keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Päivä Jyväskylässä

Lomapostailut alkaa olemaan pulkassa ja ajattelin tähän väliin kertoa vähän pienestä talvilomastani mikä minulla viime viikolla oli. Ei siis montaa päivää ollut kertynyt, mutta heti ensimmäisenä lomapäivänäni olin niin kipeä että poikkesin lääkärissä. Sieltä sitten sain muutaman päivän saikkua ja nyt sitten tässä vielä maanantain ja tiistain lomailen, onneksi jo lähes terveenä.
Loma meni siis aika lailla kipeillessä, mutta tuli yksi kiva pikku reissu tehtyä, nimittäin Jyväskylään siskoni kanssa äitiä moikkaamaan. Hänellä oli sattumoisin syntymäpäiväkin torstaina, joten reissu ei olisi parempaan hetkeen voinut tulla. Vietettiin aivan ihana keskiviikko aurinkoisessa Jyväskylässä hyvin syöden, käppäillen ja jännittävin; häämekkoja sovitellen. TIETENKÄÄN en täällä sen enempää mitään tähän asiaan julkaise, sillä tuo rakas tuleva aviomiehenikin tänne silloin tällöin eksyy, mutta sen verran paljastan että sitä oikeaa ei vielä ekasta liikkeestä löytynyt.

 Mentiin Jyväskylään bussilla, saatiin liput todella edullisesti netistä ostettua. Heti ekana käytiin porukalla ihanalla aamupalalla.
Ihana äiti ja siskoni < 3
 Hetki pyörittiin kartan kanssa ympyrää että löydettiin tämä kirppis. Aika ahdas oli, mutta muutaman kivan jutun löysin itselleni.
< 3
Lopuksi poikettiin vielä Rossossa syömässä ennen kun äidin mies Juha haki meidät. Vietettiin siellä se yö ja seuraavana päivänä poikettiin vielä suurella kirppiksellä ennen kotiin paluuta. Tuli sieltäkin muutama juttu löydettyä. :) Oikein ihana reissu oli, toivottavasti nähdään pian taas!

2 kommenttia:

  1. Tosi kivoja kuvia! <3
    Käythän vilkaisemassa/kommentoimassa blogiani?
    ---> http://mybeatywonderland.blogspot.fi/

    VastaaPoista

Kommentit tekevät minut iloiseksi joten kiitos vaivannäöstäsi ! :)