perjantai 2. toukokuuta 2014

Muutama hankinta Nykin reissua varten

Noniin, nyt olisi sitten hommattuna kaikki välttämätön lähinnä pitkää lentomatkaa ajatellen. Enää noin viikko reissuun ja kieltämättä kova odotus ja pieni jännitys alkaa nostamaan päätään. Onneksi aika kuluu nopeaan töitä tehdessä ja kohta onkin toukokuun 13 ja meillä lähtö kohti tuota upeaa kaupunkia.

Kunnon niskatyynyt olivat ehdoton hankita yli kahdeksan tunnin lennolle. Nämä on ostettu Prismasta ja pitäisi tukea niskaa istueltaan nukkuessa. Minulla on hieman vaikeuksia nukkua lentokoneessa/junassa/autossa joten tämä on kyllä varmasti hyvä ostos ihan muitakin matkoja ajatellen. Itse olen ainakin ollut todella tyytyväinen myös niihin edellisiin niskatyynyihin, mitkä ostettiin heräteostoksena ennen Itävallan matkaa ja oli ihan parhautta kun koitti nukkua junassa.
 Matkasukista kuulin ystävältäni, joka suositteli hankkimaan sellaiset pitkälle lennolla. Nämä estävät etteivät jalat turpoa tai aiheudu veritulppaa paine erojen vuoksi.
Koska ostoksia tulee varmasti paljon tuliaisina, halusin ottaa varoiksi tämän matkalaukkuvaa'an jottei ylipainoa pääsisi laukkuun kertymään ja joutuisi sen vuoksi maksamaan ylimääräistä. Vaaka maksoi 6e ja se on ostettu Tokmannilta.
Pistokeadapterit ovat välttämättömiä jos aikoo mitään sähkölaitteita siellä käyttää, nimittäin pistokkeet ovat erilaiset kun meillä suomessa. Meillä nyt on kertynyt jo kaksi adapteria, joten molemmat tottakai mukaan.
Tämä on vanha juttu, mutta suosittelen edelleen gorillapob matkajalustaa kaikille kaksin matkaaville, jotka haluavat yhteiskuvia reissuilla. Meillä on aina mukana myös kaukolaukaisin. Jalustoja on tehty myös pokkareille ja se on todella pikkuinen.
 Koska ollaan sen verran kauan reissussa, pitää shampoo ja hoitsikka ottaa isoissa pulloissa mukaan. Joitakin juttuja on kuitenkin kiva pakkailla näihin minipulloihin.
Ystävältä sain lainaan tämän ihanan jättilaukun. Sinne kelpaa pakata tuliaiset, hehee. 
Nyt pitää seuraavaksi alkaa miettimään mitä pakkaa ettei pakkaa liikaa mukaan kaupunkiin, josta saa kaikkea. Pakkaaminen on minulle aina vähän ongelma, yleensä tulee otettua liikaa vaatetta mukaan, reissussa en käytä puoliakaan ja silti joka päivä on ongelma että mitä laittaa päälle.

5 kommenttia:

  1. Kiva matkatavara-postaus! Ja miten teillä onkin enää noin lyhyt aika reissuun, ihanaa :)

    VastaaPoista
  2. Haluan ehdottomasti sit tietää toimiko tuo vaaka oikeasti! Niin monesti oon kuullut, että noi halvat on huonoja, että kannattaa se parikolmekymppiä noista maksaa. Oon kuullut myös jostain avaimenperävaaoista, mutta niihin en ehkä ihan luottais :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei :O Mää en oo ikinä kuullu yhtään mitään matkavaaoista, ja mietein pitkään että ostaako mitään. No jos nyt sen verra toimis että vähä sais käsitystä reissun päällä että onko ylipainoo matkalaukulla :D Mutta voin raportoida toki että toimiko yhtään!

      Poista
  3. Ihanan paljon hyödyllistä ostit! Huii ei kauaa enää!!

    VastaaPoista

Kommentit tekevät minut iloiseksi joten kiitos vaivannäöstäsi ! :)