perjantai 7. marraskuuta 2014

Taas se ensilumi vaan tuli

Aika kuluu ihan uskomattoman nopeasti, missä kohtaa syksy oli jo niin pitkällä että vaihtui yhdessä yössä talveksi? Vaikka pimeät ja sateiset kelit on jatkunut päivästä toiseen, tuntuu siltä että syksy meni aika nopsaa ohi. Vähän alkaa jo joulu fiilistäkin hiipimään jostakin takaraivosta, viimeistään nyt kun viime yönä satoi tännekin lunta maahan piristystä tuomaan. Pitää kyllä myöntää että matka töihin oli vähintäänkin mielenkiintoinen kun luistelin autolla auraamatonta tietä kello 5.30 aamulla. Hetki siis taas menee kun tottuu ajelemaan lumessa ja jäässä, kunhan vaan kaikki muistaisi ajaa varovasti. Näköjään iltalehden sivuilla taas tuttu "talvi yllätti autoilijat" -uutinen. Kuuluu talveen yhtä paljon kun lumikin.

Syksy on väsyttänyt minua niin paljon viime aikoina, siis ihan fyysisesti olen ollut kokoajan väsynyt. Vaikka olisi nukkunut pitkät yöunet niin silti tekee mieli päivälläkin vetästä päiväunet. Ehkä se on tuo auringonpuute taas mikä tekee, vai onko muilla esiintynyt samaa ongelmaa?


Minä kyllä tykkään talvesta, suotta pitkä se kyllä on, mutta tuo kivaa vaihtelua. Heti tekee mieli lähteä luistelemaan ja pulkkailemaan nyt kun on vähän lunta maassa. Toivottavasti pysyisikin, tuo niin paljon valoa tähän harmauteen.

torstai 6. marraskuuta 2014

Vielä tarkenee nahkatakilla

Päivät ovat alkaneet lyhenemään ja ihanan tarkat asukuvat ovat historiaa. Yhyy. Minä niin vihaan kun kaikki kuvat on epätarkkoja ja harmaita. Sattui vielä todella tuulinen ja harmaa päivä. Noh, pääpointti oli ihanassa pinkissä villapaidassa minkä löysin H&M:ltä kympillä. Tykkään jostakin syystä yhdistellä eri punaisen sävyä yhteen, kuten pinkki pipo ja tuo lemppari kaulahuivini. Minusta on tullut kovin värirakas pukeutumisen suhteen, värit kun tuovat mukavasti piristystä syksyyn. Nyt kun lehdetkin ovat lähteneet.


Olen myös hyvin ihmeissäni, mutta tykästyin kuitenkin tuohon etutukkaan. En tiedä miksi, mutta tällä kertaa ei tunnu yhtään siltä että haluan kasvattaa sen heti pois. Todella kiva piristys omaan ilmeeseen, jonka tykkään kuitenkin pitää aika samana, enkä radikaaleista muutoksista oikein pidä. Olen siinä suhteessa hyvinkin tylsä.

keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Barcelona Day 3 - kattoterassi

Etukäteen bongasin jostakin Barcelona videosta tälläisen matkavinkin hotellissa sijaitsevasta kattoterassista, mihin oli siis kaikille vapaa pääsy. Päätettiin sitten käydä siellä ja kannatti todellakin. Oli ihanan lämmin päivä ja maattiin hetken aikaa aurinkotuoleilla, tilattiin baarista juomat ja ihasteltiin upeaa näköalaa. Oli kyllä yksi parhaista terassikokemuksista ikinä ja melkein parhaita juttuja reissussa.



Loppuun vielä muutama seuraavan päivän lähtökuva. Lento lähti jo päivällä, joten ei keretty Barcelonassa muuta tekemään kun vähän nauttia ihanasta auringon tuomasta lämmöstä, kunnes mentiin lentokentälle. Onneksi sielläkin oli hauska pikku terassi turvatarkastuksen jälkeen, joten lueskelin siellä kirjaa varmaan tunnin ja koitin saada varastoon koko talven aurinkoannoksen. Uskon etten onnistunut, mutta oli silti ihanaa. Onneksi alotin reissulla lukemaan ensimmäistä Nälkäpeli-kirjaa, sillä lentomme oli yli tunnin myöhässä ja meillä oli aika monta tuntia odottelua. Aika kului kuitenkin mukavasti myös lennolla kiinnostavaa kirjaa lukiessa.

tiistai 4. marraskuuta 2014

Instagram weeks 42 & 43

Muutama puhelinkuva Barcelonan reissulta.
Siskoni kolmekymppisiä juhlittiin heti seuraavana viikonloppuna kun kotiuduttiin reissulta. Onnea hänelle vielä ihan ylitsevuotavan paljon < 3 Ehdottomasti yksi tärkeimpiä ihmisiä minulle, niinkuin tottakai veljeni ja äitinikin < 3  Veljenikin poikkesi sitä varten Tampereella ja muutenkin oli ihan mahtava poppoo juhlassa mukana.
Meni vähän hassuun järjestyksen vahingossa nämä kuvat, mutta siis. Ensin kahvi-hunaja-naamio kasvoille, sitten saunaan, sitten leffan katselua ylipehmoset tossut jalassa ja karkkia vielä kruunaamaan vapaan illan.
Poikien keikalta vielä muutama kuva :)

maanantai 3. marraskuuta 2014

Barcelona Day 3

Alotettiin taas aamu viereisessä kahvilassa, missä oli hauska viiksiksäs mies taas meille tarjoilemassa. Muisti jo ulkoa mitä tilattiin. Jotenkin todella aito paikka, siellä kävi joka aamu samat paikalliset kahvilla ennen töihin menoa. Hauska seurata paikallisten aitoa elämää edes aamukahvin verran.


Meillä ei ollut suurempia suunnitelmia viimeiselle kokonaiselle päivällemme Barcelonassa. Tarkoitus oli lähinnä vain pyöriä keskustassa, vähän shoppailla ja käydä jossakin kivassa paikassa syömässä. Liian hienossa paikassa ei oikein ollut ajatuksena käydä, lähinnä siksi että minä flunssaisena ja jatkuvan yskän saattelemana en ehkä olisi ollut kovin edustavaa seuraa yhtään missään. Ei oikein ollut muutenkaan sellainen fiilis kun kumminkin tuo flunssa sitä makuaistiakin vähän vie. Onneksi löydettiin silti todella kiva paikka syödä. 
Päivän asuna oli Bik Bokin ihana kukkatoppi ja shortsit. Ihanan lämmin päivä oli tämäkin, vaikka säätiedotukset oli luvanneet vähän sateisempaa päivää.
Yksi ihmetyksen aihe minulle oli nuo söpöt pienet papukaijat joita meni siellä kun pikkulintuja täällä. Ne oli niin söpöjä, että olisin voinut ottaa yhden mukaani kotiin :) Kuviin en oikein niitä kerennyt saamaan kuin ihan ohimennen, olivat sen verran vikkeliä vaihtamaan paikkaa juuri kun sain tarkennettua kohteeseen.
Käytiin tälläisessä hauskassa tikkutapas paikassa syömässä. Hetki kyllä kesti tajuta, mikä siellä oli ideana. Paikka oli ihan täysi ja kaikki vain napsivat tikkuja lautaselle summamutikassa. Lautaset piti pyytää henkilökunnalta ja laskutus tapahtui syötyjen tikkujen mukaan niin, että he vain laskivat ne yhteensä. Viini ja olut olivat edullisia ja tikutkaan ei maksaneet kun 1.99€/kpl.
Tuo lohi versio oli erityinen suosikkini. Todella hyvää ja mehukasta. Olen pikkuisen ronkeli ja ihan kaikista en tykännyt - ne päätyi Teemun suuhun - mutta suurin osa oli todella hyvää. Tuollakin tunnelma oli rento ja iloinen.
 Iloinen reissaaja... etutukka ei ihan kohdallaan ole mutta väliäkö sillä :D