perjantai 8. helmikuuta 2013

Kypros kutsuu


En ole juurikaan tuntenut vetoa rantalomiin tai valmismatkoihin, mielestäni matkailun suola on juuri siinä, että saa hieman seikkailla ja selviytyä itse vieraassa maassa ja saa myös mennä minne haluaa. Nyt on kuitenkin ollut jo pitkään sellainen olo, että on pakko päästä jonnekkin lämpimään vain rentoutumaan hetkeksi. Viime kesä oli niin kylmä ja sateinen, että ei oikeasti ollut kuin muutama aurinkoinen ja lämmin päivä siten että minä pääsin niistä nauttimaan... joten siitä asti on ollut sellainen kaipuu. Suomen talven kestää jos edes kesä on ollut kaunis.


Sain kun sainkin Teemun puhuttua ympäri - hänkään ei ole rantaihmisiä yllättäen - ja päätettiin lähteä äkkilähdöllä Kyprokselle (Ayia Napaan) huhtikuussa kun sain siihen vielä vapaan viikon. Kypros oli ainoita paikkoja missä on lämmin tuohon aikaan vuodesta, ilman että pitää lentää jonnekin kauas. Matkakin kustantaa vain vähän päälle 400e joten tuon reissun lisäksi on saumaa lähteä kesällä vielä jonnekin muualle jos tahtoo.

Joten ehkä saan vihdoin nauttia viikon verran auringosta ja lämmöstä :) ! Se on vielä ihan hyvään aikaan, kun kesä ja kesälomat vielä edessä, jeee :) ! 15.4 onpi meillä lähtö. Sitä odotellessa...



Otan vastaan mielelläni vinkkejä paikoista ja kaikkea mahdollsita, mitä muutakin tuolla voi tehdä kun maata auringossa :) ! (Vaikka se varmasti onkin se ensisijainen juttu) Kiitos!

5 kommenttia:

  1. Ei vitsit, toi oli just toinen mitä mietin ennen Kanariaa.. Ihanaa reissua, tulee varmasti mahtavaa :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih kiitos :) Toivottavasti tuleekin! :) on vaan niin kovin pitkä aika vielä :D

      Poista
  2. moi! törmäsin sun blogiin ihan sattumalta ja kun näin tän postauksen oli ihan pakko kommentoida, nimittäin asun täällä ayia napassa! :) tervetuloa tänne siis! jos on kysymyksiä tai muuta mitä haluaisit tietää, autan mielelläni! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpas kiva, kiitos :) Joo varmasti on kysymyksiä :) Tulisiko sinulle mieleen jotakin kauniita luonnonnähtävyyksiä Ayia napan läheisyydessä tai bussimatkan päässä? Niin ja osaatko sanoa että onko bussilla paras tapa mennä ayia napasta petra tou romioun tai meneekö sinne edes busseja? Kiitos jos viitsit vastata...

      Poista
    2. Ayia Napan läheisyydessä on ainakin Cape Greco ja Sea Caves, niissä kannattaa käydä! Ne on noin 5 minuutin päässä Ayia Napan keskustasta. Busseja kulkee sinne päin mutta en tiedä pysähtyykö ne siinä kohdalla. Aika monella on täällä käytössä skootteri tai joku vastaava kulkupeli, niillä on kätevä käydä tässä lähellä olevissa paikoissa. Tonne Petra Tou Roumioun en kyllä osaa sanoa meneekö busseja vai ei, itse oon aina käynyt siellä autolla tai sitten jollain järjestetyllä retkellä. Sellasiakin on varmaan kyllä tarjolla! :)

      Poista

Kommentit tekevät minut iloiseksi joten kiitos vaivannäöstäsi ! :)