New Yorkin reissuun on nyt reilu neljä kuukautta aikaa ja vihdoin saatiin varattua majoitus joka miellyttää. Voin kertoa että majoituksen etsintä oli työlästä, en edes osaa arvioida kuinka monta tuntia istuttiin koneella tutkimassa hotelleja ja arvosteluita. Mutta nyt on siis ne tärkeimmät ennen matkaa järjestelyt hoidettu ja voi huokaista helpotuksesta!
Ajattelin jakaa muutaman vinkin majoituksista, törmättin nimittäin arvosteluiden perusteella muutamiinkin hyvän oloisiin, kohtuuhintaisiin, arvosteluiden perusteilla bed bugs-free hotelleihin. Itse olisin arvostanut hotellia etsiessä jonkinlaisia vinkkejä missä kannattaa majoittua, joten ajattelin jakaa löydöksiä muillekin.
Kaikki riippuu tietenkin kuinka paljon on valmis maksamaan ja minkälaisessa murjussa kestää yönsä viettää ja tietenkin kuinka tärkeä hyvä sijainti on. Minulla ei sinänsä muuten ole ongelma majoittua rupusessa hotellissa, mutta luteita en ala sietämään! Joten ehdoin tahdoin en halua valita hotellia missä niitä on esiintynyt edes kerran. Eli meidän ensisijaiset kriteerit olivat:
- Ei yhtään arvostelua bed bugseista
- Aamupala kuuluu hintaan
- Metroasema lähellä (jonka vuoksi hotelli voi olla hieman kauempana)
- Muuten siistin oloinen hotelli
Ollaan kyllä reissuilla usein kuljettu vähän kauempaa metrolla ja se on toiminut aina todella hyvin. Ainoa miinus siinä on, että jos yöllä haluaa hotellille palata niin metroja ei välttämättä mene tai eivät ainakaan tunnu kovin turvallisilta. Siihenkin on silti pieni apu, mikä lisää turvallisuuden tunnetta... ainakin Nykissä puolivälissä junaa on aina konduktööri. Eli hiljaisena ajankohtana odottele keltaisen kyltin kohdalla ja konduktööri kurkkaa aina keskimmäisestä vaunusta johon siis kannattaa suunnata. Tämä siis oli Nykin matkaoppaassa, mutta uskoisin että muissakin kaupungeissa on samantyyppinen systeemi.
Lontoossakin meillä oli aika kaukana hotelli, metrolla meni lähes puoli tuntia suunta. Hotelli oli silti todella siisti ja siellä oli kahvin/teen valmistusvälineet joten käytiin aina kesken päivää tekemässä pieni välikuolema hotellilla. Jaksoi kummasti paremmin loppupäivän kun on käynyt ottamassa lyhyet päikkärit, juomassa kahvit ja vähän siistiytymässä.
Päädyimme siis itse tämän nimiseen hotelliin:
Verve Hotel, an Ascend Hotel Collection Member ***
Valittiin tietoisesti "vähän parempi" hotelli, mikä on vähän kauempana. Hinnat vähän parempien hotellien kohdalla Manhattanilla oli sen verran korkeat ettei niihin pysty mitenkään ja sitten taas missään kamalassa murjussa en ala yhtätoista yötä viettämään. Eri asia jos kyseessä olisi lyhyempi matka.
Hotelli oli saanut tripadvisorissa todella hyvät arvostelut siihen nähden että kyseessä ei ole mikään luksushotelli. Laskiskelin että noin parikymmentä huonoa arvostelua, missä osa syinä oli parkkipaikan puuttuminen, huonot yksittäiset asiakaspalvelukokemukset ja hieman epäilyttävä alue. Viitisenkymmentä keskiverto arvostelua, missä oli listattu huonoina puolina samanlaisia asioita ja kuitenkin lähes 900 hyvää tai erittäin hyvää arvostelua.
Hintaa tuli 11yötä/1049€ eli noin 524,5€/per nuppi ja 95€/yö. Tämä oli siis rutkasti alennettu hinta, osasyyntä pitkä yöpyminen.
Aika lähellä oli ettei tätä saatu, mutta onneksi oli onni myötä ja napattiin viimeisten huoneiden joukosta itsellemme majoitus :) Huomatkaa että toukokuiseen reissuumme on reippaasti aikaa, ja silti hyvät majoitukset alkavat olla lopussa...
*
Muita vaihtoehtoja:Nesva Hotel - New York City Vista ***
Tätä harkittiin pitkään ja meinattiin jo tänne majottuakin ennen kun löytyi tuo hieman parempi vaihtoehto. Alueesta oli mainittu että hieman epäilyttävä ja aamupala arvosteluiden perusteella aika suppea. Silti aamupala löytyi joka on todella positiivinen juttu.
Hotelli on aika pieni, mutta hyviä arvosteluita oli paljon. Booking.com arvio oli 8,2/10 ja arvioita oli reilu viisisataa. Tripadvisorissa oli arvosteluita aika vähän, mutta niistäkin noin viisikymmentä hyvää tai erittäin hyvää ja kymmenen huonoa. Hyvä budjettivaihtoehto ja ei jälkiä luteista!
+ siistin oloinen
+ lähellä metropysäkkiä
- pieni hotelli
- pieni aamupala
*
Sleep Inn - Long Island City ***
Tämä löydettiin aikaisemmin kun kaksi ylempää vaihtoehtoa ja oltiin jo varaamassa, KUNNES Booking.com arvosteluissa oli yksi kuukausi sitten kirjoitettu arvostelu, missä oli maininta luteista. Yhden arvostelun perusteella ei varmaankaan kannata liikaa huolestua, eihän sitä tiedä onko se edes totta... mutta ei silti uskallettu ottaa riskiä.
Hyviä puolia oli aamupala, joka kuului hintaan, metropysäkki lähistöllä ja lukuisat hyvät arvostelut. Tripadvisorissa sata hyvää arvostelua ja alle kolmekymmentä huonoa/keskiverto arvostelua. Booking.comissa 7,9/10 ja arvioita oli lähes 900.
+ aamupala
+ lähellä metropysäkkiä
- yksi bed bugseihin viittaava arvostelu
*
Wyndham Garden Long Island City Manhattan View Hotel ***
Tämä hotelli oli hieman kauempana metropysäkistä, mikä montaa arvostelijaa huoletti, sillä että alue oli hieman epäilyttävää varasto/korjaamoseutua. Hotellilta kulkee noin tunnin välein asemalle ilmainen bussi, eikä metroasema oikeasti tainnut olla kuin alle kilomertin päässä hotellista.
Isona miinuksena meille oli aamupalan kuulumattomuus hintaan, sillä meille on tärkeää että saa aamulla syödä vatsan täyteen eikä heti ensitöikseen tarvitse lähteä nälkäisenä etsimään kahvilaa mistä saisi ruokaa. Hotellin yhteydessä kuitenkin on erillinen ravintola, mutta yleensä majoituksen hintaan kuulumattomat aamiaiset ovat ryöstöhintaisia.
+ hyvät arvostelut
+ siistin oloinen
- aamupala ei kuulunut hintaan
- sijainti
- metropysäkki vähän kauempana
*
Equity Point New York @ Times Square
Tämä oli ainoa budjettiin sopiva mikä oli ihan keskustassa, Times Squaren lähettyvillä. Olisimme ehkä päätyneet tähän jos olisi ollut jäljellä muita huoneita kun sellaisia, missä oli ainoastaan yksi kerrossänky huoneessa, eikä juuri muuta. Arvosteluiden perusteella vaikutti todella puhtaalta paikalta, mutta huoneissa ei juuri mitään ole. Jos pitää pääasiana sijaintia, niin tämä on kyllä loistavalla paikalla. Erittäin edullinen myöskin.
+ todella siisti
+ sijainti!
+ hostelli tyyppinen, joten kaikki voi käyttää keittiötä yms.
+ edullinen
- pienet huoneet niukilla palveluilla
- ilmeisesti kovat sängyt
(Kuvat ovat kaikki googlen kautta ja en omista oikeuksia niihin)
Olipa hyvä kun olet koonnut näitä, me ollaan nimittäin suuntaamassa myös New Yorkiin elokuussa, kun matkaamme New Yorkin kautta Kanadaan ystäväpariskunnan häihin. Tarkoituksena on siis hetki viettää myös New Yorkissa ja muutenkin USAn puolella. :) Samat hotellipohdinnot (ja varmasti monet muutkin matkaan liittyvät asiat) ovat vielä selvittämättä.
VastaaPoistaKiva olla avuksi :) Kivaa jos pääsette vähän Nykissäkin piipahtamaan ;) Jos näihin ette mihinkään päädy majoittumaan, niin suosittelen kuitenkin lämpimästi että yrittää katsoa tuon bed bugs tilanteen ennen varaamista :/ Googlettamalla hotellin nimen ja liittämällä perään bed bugs sanan, löytää aika helposti jos asiakkaat ovat arvioinneissaan luteista maininneet. Ei ole kovin kiva matkaseura kun on vartalo täynnä puremia ja vielä tuliaisina kotiin kamala ludeongelma! Minä todella kammoan näitä ötököitä! :D
PoistaHauskaa reissua jo etukäteen ja toivottavasti löytyy hyvä majoitus!
http://startlivingyourbestlife.fitfashion.fi/
VastaaPoistaKannattaa käydä tuolla katsomassa vähän vinkkejä, on ihan hetki sitten käynyt Nykissä lomailemassa :P Itsehän en ole vielä koskaan käynyt, joten noiden vinkkien hyvyydestä en osaa mitään sanoa, mutta ainakin kuulosti onnistuneelta reissulta :) Tuolla on siis useampi postaus matkasta.. Hyvä muuten tietää tuo bed bugs-juttu, en olis kyllä ite tajunnu sellasta miettiä hotellia varatessa!
Todella hyviä vinkkejä mainitsemassasi blogissa :) Kiitos paljon ! :)
PoistaAina kannattaa muistaa myös airbnb tai muu vastaava, josta saa vuokrattua kämppiä :) itse majoitun sellaiseen tulevalla reissulla ensimmäistä kertaa. Saa nähdä kuinka käy. Täytyy kirjoitella siitä sitten.
VastaaPoistaTotta, ei tullut kyllä mieleen ennen varailua. Se olisi ollut kyllä ehdottomasti toinen hyvä vaihtoehto :)
PoistaAirbnb:ltä vuokratessa täytyy ottaa huomioon, että majoitusaika täytyy olla vähintään 30 päivää, ainakin näin New York Cityssä. Eli ei muuta ku kuukaudeks Nykiin :)
PoistaHyvältä näyttävä hotelli :) Kuvia odotellessa ;)
VastaaPoistaJep, pian päästään jee
PoistaUpeeta, ihanaa reissua teille! Eka kerta Yhdysvalloissa avartaa mieltä ja on sitten ensi kerralla helpompi lähteä, tietää jo mitä haluaa ja mikä on turhaa. Viime reissun perusteella meille jääkaappi hotellihuoneessa on ehdoton pakko! ;)
VastaaPoistaKiitos! Ihan pian jo mennään, jännittävää! :) Ja varmasti avartaa ;)
Poista