perjantai 21. syyskuuta 2012

Mikä tyyli..?

En todellakaan voi sanoa tietäväni yhtään mitään muodista jos näin suoraan sanotaan. Minua ei ole kiinnostanut oikeastaan ikinä miten pitäisi pukeutua, sillä paljon mielummin pukeudun niinkuin itsestä tuntuu. Olisi ihana osata yhdistellä vaatteita rohkeasti enemmän, mutta kun vaatekaappi pursuaa (minulla on taas aivan liian pieni vaatekaappi tai aivan liikaa vaatteita) erilaisia vaatteita, iskee usein laiskuus ja valitsee sen päällimmäisen mukavan ja tylsän kokonaisuuden. Sillä olen myös kovin mukavuuden haluinen.

Aloin tässä mietiskelemään omaa tyyliäni ja sitä miten se on muuttunut hyvin paljon viimeisen viiden vuoden aikana. Ennen käytin lähinnä pelkästään farkkuja ja joitakin perus toppeja. Jossakin kohtaa rakkaan ystäväni Marjutin ja ensimmäisen blogin mitä aloin seuraamaan (Nelliinan Vaatehuone) innoittamana rakastuin mekkoihin. Ennen sitä en varmaan ikinä pistänyt mekkoa päälle muuta kuin juhliin. Oli jotenkin ihanan piristävää tajuta, että ihan hyvin voi pistää pirteän ja muhkean mekon päälle kun lähtee kauppaan tai kahville ystävän kanssa.
Kukkakuosi tuli jossakin samoissa kohtiin kuvioihin, tosin siitä en osaa sanoa että mistä siihen sain innostuksen. Ehkä vain rakastuin siihen, ja se rakkaus on kestänyt niin kuin ostoksista ja asuista huomaa. 
...Ja vaatekaapista. ..Ja Teemun hienovaraisista huomautuksista; "Eikö sinulla ole tuollainen samanlainen jo".





















 

Ihanaan Karoliinaan tutustuessani innostuin hänen kauttaan ensimmäistä kertaa hameista, joita en ennen ollut juurikaan ikinä käyttänyt. Vieläkin pidän ehkä hameita enimmäkseen hieman kylmempinä aikoina, jolloin on pidettävä nahkatakkia/takkia. Sieltä alta pilkistävä hamonen piristää jotenkin asua mielestäni enemmän kuin pelkät farkut. Kesäsin tykkään käyttää eniten mekkoja, mutta nytkin syksyä kohti mennessä olen innostunut enemmän farkuista ja nyt tästä uudesta kiinnostuksen kohteestani, eli kivoista värikkäistä villapaidoista. Tässä pikkuhiljaa alan niitäkin kaappiini haalimaan.



Bilevaatteina pidän edelleen ehdottomana ykkösenä mekkoja. En osaa jotenkin lähteä laittautuneena farkut jalassa baariin, vaikka olisikin joku kiva toppi minkä voisi laittaa... Tottumus kysymys varmaankin. 




 Välillä tykkään myös rokimmasta asukokonaisuudesta, ja tavallaan harmittaakin että viime vuosina se tyyli on jäänyt hieman vähemmälle. Välillä tulee noihin kaveriporukkamme tumuihin laitettua jotakin teemaan sopivaa rokahtavampaa, joka on mukavaa vaihtelua. 

Yhteenveto: minun tyylini vaihtelee oikeastaan mielialan ja laiskuusasteen ja vaatekaapin siisteystilanteen (vuodenajan) mukaan. Tykkään siitä että omistan monipuolisesti laidasta laitaan vaatteita, ja voi sitten pukeutua sellaiseen mistä itsestä tuntuu. (Tulipas iso kasa punatukkakuvia tähän postaukseen)

1 kommentti:

  1. Ihania vaatteita näissä kuvissa kun laitoit itsestäsi <3 Ja kiva nähdä samalla miten on muuttunut ajan myötä niin tyyli kuin hiuksetkin :D

    VastaaPoista

Kommentit tekevät minut iloiseksi joten kiitos vaivannäöstäsi ! :)