tiistai 29. tammikuuta 2013

asua ja liikuntaa

Hassuja nämä alkuviikosta olevat yksittäiset vapaapäivät... tänään on tullut kuitenkin saatua ihan hyvin aikaan. Siivoilin vähän kotona, kävin personal trainerilla Lady Linella ja loppu päivän potenut jumiutuneita lihaksiani. Hahaa, kyllä sitä vain ihminen voi olla huonossa kunnossa. Eilen tuli kokeiltua BodyCombattia, jossa liikkeet muistuttivat taistelulajeja. Oli todella hauska tunti, tykkäsen enempi tästä kun esimerkiksi siitä BodyStepistä. Tässä näytettiinkin hieman liikkeitä ennen kun niitä tehtiin. Helpotti hieman mukana pysymistä.

Tänään olisi tarkoitus vielä käväistä kirjastossa, siivota hieman kirppispöytää Bonuksella, tehdä skräppikirjaa ja katsoa telkkua. Seuraavat kolme päivää meneekin tehokkaasti töissä. Ajateltiin Mannan kanssa käydä joku aamu seiskan maissa joogassa, voisi olla hyvä avaus päivälle ja jaksaisi paremmin lähteä töihin, kun on ensin vähän joogannut ja seuraavan tunnin viettänyt ihanissa saunoissa ja hierontatuoleissa.

Tässä päivän asua ja muutama kuva Lady Linen tiloista.



Hyvää alkanutta viikkoa kaikille !

sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Uusi parempi elämäkö?

Niin kuin varmasti moni muu, minä en tehnyt mitään suuria lupauksia vuoden vaihtuessa uudesta paremmasta elämästä, jolloin lupaan kuntoilla ja syödä terveellisesti. Se ei ole minun tyyliäni, minä nimittäin vihaan kuntoilua keskimäärin. En tykkää oikein edes kävelylenkeistä, paitsi silloin kun on kaunis ilma ja jotakin valokuvattavaa ja kamera tietenkin kaulassa.

Tapahtui kuitenkin jotakin erikoista, nimittäin hyvä ystäväni sai minut liittymään Lady Linen jäseniksi ja alkamaan kuntokuurin. Tähän kuuriin ei kuuluu muuta kun se, että hän patistaa minua kaksi - neljä kertaa viikossa jumppiin tai salille ja minä aluksi valitan ja nurisen ja sitten päätän lähteä. Koska kuukausimaksu on aika suolainen, saan aikaiseksi sen varjolla lähteäkin.


Jos ihan totta puhutaan, niin tarkoitukseni on kaikesta huolimatta pystyä jäsenenä ehkä kesään saakka. Niin että saa ylimääräiset ympyrät pois vyötäröltä ja sen sellaista. En ole juurikaan ottanut paineita painostani, enkä kyllä tee sitä vieläkään. Minulla on pieni paino jakauma, missä painoni pyörii... "Unelmapainoon" pääsen yleensä kesällä ja sitten talvella lihon sen muutaman kilon. Rakastan syömistä ja herkuttelua, eikä minusta ikinä tule ihmistä joka kyttää pakkauksien etikettejä kaloreita laskien.

Kuvat we heartit

Mutta Lady Linella on todella kivat tilat ja tervetulleita ainoastaan naiset. Tämä madaltaa omaa kynnystäni mennä sinne räjähtäneenä työpäivän päätteeksi. Jumpat ovat vaikuttaneet mukavilta, tosin aika haastavilta tähän mennessä kun en ole ikinä ennen ollut. Eiköhän niihinkin totu ku enempi käy. Salilla en ole vielä poikennut, sillä saan treeni ohjelman vasta ylihuomenna.

Himoliikkujaa minusta ei ikinä tule, mutta päätinpä kokeilla tekisikö liikunta minusta onnellisemman vaan palaanko takaisin vanhaan elämäntyyliini. En koe senkään silti olleen mitenkään erityisen huono :) Aina voisi syödä terveellisemmin ja liikkua enemmän, mutta mielestäni jokainen tehköön niin kuin itsestä tuntuu hyvältä. Liikaa ei kannata kytätä leffojen ja mainosten laihoja naisia ja pyrkiä siihen, kauneus on kuitenkin katsojan silmissä.

lauantai 26. tammikuuta 2013

Sellaista

Tänään oli niin hassun lyhyt työpäivä kun pääsin jo yhden aikaa. Lauantaina. Harvoin pääsee niin aikasin. Käytiin päiväsaunassa ja sen jälkeen lähdettiin Teemun kanssa pyörimään kaupungille. Ihan sellainen mukavan leppoisa päivä. Saapi nähdä tuleeko sitä nähtyä vielä kavereita tässä illalla.

 Ihanuus kahvi <3 Omnomnomnom...
Hauskaa viikonloppua!

perjantai 25. tammikuuta 2013

Ostoksia ja illanviettoa

Ajattelin tulla päivittelemään hieman päivän ostoksista. Otin nimittäin kirppispöydän Bonukselta kahden ystäväni kanssa ja aina sitä siivoillessa on sitten jotakin melkein tullut ostettua. Että saa nähdä kuinka tasoihin sitä pääsee. Heh...

Tilasin tosiaan H&M:ltä nuo nahkahousut tuossa kuukausi sitten ja eivät ole vielä tulleet eivätkä muistaakseni ole ihan heti tulossakaan. Minulla on kuitenkin lahjakortti joulusta H&M:lle joten kävin tänään sovittamassa kyseisiä housuja ja olivat todella kivan näköiset ja hyvät jalassa. Joten ostin ne. <3 Pitää ottaa kuvat jalassa sitten jossakin kohtaa, kun on valoisaa. En tykkää pimeistä sisäkuvista !

 kukkamekko 3e

 laukku 2e
 kukkamekko 2e
 shortsit 3e

Sitten tähän iltaan. Luvassa erikoisen limsan nauttimista Nemiä lueskellen, hieman skräppi kirjan tekemistä ja musiikin kuuntelua <3 Huomenna pitäisi vielä jaksaa mennä töihin kuuteen, mutta pääsen onneksi viikonlopun viettoon jo yhdeltä!

 Ihania muffinsseja tuorejuustokuorrutuksella, ihana leipuri ystävä antoi meille kun käytiin siellä kahvilla. Nam.


torstai 24. tammikuuta 2013

Life of Pi

Käytiin siis eilen katsomassa tuo Piian elämä ja tykkäsin kyllä. Ei ollut yhtään sellainen mitä olin kuvitellut, en tosin ollut lukenut juonikuvaustakaan. Traileri pyörähti Hobitti leffan alussa ja kiinnitti kyllä heti huomion.

Plussaa pitää antaa heti näyttävyydestä, elokuvassa oli ihan huikeita kohtauksia, mitkä olisivat varmasti 3D:nä toimineet huomattavasti paremmin. Mutta ihan noin perinteiselläkin tavalla oli todella upean näköistä. Lisäksi tykkäsin todella elokuvan juonesta, niin yksinkertainen kun se omalla tavallaan olikin.
Oli ihana seurata Piin ja Richard Parkerin hidasta lähentymistä. Mielestäni oli hyvä, että vaikka elokuvasta löytyi paljon fantasiapiireitä, ei sitä oltu silti viety liian Disney tyyliseksi, missä vihainen bengalintiikeri olisikin yks kaks ollut parasta ystävää Piin kanssa. Hienosti rakennettiin heidän kumppanuus-suhdettaan pala palalta, eikä sitä saatu näyttämään liian helpolta.
Ainoita miinuksia sanoisin siitä, miten välilllä elukat näyttivät kovin digitaalisilta... tosin tuskinpa Piin näyttelijää olisi oikeasti kovin mielellään laitettu kesynkään tiikerin kanssa pieneen tilaan. Toinen miinus mielestäni oli lopussa ilmaan heitetty toinen vaihtoehto tarinalle, joka oli tylsä ja tavallan helposti uskottava. Mielestäni se jopa pikkuisen pilasi illuusiota. Mutta loistava leffa joka tapauksessa!

Päivän asua piristämässä oli kaapin kätköistä löytynyt oranssi villatakki <3 Ihanan värinen.

Hassua että oli yli puoli vuotta väliä, ettei käyty katsomassa yhtään leffaa teatterissa, ja nyt viimiset kolme aika lähekkäin ja kaikki ovat olleet ihan mahtavia ! Eli siis hyviä elokuvia tullut viime aikoina. Koskemattomat, Hobitti sekä Piin elämä pitää ehkä kaikki hankkia dvd-hyllyyn niiden tullessa.


maanantai 21. tammikuuta 2013

aurinkoa vapaapäivään

Vapaapäiväni valkeni ihanan aurinkoisena. Voi kun minä sitten rakastan auringonpaistetta, tulee heti mieleen kesä. Mutta näin talvellakin se piristää huomattavasti.
Tänään on ollut paljon ohjelmaa, kävin Lady Linella juttelemassa mahdollisesta jäsenyydestä... minulla on yksi hyvä ystävä ketä on kuukauden päivät yrittänyt minua sinne saada liittymään. Nyt päätin harkita asiaa vakavasti. Paikka on todella kiva, ja se on mukavaa että sinne ovat tervetulleet vain naiset. Lisäksi jumppia on paljon erilaisia. Jos vaikka saisi vaikka itsensä rantakuntoon kesään mennessä...
Hyvällä tuurilla on jonkinlainen rantaloma tulossa jo ennen kesää. En ole ikinä tuntenut kaipaavani rantalomalle, mutta nyt kaipaan kiireettömyyttä, lämpöä ja rentoutumista! Toivottavasti suunnitelmat onnistuu.


Päivän asuna oli eilen ostettu villapaita ja mustat housut.

Matkailumessut

Oli kiva käydä matkailumessuilla pitkästä aikaa. Silloin ammattikoulusta kävimme tietenkin joka vuosi, matkailuala kun oli kyseessä. Silloin ei ehkä osannut ottaa ihan kaikkea irti. Tuli paljon ideoita ja haaveita tulevista matkakohteista, ja iso ISO kasa esitteitä ja muuta oheistavaraa. Osallistuttiin myös varmaan kymmeneen arvontaan, että toivotaan että jostakin jotakin tulisi ! Porukkaakin oli paikalla riittävästi, mutta ei onneksi liikaa.

Ei kai sitten muuta kuin matkoja suunnittelemaan ja miettimään. Kohde on tosin vielä avoin...

Oli niin jännä koju missä oli kaikenmaailman hedelmiä kuorrutettuna suklaalla. Pakko oli maistaa. Ei se hirveästi vakuuttanut :D
 En käsitä miten ne silmät menee aina kiinni kuvissa :D