tiistai 13. syyskuuta 2016

Roaccutan - Ensimmäinen viikko takana

Joo, luultavasti en tule raportoimaan joka viikko kuulumisia (älkää pelätkö), mutta tämä alku nyt ainakin itseäni kiinnosti kovasti blogeissa, mitä selailin ennen kuurin aloitusta. Suoraan sanottuna ekojen pillereiden ottaminen jännitti ja pelotti yllättävän paljon. Jotenkin se vaihe pelkästä pohdinnasta oli yhtäkkiä johtanutkin siihen, että minulla oli tämä kauan pelkäämäni lääkekuuri kädessä.

Iho tuntuu puskevan vanhoja finnejä pintaan. Niitä mitkä oli juuri saanut rauhoitettua Bionin tuotteilla ennen ihotautilääkärille menoa. En siis oikein tiedä, johtuuko tämä siitä että lopetin Bionin tuotteiden käytön kuurin ajaksi vai oikeasti jo jonkinlaisesta pahenemisvaiheesta, mutta eipä se nyt kauhean kivalle näytä, oli mitä oli. Oikeastaan ei silti mitenkään pahemmalta kun ihoni oli kesällä, mutta olin tässä kuukauden sisään saanut ihoa vähän rauhoitettua, siksi siis hieman harmittaa taas nuo kipeät paukurat naamassa.
Kaiken varalle ajattelin piipahtaa apteekissa huomenna nappaamassa jonkun hellävaraisen putsarin, jos se nyt hieman edes auttaisi tähän pahenemisvaiheeseen. Ihotautilääkäri kyllä sanoi, että ostamallani rasvalla voin naamaani pestä, mutta rasvalla peseminen tuntuu hieman turhalta.

Mitäs sitten sivuvaikutukset tähän asti. Silmiä kuivasi parina alotuspäivänä aika paljon. Jouduin opettelemaan heti alkuunsa miten niitä silmätippoja laitettiinkaan. Minun silmäni ovat yleensä tosi harvoin kuivat, joten tippoja en ole joutunut varmaan ikinä käyttämään. Vielä se ei ole ihan hallussa ja välillä tuntuu että tippoja menee enempi ripsiin ja poskelle kun silmään, mutta eiköhän senkin asian kanssa tässä joudu harjaantumaan.
Nyt taas pariin päivään ei ole silmiä juurikaan kuivannut.

Muuten en ole huomannut oikeastaan mitään. Aluksi pelästyin, että päätäni olisi särkenyt aina lääkkeen nappaamisen aikana (tuoteselosteessa on kiva pikku maininta siitä, miten päätä ei saisi särkeä kuurin aikana koska se voi johtua kallon sisäisen paineen noususta ja siitä pitäisi ilmoittaa heti lääkärille/lopettaa kuuri), mutta en nyt oikein osaa sanoa johtuiko se kuitenkin täysin jumiutuneista hartioistani tai vaikkapa siitä jännityksestä, mitä tämä kaikki minussa aiheuttaa. Jokatapauksessa, pää ei ole enää särkenyt ainakaan muuten kuin ehkä juuri lihasjäykkyyden vuoksi.

Niin ja maha tuntui olevan ihan sekaisin parin ekan päivän aikana. Vaikka lääkäri vakuutteli ettei tämä kuuri pitäisi mahan hyviä bakteereita tappaa, niin kävin silti ostamassa varoiksi maitohappobakteereita apteekista. Tuntuu että se on ainakin rauhoittanut vatsani tilaa tai sitten vain kuvittelen.

Muuten fiilis on hyvä ja toiveikas. Minulle ehkä pahin oli juuri tämä päätös aloittaa ja sitten ihan oikeasti aloittaa, joten olen helpottunut, että on edes se viikko takana. Syön siis ensimmäisen kuukauden vain 20mg/päivässä ja sen jälkeen 40mg/päivässä. Saa nähdä kuinka paljon oireet pahenee kun annos tuplaantuu.

Jatkan ahkerasti huulien ja naaman ja silmänympärysihon rasvailua vaikka vielä ei kuivaakaan. Olen aivan varma, että kohta alkaa kuivaamaan, viimeistään annoksen tuplaantuessa. Kaikki suositteli varautumaan siihen sillä, että aloittaa nyt jo säännöllisen rasvailun ja niin aion myös tehdä.

Hauskaa viikkoa kaikille. Minulla on tänään myös juurihoidon jatkokerta, saapi nähdä miten se sujuu. Ihania juttuja siis edessä. Ei vaan, eiköhän tämä tästä! Laitetaan loppuun vielä motivaatiovalas kaikkia piristämään.





2 kommenttia:

  1. Moikka! On nyt pakko tulla kommentoimaan tänne, että älä turhaa pelkää sitä roa-kuuria! Olet hyvin varautunu kaikkiin sivuvaikutuksiin, ja selvästi osaat kuunnella kehoasi. Itse olen siis syönut ko. kuurin teininä, ja en hetkeäkään kadu. Minulla oli tietty se "etu", että siihen aikaan en tiennyt kuinka voimakkaasta lääkkeestä oli kyse, en edes tajunnut pelätä sivuvaikutuksia jne.. Toki kävin samalla tavalla verikokeissa ja lääkettä määrättiin aina vain pieni määrä kerrallaan. Söin kuuria pari kk sen suositellun puolen vuoden päälle. Ihon kuivumista oli, muuta en huomannut. Mitään haittoja ei ole jäänyt. Iho ok ollut aen jälkeen todella hyvä, toki menkkojen aikaan edelleen tulee satunnaista näppyä :D Mutta siis mielestäni tässä hyödyt ovat paljon paljon suuremmat kuin haitat. Nimimerkillä kuuri oelasti elämäni :D (Silloin teininä kaikki ulkonäköön liittyvä oli vakavampaa)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos viestistäsi, piristi kovasti :) Joo nyt kun kuuria on lähes kolme viikkoa takana, on ehkä pahimmat pelot vähän haihtuneet. Nuo päänsäryt nyt eniten jännittää ja niistäkin huomenna olisi tarkoitus lääkärin kanssa puhelimessa keskustella. Niin monelta olen kuullut tuon saman tarinan, että tämä kuuri on ihon pelastanut, että ainakaan vielä ei kaduta että tälle tielle lähdin. Nyt toivon että saan kuurin syödä loppuun, eikä tule mitään niin pahaa, mikä sen estäisi :) Kiva kun kommentoit ja kiva kuulla, että ihosi on edelleen hyvä ja kunnossa :)

      Poista

Kommentit tekevät minut iloiseksi joten kiitos vaivannäöstäsi ! :)