sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Tee-se-itse revityt farkut

Minua niin harmitti kun kirppiksellä eteen osuneet ihanat täydelliset mustat revityt farkut osoittautuivat liian pieneksi eivätkä ne menneet jalkaan millään. Turhautuneena kotiin palatessani aloin selata netin ihmeellistä maailmaa ja muutaman opetusvideon ja blogin postauksen avittamana tein kun teinkin itse omat revityt farkut. Kärsivällisyydellä tuloksesta olisi voinut tulla vieläkin parempi, mutta minulla on keskimäärin aika pieni kärsivällisyyskynnys... joten.

Eli mitäs niihin tarvitaan; sakset, neula ja mattopuukko/puukko.



Eli ensin kannattaa housujen lahje taittaa lahkeen keskeltä niin että siihen saa tehtyä helposti kaistaleita saksilla.

Tämän jälkeen otetaan joko neula tai pinsetit ja aletaan nypsyttämään lankoja näistä kaistaleista, joka aiheuttaa kulumakohtia ja hieman epätasaisempaa repeämää. Itse koin neulalla lankojen poimimisen helpommaksi kuin pinseteillä.


Jos vielä haluaa tehdä "kulumia" housuun, otetaan esiin mattopuukko tai puukko ja vedetään kevyitä viiltoja halutulle kohdalle vaaka ja pysty suunnassa. Tämä operaatio kannattaa tehdä hyvällä alustalla ettei lattiiaan tule naarmuja vaikka vain päällikerrosta rikotaankin. Mitä tiheempään sen helpommin kangas näyttää kuluneemmalta. Tämän jälkeen olen vielä saksilla tai terällä hangannut kohtaa niin että se kevyesti repeytyy sieltä täältä.


 Itse laitoin revittyjen housujen alle vielä pitsilegginsit koristeeksi. Tuli ihan kivan näköiset :) Aloitinkin samantien saman projektin vanhojen, valkoisten farkkujeni kanssa.


Siinä vielä muutama kuva päivän asuta. Toppi löytyi joku päivä kirpulta muutamalla eurolla.

5 kommenttia:

  1. Moikka! :) Kiitos paljon kommentistasi, sullakin tosi kiva blogi ja rakastan sun kuvia ja banneria, tosi inspiroivia matkakuvia:)) tämäkin postaus kiva idea farkuista:) Oi, sun siskon pitäisi ehdottomasti käydä museossa, ihan must jokaiselle fanille 8) yllätyin itsekin kun tuollainen löytyi sieltä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo pitää suositella hänelle :)) Kiitos paljon :)

      Poista
  2. Vau! Siististi tehty farkut :D Mikä museo? Kerro heti? :D

    VastaaPoista

Kommentit tekevät minut iloiseksi joten kiitos vaivannäöstäsi ! :)