Oli kyllä ihana viikonloppu kun kerettiin tekemään aika paljon kaikkea. Nähtiin ystäviä, käytiin tosiaan vihdoin soutelemassa ja lauantai-iltana nautittiin piknik-eväistä Lapinniemessä auringonlaskun aikaan. Hyvä että mentiin, koska siinä oli melkein viimeisiä lämpimiä päiviä, mitä tänä kesänä enää oli. Kiva kuitenkin, että kerettiin nauttimaan lämmöstä suomessakin, edes hetken.
lauantai 5. syyskuuta 2015
Kesän viimeiset lämpimät päivät
Parin viikon takaisesta rennosta viikonlopusta muutama kuva. Hassua julkaista näitä nyt kun ulkona alkaa jo yhtäkkiä olemaan aika viileää. Tai siis tosi viileää, yksi päivä kun kouluun pyöräilin niin ei meinannut villapaita + takki piisata. Palataan hetkeksi vielä kesäisiin tunnelmiin.
Oli kyllä ihana viikonloppu kun kerettiin tekemään aika paljon kaikkea. Nähtiin ystäviä, käytiin tosiaan vihdoin soutelemassa ja lauantai-iltana nautittiin piknik-eväistä Lapinniemessä auringonlaskun aikaan. Hyvä että mentiin, koska siinä oli melkein viimeisiä lämpimiä päiviä, mitä tänä kesänä enää oli. Kiva kuitenkin, että kerettiin nauttimaan lämmöstä suomessakin, edes hetken.
Oli kyllä ihana viikonloppu kun kerettiin tekemään aika paljon kaikkea. Nähtiin ystäviä, käytiin tosiaan vihdoin soutelemassa ja lauantai-iltana nautittiin piknik-eväistä Lapinniemessä auringonlaskun aikaan. Hyvä että mentiin, koska siinä oli melkein viimeisiä lämpimiä päiviä, mitä tänä kesänä enää oli. Kiva kuitenkin, että kerettiin nauttimaan lämmöstä suomessakin, edes hetken.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
On kyllä ihan älytöntä, miten vuodenaika voi vaihtua melkein yhdessä yössä! Eikös viime viikonloppuna ollutkin vielä ihan kuuma, sandaali- ja uintikelit? Nyt tuntuu ihan kuin syksy olisi ollut täällä jo pitkään..
VastaaPoistaMutta kylläpäs tuli näiden kuvien myötä ikävä Suomen kesään ja erityisesti kotiin Tampereelle! :)
Tampere on kyllä huippu! Ja kesä yhyyy. :D nyt jo ikävä kun syksy puskee kunnolla käyntiin :)
PoistaNiinpä! Samaa ihmettelen minäkin. Syksy on nyt täällä. Mutta onneksi pidän syksystä :)
VastaaPoistaTuli ikävä kesää näiden kuvien myötä, yhyy :(
VastaaPoista