Niin kun olen ennenkin maininnut, olen hyvin malttamaton jos jotakin saan päähäni ja innostun. Siksi siis heti seuraavana päivänä ideasta hommasin meille kolme kuormalavaa. Kuormalavat olivat aika huonossa kunnossa, joten käytiin sitten samana iltana Teemun kanssa pihassamme niitä hiomassa. Ei ollut sekään ihan niin helppo homma mitä ajattelin ja muutama tunti siinä vierähti.
Seuraava päivänä ostin kaupasta edullista kattomaalia, telan ja sudin ja töiden jälkeen rupesin hommiin. Ei ollut oikein muuta vaihtoehtoa kun hoitaa maalailut parvekkeellamme, joten vuorattiin parveke jätesäkeillä ja Teemu teippasi kaikki saumat ettei maalia pääse livahtamaan muovin välistä lattiaa tahraamaan.
Maalaminen on ihan hauskaa, hauskempaa se olisi pienemmissä osissa tosin. Luulin että maalia jouduttaisiin laittamaan vielä toinen kerros, mutta onneksi yksi kerros piisasi vallan mainiosti. Maali ei myöskään tuoksunut yhtään voimakkaalle ja onneksemme yhtään maalitahraa ei karannut jätesäkkien ulkopuolelle. Joten kaikki sujui siis aivan loistavasti ( jos ei oteta huomioon kolmen tunnin maalaamista, jonka jälkeen oli selkä "hieman" kipeä )
Mitä mieltä ? :)
Oi, miten viihtyisän näköinen :) Kestääkö hyvin kasassa, ettei nuo liiku sijoiltaan? Eikö ole melko kova, jos on pelkästään pari peittoa?
VastaaPoistaJoo hyvin pysyy mutta on toki seinää vasten kokoajan. Ehkä joskus voisi ne kunnolla toisiinsakin kiinnittää jos on tarvis. Saattaa olla että pehmusteena on myös muutama istuintyyny ja viltti joten ei ole yhtään kova :D
VastaaPoista