sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Odottavan aika on pitkä


Ai onko minulla kamerakin? ja blogi? Huh, pitäsköhän sitä tännekin jotakin keretä satuilemaan. Kieltämättä on ollut aatokset viime aikoina ihan muualla kun kuvien ottamisessa. Mutta viikko aikaa ja alkaa kuvia putkahdella, ensin meidän häistä ja sitten häämatkalta < 3 Tosin varmaan vasta heinäkuun puolessavälissä. Häämatkalla saattaa olla muuta tekemistä kun päivitellä blogia, ei millään pahalla :D

Mutta joo, Tokmannilla oli hyvä tarjous matkalaukuista ja sellainen tarvittiin, niin käytiin ostamassa. Ei jäänyt hintaa kun hieman alle 50e. Ei paha siis suuresta, kovasta matkalaukusta kymmenen vuoden takuulla.

Häämatka on ikävästi jäänyt takaa-alalle. Tai oikeastaan sen suunnittelu. Taidetaan kerrankin lähdeä reissuun sen enempää suunnitelmia tekemättä. No on Teemu käyttänyt välillä taukojaan ja iltojaan karttojen selailuun ja asioiden selvittelyyn, mikä on tosi hyvä, kun itse olen keskittynyt enempi häiden loppujuttujen tekemiseen. Onneksi häämatkakin on ollut koko vuoden mielessä ja siksi on tullut pikkuhiljaa keräiltyä kivoja vaatteita, mitä sitten häämatkalla voi pitää. Ei välttämättä tule kauheaa pakkauskriisiä sitten häiden jälkeen. Tosin vähän kyllä voi tulla kun ollaan niin kauan matkalla.

Ajattelin että voisi olla kiva siivota koko asunto oikein kunnolla ennen häämatkaa. Olisi sitten paljon kivempi palata taas kotiin ja arkeen, kun olisi asunto siistinä.

Mutta joo, tässä muutama kuva kun käytiin Teemun kanssa pikku kävelyllä Kangasalan rannassa. Oli aika kylmä ilma.






1 kommentti:

  1. Söpöjä ootte <3 Ihania kuvia ja mukava kuulla blogistakin välillä ;)

    VastaaPoista

Kommentit tekevät minut iloiseksi joten kiitos vaivannäöstäsi ! :)