tiistai 18. kesäkuuta 2013

Päivän asua ja leffailua

Ollut aika tapahtumarikas päivä, sekä hyvässä että pahassa. Tavallan tämä oli myös vasta ensimmäinen lomapäiväni. Kuitenkin, aloitin aamuni leivonta sessiolla joka kesti noin neljä tuntia ja tulos oli nolla leivosta. Taisi olla macaronien teossa pikkuisen tuuria mukana kun ensimmäisen satsin tein. Nyt ne ei onnistuneet, YHTÄÄN. Ajatuksena oli että olisin tehnyt niitä pakkaseenkin valmiiksi vierasvaraksi, no se meni siinä.

Käytiin päivällä piipahtamassa äidillä ja juhalla kahveella, oli ihana nähdä vaikkakin pilalle menneen leivonnan päätteeksi tuli vähän pikavisiitti. Suoraan sieltä nimittäin kiidettiin leffaan mikä on ollut mielessä jo pari viikkoa. Eli käytiin katsomassa tuo Fast & Furious 6. Tykkäsin kyllä todella paljon, vaikka onkin ehkä enemmän "poikien leffa". Silti tuo sarja on jotenkin erilainen kun perus toimintaleffat, kiintynyt hahmoihin ihan erilailla. Suosittelen lämpimästi jos on muutkin kyseisen elokuvasarjan leffat katsonut.

Siinä muutama kuva vielä leffa-asusta. Itse leffassa ei keritty mitään kuvia ottamaan, tuli vähän kiiru nimittäin. Ei ole ikinä tullut mentyä kesken trailereiden. Oltiin myös ainoat ketkä jäi odottamaan lopputekstit loppuun saakka, hih. 
Kirjoitan vielä toisen postauksen loppuillan ohjelmasta...

1 kommentti:

  1. Ihana neule sulla, mäkin haluan!! Kiitos vinkistä koskien elokuvaa ;)

    VastaaPoista

Kommentit tekevät minut iloiseksi joten kiitos vaivannäöstäsi ! :)