Roaccutan kuulumiset taas kehiin. Kuuria on takana nyt noin reilu puolitoistakuukautta. Noin 10päivää sitten siirryin kahteen pilleriin päivässä ja se on tuonut mukanaan vähän uusia sivuvaikutuksia. Minulla on ollut aika paljon pahoinvointia lähes joka päivä pitkin päivää nyt annostuksen nostamisen jälkeen. Vähän huolestuttaa kieltämättä, sillä tuo on ilmeisesti hyvin harvinainen sivuvaikutus. Epäilen, että tämä reflukstautini saattaa myös edesauttaa sivuoiretta, sillä varsinkin kuurin alkuvaiheessa närästystä esiintyi jonkun verran enemmän kuin ennen, omista lääkkeistä huolimatta.
Huomenna olisi kuurin alotuksen jälkeen ekat maksa ja rasva-arvojen tarkastukset sekä tietenkin raskaustesti pitää taas tehdä. Ihotautilääkärille marssin vasta kun pillerit on loppumassa. Tietenkin jos pahaolo vaan jatkuu ja jatkuu niin sitten on varmaan otettava yhteys lääkäriin, ettei kyse ole mistään vakavammasta oireesta.
Päänsäryt loppuivat minulla varmaan kolmen viikon jälkeen aloittamisesta. Taisin pitää pari välipäivää ja sitten ne vain loppuivat kuin seinään. Toivon todella, että niin käy myös pahoinvoinnille, sillä kuuri on edennyt ihan mukavasti ja en haluaisi lopettaa sitä.
Huulet on nyt kuivunut paljon enemmän kuin yhtä pilleriä popsiessa, mutta pysyy tosi hyvin hallinnassa jatkuvalla rasvaamisella. Ei ainakaan vielä ole päässyt kuivumaan oikeastaan yhtään pahemmin kunhan vaan on kokoajan tuubi mukana.
Silmiin saa myös päivittäin lykätä tippoja, mutta siihen olen jo tottunut eikä aiheuta myöskään juurikaan haittaa. Onneksi kuitenkaan niin pahasti kuivu, ettei tipat auttaisi.
Mielialassa olen myös huomannut vähän muutoksia ja mielialanvaijteluita, mutta ei onneksi mitään kovin vakavaa. Tarkkailen sitä todella tarkkaan, sillä tunnen aika hyvin omat fiilikset jos ei tunnu tavallaan normaalilta alakulolta. Ikinä tietenkään ei tiedä johtuuko myös syksystä ja pimenevistä illoista.
Mites sitten se pääasia eli iho? Noh, en oikein suoraan sanottuna osaa sanoa. Isoa hormoonifinnejä on naamassa ehkä yksi nyt ja muutenki aika hyvin tasoittunut iho. Vanhojen finnien kohdalle on kyllä jäänyt punaisia arpia, mutta ei kovin pahoja tai kuoppaisia tms. Pientä sellaista epätasaista näppyä on siellä täällä kasvoissa, mutta sekään ei kovin pahaa. Eli kokisin, että parempaan suuntaan mennään kokoajan. Nyt olen vain joutunut pahoinvoinnin vuoksi jonkunverran himmailemaan ja ottamaan välillä vain yhtä taplettia, että olo vähän helpottaisi. Uskon senkin vaikuttaneen siihen ettei iho ole niin nopeasti parantunut.
Pahenemisvaihetta pelkäsin etukäteen kovasti ja jos se minun tosiaan on jo mennyt, niin ei ollut kyllä kovinkaan paha. Olihan se varmaan monen muun silmin paha kun oli samaan aikaan varmaan neljä-viisi isompaa hormoonifinniä naamassa, mutta kesän jälkeen oli aika tuttua minulle. Joten en kokenut sitä kyllä yhtään pahana.
Ärsyttää suunnattomasti jos joku näistä oireistani on sellainen, että lääkäri kokee kuurin keskeyttämisen parhaaksi ratkaisuksi. Peukut pystyyn nyt, että saisin käyttää sen reilu 5kk vielä. (Vaikka salaa tietenkin toivon suunnattomasti että kuuri olisi jo ohi).
torstai 20. lokakuuta 2016
sunnuntai 9. lokakuuta 2016
Upea syksy
torstai 6. lokakuuta 2016
Meidän häät - Juhlat osa 1
Olen aina ajatellut, että haluan pienet ja intiimit häät ja meidän häämme olivat juurikin sellaiset, vain noin 70henkilöä. Toivoin, että tunnelma olisi rento, lämmin ja häät olisivat meidän näköiset. Todella moni on jälkikäteen kehunut, miten lämmin ja rakastava tunnelma siellä oli. Sen takia suosittelen, että kutsuu mielummin vain niitä lähimpiä ihmisiä ja pitää oman päänsä siinä, millaiset häät haluaa.
Meillä oli jonkin verran matkailuteemaa, mutta ei mitenkään liikaa. Oikeastaan se teema ei näkynyt kuin origameissa, jota Teemun kanssa askartelimme jokaiselle vieraalle paikkakortiksi, sekä karttapallo-vieraskirjassamme. Niin ja oli siellä täällä matkalaukkuja koristuksena.
Hääpaikkamme oli Pirkanmaan musiikkiopisto ja se oli juuri passeli tällaisille pienille häille. Uskon että suuremmat kun 80hlö häät alkaa olemaan aika ahtaat, paikka kun on jaettu kahteen kerrokseen. Meillä ei ollut yläkerrassa kuin polttareista vähän tavaraa ja kuvia, lapsille vähän jotakin sekä toiset vessat. Rakastuin ihan suunnattomasti tähän paikkaan ja olen niin iloinen että löydettiin se. Tuli aika montaa paikkaa käytyä katsomassa etukäteen, ennen kuin se oikea löytyi.
Potrettien jälkeen minulla oli mekon laahus täynnä oksia ja lehtiä ja muuta roskaa. Jotenkin se ei vaan enää haitannut. Isommat roskat pois ja ei kun juhlimaan. Ensimmäisenä oli tietenkin onnittelujono ja siinä sai muutaman nopean sanan vaihtaa kaikkien kanssa.
(yksi puhelin kuvakin tähän loppuun)
Meillä oli jonkin verran matkailuteemaa, mutta ei mitenkään liikaa. Oikeastaan se teema ei näkynyt kuin origameissa, jota Teemun kanssa askartelimme jokaiselle vieraalle paikkakortiksi, sekä karttapallo-vieraskirjassamme. Niin ja oli siellä täällä matkalaukkuja koristuksena.
Hääpaikkamme oli Pirkanmaan musiikkiopisto ja se oli juuri passeli tällaisille pienille häille. Uskon että suuremmat kun 80hlö häät alkaa olemaan aika ahtaat, paikka kun on jaettu kahteen kerrokseen. Meillä ei ollut yläkerrassa kuin polttareista vähän tavaraa ja kuvia, lapsille vähän jotakin sekä toiset vessat. Rakastuin ihan suunnattomasti tähän paikkaan ja olen niin iloinen että löydettiin se. Tuli aika montaa paikkaa käytyä katsomassa etukäteen, ennen kuin se oikea löytyi.
Potrettien jälkeen minulla oli mekon laahus täynnä oksia ja lehtiä ja muuta roskaa. Jotenkin se ei vaan enää haitannut. Isommat roskat pois ja ei kun juhlimaan. Ensimmäisenä oli tietenkin onnittelujono ja siinä sai muutaman nopean sanan vaihtaa kaikkien kanssa.
tiistai 4. lokakuuta 2016
Meidän häät - hääkimppu
Olen aina rakastanut Pioneita ja se on ollut lemppari kukkani, oli siis aika selvää, että halusin niitä myös kimppuuni. Kimppuni oli juuri sellainen kun halusin, mutta eipä sitä hääpäivänä paljon kerennyt ihastelemaan vaan lähinnä vain unohdin sen jatkuvasti joka paikkaan. Siinä oli kuitenkin mukana todella tärkeä merkitys minulle, nimittäin kimpussa oli mukana isäni minulle aikoinaan tekemä kultainen koru. Näin halusin ajatella että iskä kulki kokoajan mukanani tuona päivänä ja siltä se jännästi myös tuntui.
sunnuntai 2. lokakuuta 2016
Meidän häät - Potretit
Jälkikäteen on tullut mietittyä, olisiko uskaltanut varata enemmän aikaa potretteihin. Minulla oli vähän sellainen kiireinen fiilis koko potrettien oton ajan, tuntui vähän ikävältä antaa vieraiden odottaa vaikka oltiinkin järkätty vähän pientä purtavaa vieraille odottelun ajaksi ja meillä oltiin tunti varattu aikaa. Osittain johtui kyllä myös siitä, ettei oikein tiedetty, alkaako sade kohta yltyä vai ei. Onneksi oli ammattilainen kuvaamassa, niin saatiin nopealla aikataulullakin muutamassa eri miljöössä kuvailtua ihania kuvia. Laitan tähän nyt muutaman oman lempparini.
Meidän häät - vihkiminen
Vihkiminen meni tosi hienosti ja minua ei edes jännittänyt ennen alttarille kävelyä. Heti kun ovet aukesivat ja kaikki meille tärkeät ihmiset nousivat pystyyn, alkoi minua itkettää. Muistan kun kuiskasin Jannelle, että nyt kyllä meinaa itkettää. Vaikka aluksi sovittiin, että kävellään tosi hitaasti niin aika nopsaa sitä lopulta tuli harpottua kirkon pitkää käytävää pitkin kohti Teemua.Onneksi tosiaan tuo kävely onnistui mekon hätälyhennyksen jälkeen hyvin, eikä tarvinnut sitä yrittää pitää ylhäällä. Olin tosi tyytyväinen meidän sisääntulomusiikkiin, joka oli Christina Perrin Thousand Years kahdella akkarilla soitettuna.
Hih, äitiä vähän tais itkettää. < 3
Odotin riisinheittokuvia ehkä kaikkein eniten, sillä mielestäni hääpareista melkein kauneimmat kuvat on yleensä otettu juuri tästä hetkestä. Onneksi meidänkin kuvista löytyi muutama missä olin tyytyväinen molempien ilmeeseen. Voi sitä ilon ja onnen määrää, mitä sitä tuntee kun tätä hetkeä ja tätä päivää muistelee.
Hih, äitiä vähän tais itkettää. < 3
Odotin riisinheittokuvia ehkä kaikkein eniten, sillä mielestäni hääpareista melkein kauneimmat kuvat on yleensä otettu juuri tästä hetkestä. Onneksi meidänkin kuvista löytyi muutama missä olin tyytyväinen molempien ilmeeseen. Voi sitä ilon ja onnen määrää, mitä sitä tuntee kun tätä hetkeä ja tätä päivää muistelee.
Opiskelijabileitä ja muuta elämää
Tässä väänsin aikani englannin raporttia ja meni niin pahasti hermo, että päätin tulla sittenkin kirjottamaan päivitystä tänne (enkun tuottaminen ei kuulu vahvuuksiini, vaikka sitä hyvin ymmärränkin).
Olen niin iloinen kun sain siskoni innostumaan ja lähtemään kanssani parin viikon päästä päivä Tukholmassa-reissulle. Ei olla ikinä oltu kuin laivalla kahdestaan ja molemmat omaavat mitä surkeimman suuntavaiston. Olen kuitenkin Teemun kanssa kahdesti Tukholmassa piipahtanut, niin voisi kuvitella, että ihan hyvin löytää tarvittavat paikat. Joka tapauksessa, olen hirveän innoissani, että pääsee edes jonnekin. Edes tohon naapurimaahan. Oikeasti haaveilen viikonloppureissuista ympäri Eurooppaa ja pitkästä kaukomatkasta Japaniin tai Balille, mutta koska rahatilanteessa ei hurraamista ole, pitää ottaa se mihin on varaa. Eli Tukholmaan.
Suomessakin on kyllä ollut tosi kaunista viimeaikoina. Ihana ruska on kyllä nyt parhaimmillaan, vielä kun saisi napattua kameran kainaloon ja lähdettyä kunnolla kuvailemaan. Ehkä tänään saan aikaiseksi kun aurinko niin kauniisti taas paistelee.
Torstaina tuli käytyä muutaman huipun koulukaverin kanssa opiskelijatapahtuma Hervannan humalahyppelyssä hyppelehtimässä. Vettä satoi suurimman osan ajasta ihan kaatamalla ja baareihin oli jonot ulos saakka, mutta pitää silti sanoa, että oli tosi hauskaa. Seura sen tietenkin tekee eikä keli tai jonottaminen. Uusia merkkejä tuli muutama haalareihin, vielä kun saisi joskus aikaseksi niitä laittaa kiinni. Ennen tuota tuli laitetta vuosi sitten saadut merkit kiinni haalareihin, ettei tämä tahti nyt liian huima ole ollut. Ei ole kyllä suoraan sanottuna tullut edes opiskelijabileissä käytyä. Ehkä tänä vuonna voisi vähän ryhdistäytyä ja koittaa käydä enemmän, sillä tuskinpa menen enää opiskelemaan tämän koulun jälkeen. Pitää siis otta ilo irti tästäkin ajasta. (sorry taas näistä kamalista puhelinkuvista)
Melkein unohtui mainita, että meillä oli ihana vieras tuossa viikko sitten lauantaina kun Leena toi ihanan Sulo koiran meille hoitoon. Meillä ei ikinä ole koiraa ollut edes hoidossa ja kun tässä koira kuumeessa elelen, niin oli hauska testata vähän miltä tuntuisi koira omistaa. Käytiin sunnuntai aamupäivästä juoksemassa Sulon kanssa kaksin lähi metsässä ja tuli kyllä niin kiva olo siitä lenkistä. Kyllä sitä alkaa olemaan aika varma, että koiran haluan. Eri asia sitten että onko se nyt keväällä vai joskus myöhemmin, riippuu tietenkin rahatilanteesta ja muutenkin elämäntilanteesta. Toivottavasti onnistuisi jo ensi keväänä. On tässä nyt jos tovi koirasta haaveiltu.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)