Tässä ennen ja jälkeen kuvat. Tuo ennen on jostakin talvelta otettu, taisin ottaa sen ennen antibioottikuurin aloitusta, sillä luulin oikeasti sen auttavan. Ennen kuvassa ei ole edes pahimmillaan tuo naama ja itseasiassa tuli silloin räpsäistyä vähän huono kuvakin. Ajattelin että jos saan ihoni edes jotenkin hyvään kuntoon niin laitan siitä postausta tänne.
Menin alkukeväästä ihotautilääkärille joka määräsi jonkinlaisen antibiottikuurin ja salvan, mitä levitetään iltaisin iholle. Kuuri kesti kolme kuukautta ja iho parani sen aikana vähän, ei kuitenkaan tarpeeksi. Kokoajan edessä pelottaa kaikkien pelottelema Roaccuta kuuri, mitä itse pidän siis ihan viimeisenä vaihtoehtona jos mikään muu ei auta. Tämä kuuri on nimittäin todella rankka kropalle ja sen aikana pitää aloittaa ehkäisypillerit, sillä sikiövaurioiden vuoksi ei raskaaksi saa missään nimessä tulla.
Ehkäisypillereiden alottaminen olisi minulle hankalaa, koska kärsin satunnaisesti auraalisesta mikreenistä, mikä on todella suuri tekijä ettei pillereitä saa. Ainoastaan minipillereitä voisin ottaa, mutta niihin taas en luota. Lisäksi en vain tykkää ajatuksesta, että ottaisin jotakin mikä vaikuttaa niin vahvasti kehooni ja mielialaani. Siihen päälle sitten olisi vielä se kaikki mitä Roaccuta-kuuri nyt toisikaan mukanaan. Maksa-arvojakin pitää seurailla puolivuotisen kuurin aikana tasaiseen tahtiin.
Sivuvaikutuksia on pitkä liuta ja osa niistä on ihan älyttömiä, kuten se, että voi aiheuttaa masennusta ja itsetuhoisia ajatuksia. Yleisin on ilmeisesti ihon älytön kuivuus ja oheneminen. Osalla ei ole juurikaan oireita tullut, osalle on todella pahoja.
Minä en halua sitä. En todellakaan. Päätin että jos en kesän aikana saa ihoani parempaan kuntoon ( enkä nyt puhu täydellisestä ihosta, mutta edes paremmasta ) niin myönnyn ja käyn hakemassa Roaccutan itselleni.
Noh pitkien googlettelujen jälkeen otin järeät aseet käyttöön ja pitkän listan erilaisia juttuja mitä alan kokeilemaan. Ne olivat seuraavanlaiset:
- Sinkkiä ravinnelisänä, sillä sen on monella huomattu auttavan akneen.
- Suolasaippua, mitä käytetään aamuin-illoin kostutetuilla kasvoille.
- BiON Bacteriostat Cleanser puhdistusaine. Käytän vuorotellen suolasaippuan kanssa.
- Sitruunaa kasvoveden tapaan käytettynä välillä iltaisin.
- Basiron-voiteen käyttö iltaisin.
- Meikkivoiteen vaihtaminen täysin mineraalimeikkipuuteriin.
- Möllerin omega-3
Heti en huomannut mitään tuloksia ja jo kauhulla odotin tulevaa kuuria, kunnes yhtäkkiä joku näistä alkoi puremaan ja ihoni alkoi paranemaan. Nyt se on ollut huomattavasti parempi kun moneen moneen kuukauteen, mutta silti huomaan olevani kokoajan varpaillani. Esimerkiksi kun vähän aloin lipsumaan ihonhoidossa ja koulun alkukin stressasi, niin heti alkoi puskemaan muutama muhkea finni naamaan.
Nyt aloitin vielä lisänä Möllerin omega-3 käytön, sillä olen siitäkin lukenut että saattaa auttaa myös lievään akneen. Aloitin kuurin viikko sitten ja ihme kyllä, tuntuu että olisi heti vaikuttanut positiivisesti ihooni.
Olen siitä huolimatta tosi tyytyväinen, jos pystyn nyt tuon kuurin välttämään. Häihin mennessä olisi tottakai haaveena finnitön iho, mutta saas nähdä nyt sitten miten tämä jatkuu. Taidan yrittää pikkuhiljaa selvittää oliko joku noista käyttämistäni tuotteista yksin avaintekijänä ihon paranemiseen, vai oliko se vain kaiken yhteisvaikutus. Jos oli kaiken yhteisvaikutus, niin lisään sitten kaikki ihonhoidon rutiineihini, sillä eipä nuo nyt kauheasti ainakaan aikaa vie.
Hyviä vinkkejä :) Mistä hankit suolasaippuan? En ole kuullut siitä...
VastaaPoistaAnteeksi pitkä vastausväli. Mutta siis ainakin luontaistuote kaupoista ja sitten tokmannilla myydään saunaosastolla :)
PoistaHienoa jos olet saanut ihoasi parannettua itsehoidolla. Minulla oli teininä todella paha akne ja itse olen ottanut roaccutan-kuurin noin neljä-viisi kertaa, sinunkin iässäsi, kun itse olin menossa naimisiin enkä halunnut finnejä häihin! Näin nelikymppisenä finnit ovat pitkälti poissa mutta saatan ottaa silloin tällöin lymecycline-antibioottia joka on myös iho-ongelmiin.Tsemppiä ihonhoitoon!
VastaaPoistaJoo olen kyllä kuullu että hyvin auttaa toi kuuri, varsinkin pahemman aknen kanssa painivia. Koitan itse silti viimeiseen asti välttää :D
PoistaSaisinkohan mä nyt kommentoitua, kokeillaan... Eli ootko vielä kokeillut cognac -sientä? Mulla se alkuun hetkeksi pahensi ihoa, mutta parin viikon jälkeen iho oli parempi kuin ennen käyttöä. (Tosin jaksoin käyttää sitä ehkä alle 2kk, oli mukamas liian vaivalloista :D)
VastaaPoistaMulla auttoi ihoon myös sitruunaveden juonti, pillillä aamuisin lasillinen hampaiden pesun jälkeen. Avokadot ja kylmäpuristetut öljyt on myös niitä jotka sisäisesti nautittuna auttavat myös ulkoisesti :)
Kiitti vinkeistä! Pitää laittaa jonon jatkoks juttujen kans mitä pitää kokeilla :D
Poista