maanantai 21. syyskuuta 2015

Comojärvi - Milano osa 1

Viimeinen päivä Italiassa vietettiin Milanossa. Ekalla Italian reissulla, viisi vuotta sitten, ihastuin Milanoon ja Duomoon, joten oli ihana palata sinne takaisin. Jätettiin matkalaukku säilöön rautatieasemalle josta lähti illalla myös meidän bussi lentokentälle.

Milanossa ei kaikki mennyt ihan putkeen, mutta ihana siellä oli silti käydä.

Duomo on kyllä niin kaunis, harmi vain että sitä on todella hankala ihailla läheltä. Koska idiootit tyrkyttäjä huijarit. Heti nousi viha kun lähdettiin kipuamaan metropysäkin portaita, mitkä siis tulee suoraan tuohon Duomon aukiolle, ja heti meitä vastassa oli niitä tuskan rannekoruntekijöitä. Idea on siis, että ne kerkeävät laittaa pienen narunpätkän sormeesi ja siitä alkavat väkisin punomaan rannekorua ja pakottavat sitten turistin sen ostamaan. Tiedän tämän, koska kerran Pariisissa tuohon lankaan mentiin, kun oltiin niin kaukana turistinähtävyyksistä ettei oltu varuillaan ja joku tummaihoinen mies lähestyi meitä neuvoa kysellen. NO eipä halunnut neuvoa. Kyllä ärsytti, silläkin reissulla oltiin todella niukalla budjetilla, niin kyllä se ylimääräinen parikymppiä, mikä piti mennä ruokaan, ärsytti ihan suunnattomasti.

Nyt siis kun aukiolle menttiin niin samantien alkoi ärsyttämään niin paljon, että meni ihan maku ihastella kaunista Duomoa. Niitä oli ihan älyttömästi, myymässä selfie-tikkuja ja rannekorujaan ja ruusujaan ja ARG. Mikseivät ne ihan oikeasti voisi mennä jonnekin muualle myymään, koska kukaan ei varmaan vapaaehtoisesti mitään heiltä osta, ainakin toivon niin. Olkaa siis varovaisia, kun menette Duomon aukiolle (tai melkein minne vaan turistinähtävyyteen missä vain). Uskon että sen lisäksi että huijarit huijaavat rahaa, niin varmasti osa myös varastaa rahaa kun päänsä kääntää.


Käytiin vähän shoppailemassa samalla. Tuli ostettua lähinnä perusvaatteita koulua varten, eli vähän villapaitoja ja sen sellaista. En siis mitään esittelemisen arvoista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit tekevät minut iloiseksi joten kiitos vaivannäöstäsi ! :)