sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

"Road Trip" Jyväskylä

On pitänyt jo pitkään lähteä pienelle päiväreissulle jonnekin Suomen kaupungeista... ja olen aina halunnut käydä Jyväskylässä, joten päätimme "Road Trippimme" sinne :) Alun perin piti mennä kylpylään siellä, mutta matkanteko vei sen verran voimat ettemme yksinkertaisesti jaksaneet mennä enää kylpylöimään.

Aamulla lähdettiin auton tankkauksen ja matkaeväiden kera, hieman epävakaisessa kelissä ajelemaan.



Ensimmäinen pysähdyspaikkamme oli Himoksella, kun suuntasimme vuoren huipulle, autolla tosin, katselemaan maisemia. Ei ole sielläkään tullut ikinä käytyä, tai Teemu on tietenkin käynyt laskettelemassa...

Siitä sitten poikkesimme kahvilla mukavassa satamakahvilassa, että jaksoi loppumatkan ajella.


Jyväskylässä oli tarkoitus käydä kirppuilemassa ja kierrellä kaupunkia ja mennä sinne kylpylään. No, emme löytäneet kuin yhden auki olevan kirpputorin ja se kylpyläkin sitten jäi :D Oli silti todella hauska reissu, kivaa lähteä jonnekin vaikka vain Suomen sisällä. Ja matkaseura tietenkin ihan parasta :)


Teemukin löysi vaatekauppojen keskeltä jotakin kiinnostavaa.... :P

Käytiin isossa kirpputorikeskuksessa... mutta eipä siellä juurikaan mitään hyvää löytynyt.

Kaupungilla kiertelyn jälkeen päätimme mennä syömään Rossoon. Oli todella hyvää ruokaa ja sen jälkeen sitten iskikin kova väsymys ja päätettiin jättää pulikoiminen toiseen kertaan.



Karavaanari, karavaaaanari, on kaikkien kaveri (teiden tukko)

Jyväskylä vaikutti todella kivalta kaupungilta, se oli kaunis ja mukavat kävelykadut keskustassa kauppakeskusten yhteydessä. Harmi että ilma oli aika kylmä, ei oikein jaksanut kävellä kovin pitkiä matkoja siitä syystä...
Nyt vihdoin kotisohvalla loikoilemassa, huomenna sitten taas työpäivä. Toivottavasti nämä ilmat nyt tästä pikkuhiljaa paranisivat, KUITENKIN on jo kesäkuu :P

3 kommenttia:

  1. Rakastan sun hiuksia!<3 Ootte muuten niin söpöjä yhdessä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii, kiitos hirveästi <3 Piristit hieman kurjaa päivääni <3 :)

      Poista
  2. Oi vitsi miten mukavia kuvia taas ja niin hyvännäköistä ruokaa tuossa, äh <3 Söpöjä ootte kyllä! <3

    VastaaPoista

Kommentit tekevät minut iloiseksi joten kiitos vaivannäöstäsi ! :)