tiistai 18. kesäkuuta 2013

Viikinsaari

Ihana aurinkoinen lomapäivä piti heti käyttää hyödyksi ja lähdettiin Viikinsaareen piknikille ja hengailemaan. Kovin lämmin siellä ei ollut, sillä kävi aika kova tuuli. Aurinko kuitenkin paistoi ihanasti koko päivän. Viikinsaari on siis pikkuinen saari noin vartin laivamatkan päässä Laukontorilta ja matkat maksaa yhteensä 11e per nuppi. Saaressa on paljon pieniä rantoja sekä muuta aktiviteettiä tarjolla. Oikein mukava päiväretken kohde. Käytiin viimeksi pari vuotta sitten kesällä, joten oli kyllä hauska päästä sinne taas.

 Sieltä se meidän paatti saapuu...
Yhtäkkiä havahduin kun joku osui jalkaan ja nousin vähän pystympään... IHANIA pieniä sorsan poikasia iso lauma. Viihtyivätkin hetken siinä aivan vieressä. Olisin voinut viedä yhden kotiin. En kuitenkaan vienyt.
Meillä oli aika mukava, rauhallinen paikka. Saatiin olla ihan rauhassa koko se pari tuntia mitä tuossa makoiltiin.
Oli kyllä niin kylmää vettä että hyvä kun varpaani tarkenin kastaa.

Tässä muutama kuva vielä päivän asusta. 


Käveltiin vielä saari ympäri. Ihania maisemia ja mukavan rauhallista.
 Yhtäkkiä keskellä metsikköä oli tuollainen kuumottava pää. Mikä lie sitten onkaan...
 Lopuksi vielä ennen paluulaivan tuloa käytiin haukkaamassa makkaraperunat.
 Miellyttävä laivamatka kotia kohti. Aurinko paistoi lämpimästi vasten kasvoja koko matkan.

2 kommenttia:

  1. Oi, ihana kesäpäivä teillä! :) Onpa oudon näköinen tuo puupää. :D Vivi Vinna

    VastaaPoista
  2. Ihanat vaatteet sulla ja ihania kuvia otettu paatista ja tuolta rannalta. Noi sorsanpoikaset oli niin lutusia että oisin halunnu ottaa sellasen ruudun kautta tänne meille :D <3

    VastaaPoista

Kommentit tekevät minut iloiseksi joten kiitos vaivannäöstäsi ! :)