kesä on kuitenkin takanapäin, eikä ihon helpotusta vieläkään ole tullut.Olen pyörinyt netissä vinkkejä etsien varmaan reippaasti yli puoli vuotta, takertuen kuin hukkuva jokaiseen toivon jyvään, mitä jostakin uudesta ihonhoitosarjasta tai luonnon keinoista on puhuttu. Olen koittanut suolasaippuat, sinkit, omega3, erilaisia tuotesarjoja akneen, Meinebasen, gluteenittoman ruokavalion, vehnättömän ruokavalion, vaihtaa tyynyliina ja pyyhkeitä jatkuvasti... tätä listaa voisi pitkälle jatkaa.
Pelottaa suoraan sanottuna ihan sikana edes sanoa tätä ääneen, mutta tänään minulle on varattuna ihotautilääkäri ja olen lähes varma, että minulle määrätään Roaccutan-kuuri. Niille kelle kuuri ei ole tuttu, voin valaista hieman, että kuuri on siis akneen tarkoitettu todella rankka kuuri, mikä kestää puolesta vuodesta pidempäänkin. Kuurin aikana pitää seurata maksa-arvoja tarkkaan sekä raskaaksi ei ehdottomasti saa tulla, sillä kyseinen lääke voi aiheuttaa sikiövaurioita.

Okei, ihoni nyt ei ehkä ihan oikeasti ole missään kauhean pahassa kunnossa. Lievä/keskivaikea aknehan tämä on. Mutta minulle se on maatakaatava. Ollut jo pitkään. Ja tämä jatkuva tappelu ja toivominen ja uusien juttujen kokeilu turhaan on todella kuluttavaa.

Sivuoireet pelottavat ihan hirveästi. Ehkä se on tämä pitkään jatkunut jahkailu, mikä sai minut pelkäämään tätä kuuria entisestään. Olen lukenut joo vähän liikaakin netin keskustelupalstoja, mutta onhan siellä todella paljon niitä hyviäkin kokemuksia. Myös lähipiirissäni on muutama kuurin syönyt, joilla kaikki oli mennyt ihan hyvin.

Pimentyvä syksy, koulustressin, jäätävän raskas lääkekuuri, eivät ehkä ole ihan sellaiset, mitä tälle loppuvuodelle olisin toivonut. Mutta kuuri on silti vain sen kuusi kuukautta (hyvässä tapauksessa siis) ja jos kaikki menee hyvin, iho on sen jälkeen parantunut eikä uutta aknea kovin suurella todennäköisyydellä minulle iske.

Ajattelin alkaa blogiini pitää Roaccutan-päiväkirjaa. Eli aina välillä kerron vähän kuulumisia, mitä sivuvaikutuksia on tullut ja miten naama voi. Kuvia tuskin uskaltaudun julkaisemaan tai katsotaan nyt.
Pelkään ihan hirveästi kuurin aloittamisen jälkeen seuraavaa pahenemisvaihetta, sillä pahassa tapauksessa se saattaa huonontaa ihon kunnon paljon pahemmaksi, kun mitä se lähtötilanteessa oli. Mutta kyllähän se paranee tai ainakin pitäisi siitä parantua. Olen lukenut niin paljon lääkkeestä, että ainakin luulen olevani valmis siihen kaikkeen.

Maailma on välillä epäreilu. Toisille on siunattu täydellinen iho ja toisille ei, mutta minkäs teet. Ei näille mitään voi. Onneksi minulla on ihana aviomies ja perhe ja paljon rakkaita ystäviä, jotka kaikki yhdessä varmasti auttavat minua jaksamaan tämän kuurin kaikkineen sivuvaikutuksineen.

Positiivinen juttu on se, että koulu on lähtenyt todella kivasti liikkeelle. Projektit ovat olleen mielenkiintoisia ja koulussa ollut mukavaa ja leppoisaa. Okei takana on vasta viikko, mutta loppuvuoden hommat ovat jo aika selkeinä mielessä.

Toivon todella, että seuraava puoli vuotta ei tule pelkästään pyörimään naamani ja sivuvaikutuksien ympärillä, vaan syksyyn ja alkutalveen riittäisi kivojakin juttuja. Katsotaan. Eipä tuosta elämästä ikinä tiedä, mitä se tuo tullessaan. Raportoin vielä mitä se lääkäri sanoi ja mitä tulee tapahtumaan.

4 kommenttia:

  1. Ei kannata pelätä sitä Roaccutan-kuuria, sivuoireista varoitellaan ja puhutaan paljon, mutta itse kahden roa-kuurin syöneenä voin sanoa, että oma kokemukseni oli pelkästään positiivinen. Limakalvot toki kuivuivat, mutta tukkaa ei tarvinnut pestä kuin aniharvoin mikä oli tosi kiva juttu! Itselläni ei maksa-arvoissa tapahtunut muutoksia, mutta toki niitä pitää seurata. Oma lääkärini aikoinaan sanoi, että 8/10 saa avun lääkkeestä. Toivottavasti sinulla on hyvä lääkäri, joka ei määrää liian suurta päiväannosta, sillä roan kohdalla kyse ei ole kuinka monta tablettia syö päivässä vaan painon mukaan lasketaan tarvittava lääkemäärä mitä kautta kuurin pituus määräytyy. Toivottavasti lääke sopii sinulle ja saat siitä avun. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihanasta tsemppausviestistä. Kiva kuulla, että sinulla on mennyt kuurit hyvin ja toivottavasti sinun tilasi on pysyvä hyvän ihon suhteen. Huomenna tosiaan aloitan jos kaikki näyttää vihreää valoa. Koitan olla liikaa stressaamatta, vaikka en ihan ole pelostani vielä päässyt.

      Poista
  2. Eräässä toisessa blogissa ruusufinnistä kärsivä bloggaaja suositteli Konjac-sieniä ihonpuhdistukseen, se kuulemma auttaa tuohon akneen erinomaisesti, kunhan vaan muistaa käyttää sitä. Oletko kokeillut sitä?

    Toivottavasti pääset iho-ongelmista ilman kamalia sivuvaikutuksia. Itsellä on aina ollut suhteellisen hyvä iho, mutta 20-vuotiaana otsa kukki näpyistä ja aiheutti kamalasti stressiä. Kyllähän niitä finnejä on aina ollut eikä ne paljon häiritse, mutta jos niitä on koko otsa (tai huonossa tapauksessa koko naama) täynnä, niin ymmärrän kyllä jos niistä haluaa pysyvästi eroon.

    VastaaPoista

Kommentit tekevät minut iloiseksi joten kiitos vaivannäöstäsi ! :)