sunnuntai 21. elokuuta 2016

New York - Day 2









Tuli aika paljon vain käveltyä ympäriinsä ilman sen suurempaa päämäärää, mikä oli kyllä ihan parasta. Tälläiset ei suunnitelmia matkapäivät on kyllä välillä tosi virkistäviä.

Kesken päivää vietetty piknik Central Parkissa kuulostaa hyvältä idealta, joten kävimme nappaamassa kaupasta evästä ja suuntasimme puistoon. Emme huomanneet yhtään vilkaista taivaalle. Kerettiin juuri ja juuri saamaan kamerat ja ruuat ja puhelimet turvaan kun taivas aukesi ja vettä tuli kun saavista kaatamalla. Juostiin muiden mukana lähimpään alikulkutunneliin ja onneksi tehtiin niin, sillä vettä tuli kovaa ja paljon. Sen lisäksi ukkonen jyrisi niin kovaa että aiheutti muutamalle kanssa olijalle kiljahduksia ja jonkinlaista ahdistuskohtusta. No onneksi kestänyt kovin kauaa ja päästiin jatkamaan päivää. Vaatteet kastui aika paljon, mutta ilma oli niin lämmin ja aurinkoinen heti myrskyn jälkeen, että äkkiä ne kuivuivat.





1 kommentti:

Kommentit tekevät minut iloiseksi joten kiitos vaivannäöstäsi ! :)