maanantai 28. heinäkuuta 2014

Road Trip @ Porvoo

Noniin, taas on hieman venähtänyt päivityksien jatkaminen. Ollu aika kiiruinen viikonloppu, sillä olin yhden hyvän ystäväni polttareissa lauantaina ja eilen lähdin vielä Poriin Heliä moikkaamaan. Pidin vähän taukoa samalla kuvien ottamisesta, joten polttareista en viitsi julkaista mitään ja Helin luonakaan ei tullut juuri kuvia otettua. Ihan mukava välillä vähän pitää taukoa, tulee kuitenkin niin älyttömät määrät räpsittyä kuvia melkein kaikesta. Mutta kuvia löytyy kyllä moneen postaukseen jo valmiiksi!

Huomenna pitäisi sitten palata töihin. On ihan hyvät fiilikset siitä asiasta, näkee ihania työkavereita pitkästä aikaa ja saa taas sellaisen tietyn arkirytmin elämään. Lomailu on kyllä ihanaa, mutta töihinkin on kiva palata. Varsinkin kun tämä reilu kahden viikon loma oli ihan mahtava. Pitkästä aikaa ollu samalla rentouttava loma ja silti tullut tehtyä sopiva määrä juttuja. Ihanat kelit tietenkin kruunanneet kaiken ja mahdollistaneet monetkin tekemiset. Jee. Ihana kesä.

Sitten takaisin pieneen Suomi-reissuumme. Eli tiistaina herättiin teltasta ehkä vähän vähemmän hyvin nukutun yön jälkeen, ainakin minun kohdallani. Pakattiin kamppeet autoon ja lähdettiin Hangon keskustaan etsimään aamiaispaikkaa. Se osoittautuikin yllättävän vaikeaksi, sillä kaikki löytämämme kahvilat aukesivat vasta yhdeksän - kymmenen välillä ja oltiin liikkeellä jo paljon ennen yhdeksää. Onneksi löytyi sitten mukava pikku kahvila, jossa sain vielä kameran akun vähäksi aikaa lataukseen. Pitäisi ostaa kyllä vara akku, ei tuo riitä mihinkään.


Kun oltiin saatu syötyä ja vähän siistiydyttyä, suunnattiin nokka kohti Porvoota. Se on ollut yksi lemppari kaupungeistani jo pitkän aikaa, tuo vanhakaupunki on vain niin ihana. En kyllä kivempaa vanhaa kaupunkia tiedä, vaikka tälläkin kesälomalla tuli aika paljon noita kierreltyä. Porvoo on voittaja. Ollaan jo muutamana edellisenä kesänä tuolla käyty enemmän pyörimässä, joten koska nyt oli vähän tiukka aikataulu, pysähdyttiin lähinnä syömään ja ihan pienen lenkin käppäilemään. Oli ihanaa kotiruokaa Hanna-Maria nimisessä paikassa. Todella hyvä hinta-laatu -suhde.


Oli todella kuuma päivä, joten meinattiin sulaa kun tuolla käveltiin. Senkään vuoksi ei tullut hirveän kauaa vietettyä Porvoossa aikaa, sillä Kotka ja merituuli houkuttelivat liikaa. Suosittelen silti käymään Porvoossa, siellä on niin paljon ihania kauppoja, ihana tunnelma ja kivoja paikkoja mistä voi ihastella kaupunkia vähän ylempää.

2 kommenttia:

  1. Voih, Porvoo on kyllä munkin ehdoton kesäkaupunki! Aiiivan upea paikka <3 Oon joskus saanut huonolla kameralla kuvan tuosta vikan kuvan hollilta, itse Remu Aaltosesta, joka oli tupakilla ;) Sen verran huono kuva, että ei kehtaa julkaista, mutta sen verran hyvä, että tyypin kyllä tunnistaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohoh, julkkiksia on kiva bongailla ja vielä kuvankin sait! :) Vau. Minä olen todella vähän nähnyt ketään julkkiksia missään, olisi ihan hauska kyllä :D

      Porvoo on kyllä ihana, pakko päästä ainakin kerran kesässä käymään :)

      Poista

Kommentit tekevät minut iloiseksi joten kiitos vaivannäöstäsi ! :)