sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Boring

Hei jee mun tukka on kasvanut. Tai ainakin tuntuu siltä ja piti tota juurikasvuakin vähän värjätä, niin on se ainakin muutaman sentin pidentyny. Ihan niin pitkää tästä ei ennen kesää tule mitä toivoin, mutta en jostain syystä halua pidennyksiä, joten näillä mennään. Harjottelen ottamaan peilikuvia niin tulis ehkä vähän useimmin päiviteltyä edes jotain turhanpäiväistä. Tää alkuvuosi mennyt vähän hiljaisissa merkeissä.

Työn täytteinen viikonloppu takana ja sama jatkuu ensi viikon. En oikeen välitä näistä työputkista, perus arkipäivät töitä - viikonloput vapaita kävisi paljon paremmin. Sitä paitsi kaikille viikonlopuille tulee aina niin paljon ohjelmaa kun on niin harvoin vapaata eikä ikinä kerkeä näkemään kaikkia ketä haluais niin usein kun haluais. Silti tarvitsen riittävän usein rauhallisen kotonamöllötys viikonlopun. Vaikeaa.

Tatska paranee hyvää vauhtia, eikä ole kovinkaan arka enää. Silti ahkeraa Bepantheni rasvausta ja kelmut yöksi ja töihin ettei liikaa hankaa. Toivottavasti paranee nopeasti, sillä tuo kelmuttaminen on hieman hankalaa kun tatska on yläselässä, eikä se kauheen mukavalta tuossa ihollakaan tunnu. 
Pääsin töistä tänään kuudelta joten on kerennyt illalla tekemään muutamia pieniä juttuja, kuten katselemaan kämppiä töistä napatusta Aamulehden asuntoliitteestä: (ei oikein ollut sopivia)
 Sekä paistamaan lettuja piiiiitkästä aikaa:
 Nam
Nyt pitäisi vielä keksiä mihin kouluun haen tiistaina päättyvässä yhteishaussa (saa nähdä jaksanko vielä tänään laittaa hakua menemään) ja loppuilta varmaan menee sohvalla makoillessa. Sellaista tänään. Huomenna pirteänä kuuteen töihin jee.

2 kommenttia:

  1. Noi sun hiukset on kyllä upeat! Minäkin tahtoisin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Ei siltikään tarpeeksi pitkä hahaa :) Pikkuhiljaa se siittä kasvaa.

      Poista

Kommentit tekevät minut iloiseksi joten kiitos vaivannäöstäsi ! :)