keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

Havaiji - Terveiset Mauilta

Joo, eipä täällä ole paljoa kerennyt koneella istumaan. Nyt on ilta ja tässä kohta tarkoitus painua nukkumaan, joten ajattelin muutaman tunnelmakuvan täältä tänne teille jakaa. Ollaan siis oltu vasta yksi kokonainen päivä täällä. Eilinen tulopäivä meni vähän ohi, kun nukuttiin vahingossa neljän tunnin päikkärit. Meidän lento tänne Havaijille lähti niin kovin aikaisin, ettei tullut oikein nukuttua sinä yönä. Siksi hieman väsytti. Onneksi tänään on kerennyt koko päivän nauttimaan Mauista, eli lähinnä makoilemaan vuoronperään rannalla ja meidän allas-alueella, jossa on muuten oma poreallas! Ihan huippua! Kerrankin meillä EI ole kuin yhdelle päivää suunnitelmia, muuten koko viikko on suunnitelma vapaata. Mikä on I-H-A-N-A-A-! Voi ihan rauhassa vain maata ja ottaa aurinkoa ja käydä uimassa ihanassa meressä. Ahhh! Suomessa on vissiin myös ihan mukavat kelit, hyvä juttu! Nauttikaa siis siellä niin me nautitaan täällä olosta :)







maanantai 27. kesäkuuta 2016

San Francisco - Terveiset täältä!

Terveiset täältä San Franciscosta! Ajattelin alunperin, että olisin tehnyt täältä käsin kaikki San Francisco päivitykset, mutta nyt näyttääkin siltä, että nettiyhteys on niin hidas ettei näitä kuvien latausaikoja kerkeä odottelemaan. Saa nähdä millainen yhteys on Havaijilla, vaikka saattaa olla että muutakin tekemistä siellä löytyy kun koneella istumista. Halusin kuitenkin muutamia postauksia laittaa täältä reissun päältä. On tietenkin ihan eri tunnelmat täältä kuvia laittaa kun kotoa matkan jälkeen.

Lähdettiin tosiaan viime viikon torstaina matkaan. Ensin oli tietenkin bussimatka Helsinkiin lentokentälle, siellä muutama tunti odottelua, sitten kolmen tunnin lento Lontooseen. Se lento meni aika nopeasti, kun tuli nukuttua koko matka. Jäi viimehetken pakkailujen vuoksi edeltävän yön unet kokonaan pois, joten hieman väsytti. Lontoossa odoteltiin kolmisen tuntia ja sitten päästiin San Franciscon koneeseen. Siitä sitten vain kevyt yhdentoista tunnin lento, jonka aikana ei tullut edes kauheasti nukuttua. Minua hieman ahdistaa nuo pitkät lennot, en oikein tiedä syytäkään. Tuo meni kumminkin ihan hyvin kun tuli katseltua joku 9 jaksoa Big Bang Theorya mininäytöltä, mikä tietenkin jokaisen penkin kohdalta löytyi. Nukuttua tuli vain vähän pätkissä, mutta ihan kivasti se kumminkin meni.

Oltiin kieltämättä pikkuisen hajalla kun tänne päästiin, siinä oli sitten pakko vielä muutama tunti koittaa valvoa, että sai aikaeroa vähän kiinni. Käytiin hakemassa mäkkäristä ruuat huoneeseen, suihkuun ja sitten puoli kympin aikaan simahdin sänkyyn.

 Mutta joo, nämä kolme täyttä päivää täällä ovat menneet kyllä tosi nopsaa. Paljon on keretty tekemään, mutta olisi täällä pidempäänkin viihtynyt. On tullut käveltyä jalat puhki kaupungilla, shoppailtua, nähtyä ihania nähtävyyksiä ja syötyä hyvää ruokaa. Eli oikeestaan aika perus kaupunkiloma, loistava sellainen.

Aurinko on paistanut koko matkan ajan, mutta olen silti palellut puolet täällä olo ajasta. Sillä vaikka siitä etukäteen varotuksia luin, niin en silti osannut ajatella kuinka hyytävän kylmä tuo tuuli on. Vaikka asteita on ollut 23, niin ilman pitkiähousuja ja pitkähihaista en ole pärjännyt. Hyrrrr. Päivisin on pärjännyt paremmin ja tietenkin auringossa, suojaisissa paikoissa on ollut kuuma. Heti rannan tuntumaan mentäessä ilma kylmenee kovasti.

MUTTA, meillä on huomenna aikainen aamulento, joten pitää painua tästä nukkumaan. Tälläiset kuulumiset siis tähän väliin ja nyt muutamia maistiaiskuvia tästä ihanasta kaupungista, joka kyllä vei sydämeni.










tiistai 21. kesäkuuta 2016

Meidän häät part 2




Kirkosta poistumisen jälkeen siirryttiin hääautolle ja kohti Pyynikkiä, missä meidän potretit otettiin. Olin niin iloinen kun kirkosta tullessa ei satanut vettä, koska oli kivaa kävellä riisisateen läpi ilman varjoa. Pyynikillä taas kun lähdettiin kipuamaan kalliolle yhdelle kivalle paikalle, alkoi kivasti tihuttaa vettä. Siinä sitten meinasi vähän kädet loppua kun mekkoa piti pitää ylhäällä ja sateenvarjoa toisessa kädessä jne.
Kuvat otettiin noin tunnissa muutamassa eri paikassa. Oli tosi kivaa ja Sami osasi kyllä tosi hyvin ohjata oikeisiin asentoihin. Minulla on ainakin suuret odotukset kuvista. Tuollainen synkähkö sateinen taivat voi saada aika kivat kontrastit kuviin. Otettiin me yksi kuva läpinäkyvän varjonkin läpi, saatiin siitäkin kiva kuva :)

Potrettien jälkeen lähdettiin kohti juhlapaikkaa, missä oli sitten heti onnittelujono ja sen jälkeen vielä kippisteltiin. Meillä oli ensin pieni tutustumisleikki ja sen jälkeen saikin mennä hakemaan ruokaa. Olo oli kyllä jotenkin tosi rento ja lämmin, ei jännittänyt siinä kohtaa enää mikään ja mieli oli iloinen.
Ruoka oli tosi hyvää. Meillä oli pitopalveluna siis Tilisanssi, jota voin suositella lämpimästi.



Ruokailun jälkeen käytiin ottamassa yhteiskuva ulkona kaikista vieraista. Sen jälkeen vielä muutamat ryhmät kuten me ja perheemme jne. Kiva saada tälläiset klassisetkin kuvat mukaan.



Kuvien jälkeen siirryttiin taas sisälle ja luvassa oli puheita, ensin puhui äiti, sitten Teemun äiti ja sitten siskoni. Kaveriporukamme pojat yllätti kyllä niin kovasti, heillä oli niin upeat puheet, ettei siinä voinut olla herkistymättä. Niin mahtavia kyllä kaikki puheet! Oltiin kyllä yllättyneitä, että ylipäätään oli niin moni piti ja oli niin ihana kuulla niitä. ONNEKSI meillä oli se videokuvaaja kokoajan mukana niin sai puheetkin toivottavasti nauhalle.

Puheiden jälkeen siirryttiin leikkaamaan kakkua. Meillä oli pieni ässä hihassa, kun ei kumpikaan välitetä yhtään mistään "kaapin paikan" määräämisistä, niin oltiin jo aikoja sitten päätetty, että meille ei tule polkaisua. Me sitten vedettiin high fivet polkasun sijaan. Kuulemma kuvaajakin sai tämän ikuistettua, mikä on kyllä tosi kiva!



Kakku oli ihan mahtavaa, meillä oli vadelma valkosuklaajuustokakku. Nam. Onneksi sitä jäi vielä niin, että eilenkin syötiin vielä kahvin kanssa.

Kakun jälkeen oli pieni hengähdystauko ilman ohjelmaa, ja se kyllä tuli siinä kohtaa jo tarpeeseen. Ainoa, että jännitettiin kokoajan kun seuraavaksi oli ohjelmassa meidän häätanssi. Meillä oli biisinä Ed Sheeran - Tenerife Sea. Sitä voi siis valssatakin, joten oltiin tehty taustalle pieni koreografia, mitä ei kumminkaan oltu keretty harjottelemaan kun alle kymmenen kertaa. Tanssi meni kyllä yllättävän hyvin. Minua jännitti etukäteen myös se, että miten tuon mekon kanssa pystyy tanssimaan, mutta ihan hyvin se meni. Valssikohdissa kyllä mekko tallautui hieman jalkoihin ja meinasin liukastella, mutta onneksi Teemu piti pystyssä < 3



Tanssin jälkeen tuli itellekin paljon rennompi olo. Sen jälkeen oli yksi valssi ja tanssin sen sitten Jannen kanssa, vaikka olin etukäteen päättänyt etten valssaa kun tuossa meidän biisissä. Onneksi siinä kohtaa kaikki muutkin tuli valssaamaan. Duo soitti tähän väliin ensimmäisen settinsä. Kuuneltiin ja tanssittiin hetki, mutta sitten mentiin availemaan kortteja ja käväisemään Photoboothissa.

Jossakin kohtaa kun ilta alkoi hämärtyä, siirryttiin poppoolla vielä kuvailemaan ulos ja ottamaan muutamat kaverikuvat, sekä muutama kuva meistä Teemun kanssa. Siihen samaan syssyyn heitettiin myös kimppu ja sukkanauha, oli kuitenkin ulkona enemmän tilaa.

Yllätysohjelma lähti heti sukkanauhan heiton jälkeen ja minut pelätytettiin kunnolla, kun ensin ryöstettiin sulhanen eikä minua :D Tämä oli siis pieni kiusa ystäviltämme kun olin aikatauluttanut morsiammen ryöstön :D EN MINÄ TIENNYT, että sen pitää olla meillekin yllätys :D No onneksi sitten Teemu palautettiin ja minut ryöstettiin. Minä sain litkiä kamalan makuista Lemmen Juomaa ja Teemu laulaa lurautti käheällä äänellään Stairways to Heavenin :D Sillä irtosi morsian takaisin ja varmasti paljon kunnioitusta kanssaihmisiltä :D

Loppuilta meni kun siivillä. Syötiin iltapalaa (loput ruuat ja euron juustot!) sekä tanssittiin ja naurettiin. Yhden maissa alettiin Teemun kanssa siirtyä kohti hotellihuonetta. Meikäläisen puku alkoi yhtäkkiä painaa tosi paljon kyljistä ja muutenkin, ei haluttu olla liian väsyneinä hääyönä. :)

Siitä sitten lähdettiin taksiin. Mukava taksikuski oli ihan innoissaan kun oltiin hänen ensimmäinen hääpari, ketä kuljettaa kyydissään.

Scandic Station oli järkännyt meille tosi ihanan yllätyksen huoneeseen, vaikka mitään hääpakettia ei oltu tilattu. Minä sain pienen lahjan, missä oli kasvovoidetta ja jalkohoito aineita. Sitten vielä tälläiset ihanat odotti:

Enemmän parempia kuvia laitan sitten kun vain kunnolla kuvat saadaan kaikki. Siinä saattaa mennä häämatkan jälkeiseen aikaan, joten halusin jotakin tänne kirjoittaa ja edes muutaman puhelinkuvan laittaa nyt jo ennen. 

sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Meidän häät part 1


Hei täältä onnen ja rakkauden keskeltä. Eilen menimme naimisiin ja minusta tuli vaimo. Ennen häitämme, minulla oli pieni epäilys mahtaako olla totta, että oma hääpäivä tulee olemaan elämän siihen astisista päivistä paras. En epäile enää, sillä meidän päivä todellakin oli sitä. Se oli täydellinen. Olkoonkin että pitkin päivää sattui kaikenlaista pientä kommellusta, mutta se ei haitannut koska kokonaisuus oli niin mahtava.

Mistähän sitä alottaisi? Jos alotan ihan alusta, eli aamusta. En tosiaan saanut nukuttua kovinkaan paljoa sinä yönä, niinkuin ehkä edellisestä blogikirjotuksesta saattaa huomata. Aamulla noustiin siskoni kanssa aamupalalle ja sain jopa ihan syötyä. Sitten rakas ystävämme Ville tuli noutamaan meitä kohti kampaamoa.

Loput kaasoista ja äiti tuli sinne perästä toisella autollisella. Minua jännitti hieman, miten meikkaaja saa meikäläisen huonon ihon peittoon, mutta hyvin mielestäni sai. Minulle iski nimittäin alkuviikosta joku ihana stressifinni tuohon nenän alle ja oli kyllä niin muhkea, että oli pakko mennä kosmetologille se puhkaisemaan. Onneksi se kerkesi paranemaan todella hyvin ja loppu meni meikillä piiloon.

Kampausta hieman kanssa jännitin. Koekampaus ei mennyt oikein nappiin ja ostin siksi hieman hiuslisäkkeitä kampaukseen, että sen saisi tuuheammaksi. Nyt kuitenkin kun kampaus tehtiin huolellisesti ja vielä lisättiin lisäkkeet, niin se oli todella hyvä. Pisteenä i:n päälle oli ihana valkoinen Pioni mikä kiinnitettiin hiuksiin.

Aamun laittautumis tuokion jälkeen siirryttiin porukalla hotellille - Hesen kautta. Oli pakko koittaa jotakin syödä niin kaasot haki minulle smoothien imailtavaksi siihen väliin. Kaikki meni mukavasti ja aikaa oli hyvin. Kaikki oli oikeestaan mennyt ihan nappiin. Kello oli vasta puoli yksi, kun alettiin pukua pikkuhiljaa pukemaan. Kahdelta meillä siis vihkiminen.
Noh, siinä kun puku sitten oli päällä, kysyi valokuvaajamme Sami Kallioniemi, että pitäisikö alhaalla ottaa vielä muutama kuva minusta. Lähdin tottakai mukaan ja heti ensimmäisten askelien jälkeen minulle valkeni karu totuus. Mekko oli liian pitkä edestä! Matolla kävellessä mekko solahti vannehameen alle ja jäi jalkoihin joka askeleella. Tavallisella lattialla tätä ilmiö ei ollut tapahtunut, eikä minulle ollut tullut mieleenkään, että matolla voisi olla eri asia.

Siinä sitten iski sellainen pikku paniikki. Pyysin kaasot äkkiä paikalle ja heille selitin tilanteen. Mitäs siinä nyt sitten voi tehdä? Sitten valokuvaajamme kertoi karun totuuden - ei ollut muuta vaihtoehtoa kun leikata pukua saksilla lyhyemmäksi! Kaasot nostivat kädet ylös, etteivät kyllä varmasti ala minun pukuani leikkaamaan! Sami sitten päätti pelastaa päivän ja sanoi, että kyllä hän voi leikata! Ei siinä auttanut muu kuin napata respasta hieman tylsät sakset ja ei kun leikkaamaan!


Sitten homma jatkui. No Villen piti keretä ensin heittää ensimmäinen satsi porukkaa kirkolle ja sitten hakea minut, Jannen ja Mariannen vikaan satsiin. Koska puvun leikkaamisessa meni niin kauan, eka satsi lähti niin myöhään että meidän oli pakko tulla taksilla. Kerettiin kumminkin ajoissa ja viisi minuuttia hengähtääkin ennen alttarille kävelyä. Jos jotakin hyvää tuosta mekko episodista haluaa etsiä, niin ainakin minun jännitys lähti melkein kokonaan ja aika rauhassa käveltiin. Okei, alkoi heti itkettää kuin musiikki alkoi soida ja alettiin kävelemään, mutta kuitenkin.


Kirkko meni tosi ihanasti. Vähän kyllä itketti vähän väliä, mutta eiköhän se kuulu asiaan. Oli jotenkin niin huikea olo kun siinä seisottiin ja kuuneltiin papin sanoja.





Meillä sattui hieman huono sää, mutta onneksi satoi aika vähän lopulta. Minä niin toivoin ettei sada sillon kun tullaan kirkosta, eikä onneksi satanutkaan. Myös kuvaukset meni kivasti ilman pahempi sateita. Sorry tosiaan huonot puhelinkuvat, mutta kunnon kuvia ei vielä muutamiin päiviin saada ihastella. Onneksi sain kavereilta kalasteltua edes vähän kuvia mitä ihastella.
Taidan lopettaa tämän postauksen tähän ja mennä saunaan. Meillä täällä kotona vielä kaikki häätavarat ympäri kämppää, kun ei ole oikein jaksanut niitä vielä siivoilla. Näihin tunnelmiin, palataan myöhemmin < 3

perjantai 17. kesäkuuta 2016

Huomenna sitä sitten ollaan vaimo! :)

Hihii huomenna olisi sitten hääpäivä. Viimiset pari viikkoa on mennyt niin kiiruisena, vaikka kovin koitin että kesäkuu olisi ollut rennonpi ennen häitä. Mutta mutta, tämä päivä sujui aika mukavasti. Aamu meni tanssia harjotellessa ja kirkkoharjotuksessa, sitten lähdettiinkin jo ihanan, rakkaiden ystävien kanssa juhlapaikalle koristelemaan huomista varten. Ei mennyt kun kolme tuntia ja varmaan lyhyemmässäkin ajassa oltaisiin saatu, eli hienosti meni kun tarpeeksi väkeä ja kaikille hommaa :)

Nyt ollaan muutama tunti oltu siskoni kanssa hotellilla. Käytiin saunassa, lilluin kylpyammeessa ja korkkasin siiderin. Kaikkein oudointa on, ettei kyllä jännitä VIELÄKÄÄN! Ei kyllä nukutakaan sen puoleen.

Aamulla meikkiin ja kampaukseen ja sitten... se on menoa sitten ja minusta tulee vaimo (jos Teemulta tulee sen verran ääntä pihalle :D raukka tuli kipeäksi ja ääni lähti melkein kokonaan ♡)

Heippa ja palataan taas!


tiistai 14. kesäkuuta 2016

Jännitys tiivistyy

Päivät vaan vähenee vähenemistään. Huomenna on vika työpäivä ennen kun alkaa loma! Aika pitkä sellainen, koska tosiaan nyt muutama päivä ennen häitä ja putkeen sitten häämatkakin, vaikka lähdetään vasta torstaina. Ei kyllä varsinaisesti haittaa, veikkaan että häitten jälkeen ihan mielellään hengähtää pienen hetken ennen seikkailuamme. Hihiii.

Kävin tossa jo viikonloppuna häämeikki ja kampaus testissä. Meikistä ihan tykkäsin ja meikkaaja sai huonon ihonikin aika hyvin piiloon (se on tosi mukavaa kun naama räjähtää pari viikkoa ennen häitä. Ihanaa. Ei siinä hirveitä ole tehtävissä). Kampaukseen en ollut ihan tyytyväinen, joten toivottavasti osaan kertoa paremmin hääpäivänä millaisen kampauksen haluan.

Tässä joku utuinen kuva meikistä. Hieman ehkä silmiä tummennetaan hääpäivän meikissä ja tietty ripsihuolto minulla on ylihuomenna. Oikeen naurattaa, kun minä olen aina vähän ollut vastaan kaikkia tekoripsiä, kynsiä ja hiuksia :D Nyt hääpäiväksi minulle tulee tekoripset, liimattavat kynnet ja muutama tuuhennoskin hiuksiin. Huh huh, pitääpä kyllä häiden jälkeen taas palata omaksi itsekseni, vaikka pitää kyllä pitkin hampais myöntää, että onhan nuo tekoripset olleet tosi kätevät. 


































Tässä pari viikkoa ennen häitä alotin myös viljattoman ruokavalion. Halusin katsoa, että miten se vaikuttaisi tuohon huonoon ihooni. Toistaiseksi en ole siinä huomannut juurikaan eroa, mutta muuten on vähän kevyempi olo. Ruokavaihtoehtoja tuntuu vaan yhtäkkiä olevan vähän vähän. Olen aina aamuisin tottunut syömään leipää tai puuroa, nyt on pitänyt keksiä jotakin tilalle. Olenkin alkanut ahkerasti tekemään banaanilettuja, ovat niin hyviä että ei ainakaan vielä ole tullut kyllästymistä vaikka joka aamu olen niitä popsinut.






Mutta hauskaa viikon jatkoa kaikille. Meikäläinen painuu tästä tekemään vielä viime hetken hääaskareita.

maanantai 13. kesäkuuta 2016

Yhyyy sataa sataa ropisee

Ihan pakko tulla tänne laittamaan sääennuste, mikä hieman masensi omaa aamuani. Olen tottakai selaillut forecaa ahkerasti joka päivä ja voi vitsi, nyt olikin lauantai muuttunut toden teolla ja tällä hetkellä se tosiaan näyttää huonolta! Olen hieman järkyttynyt, sillä vaikka kaikille olen sanonut, että Suomen kesä on mitä on ja että tottakai tiedetään, että luultavasti sataa. Eri asia se silti on, että IHAN OIKEASTI sataa yhyyy. No kyllähän se voi vielä muuttua.



Ainoa hyvä puoli tässä on meidän huippu kuvaajamme, joka saa varmasti upeita ja ainutlaatuisia kuvia vaikka sataa vettä. Mutta tästä syystä meikäläinen lähti heti töiden jälkeen sateenvarjo kaupoille. Nyt on vihdoin ostettuna ihana, iso, läpinäkyvä sateenvarjo < 3 Ja lauantaina sitten vaan juostaan sadetta pakoon paikasta toiseen, onneks meillä on ihana hääpaikka niin siellä kelpaa kyllä viettää koko iltakin :)

Hääpostaukset - Hääkynnet

Pakko pohjustaa sen verran, että minä en ole todellakaan mikään "kynsi ihminen". Minua ei suoraan sanottuna voisi kauheasti tämän enempää kiinnostaa, millaiset kynnet minulla on. Olen nimittäin koko pienen ikävi pureskellut kynsiä ja stresseissä repinyt myös kynsinauhoja ihan huomaamatta. Tämä loppui kun seinään kihlautumisen jälkeen, tiedä häntä sitten, että miksi juuri siihen kohtaan. Ehkä sormusta oli kivempi ihastella kun oli vähän kynttäkin sormessa, hehee.

Alunperin kumminkin mietin, että josko sitä oikein häihin sitten kävisi ottamassa hääkynnet jossakin. Nyt kuitenkin sillekin rahalle on löytynyt monta tärkeämpää kohdetta, joten päädyin testaamaan kaupan liimattavia kynsiä ja hieman luovuutta. 

Varmasti monen mielestä eivät ole kovin kummoset, mutta minulle hyvinkin riittävät hääkynnet. Ranskalaisen manikyyrin olisin luultavasti jokatapauksessa halunnut.


sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Hääpostaukset - Alle viikko H-hetkeen

Jännitys tiivistyy ja niin myös hommat. Ei vaan, ihan mukavasti tässä viimisen viikon aikana on saanut viimisiä askarteluja ja maalailua kuntoon. Ehkä pikkupikku stressin poikanen on päässyt iskemään, mutta on ollut vaan niin älyttömästi muistettavaa ja tehtävää. Listasin KAIKEN paperille, mikä helpotti huomattavasti. Nyt tiedän ettei unohdu mitään tärkeää kun kaikki on ylhäällä.

Hääkuvaajaamme treffattiin tuossa viime viikon lopulla, ja siitä jäi kyllä tosi hyvät fiilikset. Luottavaisin mielin siis ollaan, satoi tai paistoi, niin kuvat ainakin tulee olemaan huippuja! Mikä on tietenkin minulle todella tärkeä juttu.

Nyt on onneksi istumisjärjestyskin tehtynä. Lopulta menikin ihan mukavasti, vaikka aluksi tuntui hankalalta tehdä noin pieniä pöytiä ja jakaa poppoo niihin.



Tällä viikolla pidettiin rakkaiden ystävien kanssa hääpalaveri, missä sitten päätettiin loput ohjelmasta ja kaikki aikataulut ja yksityiskohdat. HUH HUH. Nyt sitten saakin vain odottaa ja jännittää hääviikon, sillä näillä näkymin toiveeni "kiireettömästä" hääviikosta alkaa toteutumaan. Ajattelin napata ihanan kaasoni Mariannen ja käydä kylpylässä sillä viikolla rentoutumassa. Josko sitä sitten jaksaisi yhdet häät rakkaiden kanssa juhlia. Hihii.

Joten jännityksen sekaisissa tunnelmissa täällä ollaan. Päivän tärkein asia edelleen päällimmäisenä mielessä: MINUSTA TULEE VAIMO < 3 Toisena tärkeänä sitten kaikkien viihtyvyys. Toivon rentoja, hauskoja, meidän näköisiä häitä ja mielellään ei kauhean montaa raekuuroa kiitos :D

Tässä muutama kuva meidän kodin hääkaaoksesta < 3 Alkaa loppumaan säilytystila. Aijuu, tätä kirjoittaessa on hääpuku päällä, heheheheee. Pyysin siskoani tänne auttamaan se päälle, koska haluan edes yhtenä päivänä hetken totutella sitä pitämään (Teemu kun on sopivasti töissä). Hyvältä tuntuu.






Pullojen maalailu onnistui ihan mukavasti parvekkeellakin, mitä nyt yksi matto hieman kärsi mutta kumminkin. Ensi viikolla viedään nuo sitten kukkakauppaan ja siellä saavat laittaa kukat valmiiksi odottamaan koristelupäivää.