Eli sitten itse reissuun. Ensimmäinen päivä meni puoliksi hostelliin siirtymiseen, sillä päästiin huoneeseen vasta kahden aikaa kirjautumaan. Ensikosketus Barcelonaan tapahtui, kun koitettiin ostaa kolmen päivän metrolippua ja heti joku huijari oli kiinni hihassa. Yritti muka neuvoa meitä, vaikka koitettiin sanoa ettemme neuvoa kaipaa. Hän vain jatkoi inttämistä, liekö sitten rahapussia vai tulevia lippuja havitteleva. Lähdettiin sitten paikalta maankamaralle ja kohti seuraavaa metropysäkkiä, sieltä sitten saatiinkin ihan rauhassa lippumme ostaa ja eikä mitään kerennyt sattua. Tästä syystä minä en tykkää liikkua matkalaukun kanssa, saa välittömästi turisti leiman. Lisäksi kyseinen pysäkki oli aivan linja-autoaseman vieressä, liekö sitten siitäkin syytä hyvä kyttäyskohde. Oltiin kuitenkin ilosia, kun vältyttiin ryöstöltä ja päästiin turvallisesti hotellille jättämään ikävä matkalaukku (Paitsi että se oli kaikkea muuta kuin ikävä, neljä pyörää rullasi kun unelma ja mukaan mahtui mukavan paljon tavaraa).
Noh, pienen hetken hengähdettiin ja lähdettiin tutkimaan josko käytiin Park Güellissa heti ensimmäisenä päivänä. Mentiin metrolla niin lähelle kun voi ja heti siellä oli kyseisen paikan virkailia, joka ystävällisesti ilmoitti seuraavan pääsyajan olevan lähempänä seiskaa. Ei sitten viittitty kuluttaa niin suurta palaa reissusta odotteluun, käytiin kumminkin paikan päällä sen verran että ostettiin kaiken varalta lippu jo seuraavalle aamulle. Suosittelen ostamaan lipun etukäteen netistä, mekin meinattiin mutta kun ei tiedetty varmaksi kellon aikaan niin ei sitten uskallettu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit tekevät minut iloiseksi joten kiitos vaivannäöstäsi ! :)