torstai 4. joulukuuta 2014

Instagram kuulumiset vk 47

Kävin työkaverin kanssa jouluostoksilla ja nyt on kaikki joululahjat ostettu ja paketoitu, olen niin helpottunut. Se on hassua, joka vuosi luulen että tykkään tehdä jouluostoksia ja paketoida lahjoja, mutta silti joka vuosi totean etten oikeasti tykkää. Ei sillä, tottakai on kiva antaa lahjoja, mutta yleensä en keksi mitään ja minusta tuntuu että mikään ei riitä, vaan kaikkien lahjoista aina puuttuu vähän. Lisäksi koska tykkään askarrella ja piirtää, luulen että tykkään paketoida. Silti ikinä paketit ei onnistu, niistä tulee epämuodostuneita ja selkäni huutaa hoosiannaa jokaisen paketin jälkeen. Taas se tuli todettua ja nyt jopa uskaltauduin ääneen sanomaan.

Jonkun päivän työnaama ja lettikampaus/ Tein yksi päivä riisipuuroa ja sain siitä vielä aamullakin nauttia, ihan parasta puuroa mitä on! / Ostin Tigeristä tuollaisen hauskan yksinkertaisen korupuun ja sain vihdoin aikaiseksi siivota ja järkkäillä kaikki koruni ja asetella ne tuohon. Tuli kivan näköinen! / Pelailin vanhaa Game Boytani kun Teemu ja Timo katseli meillä formuloita, yhyyy. Oli hauska pelailla piiiiitkästä aikaa.
Siskoni tosiaan poikkesi ja käytiin taas kahvilla ensiksi. / Saunaan otettiin mukaan lasipulloista colaa, maistuu hassusti paremmalta tuollaisista juotuna.
 Löhöiltiin sohvalla, katottiin pieni merenneito ja kaunotar&hirviö < 3 / kunnon eväiden kera.
 Naama kuvia taas kerran / ostin tuon ylisöpön tyynyn Kodin1 yksi päivä. Yllättävän paljon vain pienikin lisä kotiin voi tuoda piristystä ja oli muutenkin ihana pyöriä Teemun kanssa kodin1:ssä hassutellen.

2 kommenttia:

  1. Mukavia kuvia ja kiva tietää, etten ole ainoa, joka ei osaa paketoida :D Olen toisaalta huono käsitöissä muutenkin, vaikka piirtää osaan. Mutta näkeepähän keneltä on paketti tullut, kun se näyttää vähintäänkin erikoiselta. xD

    VastaaPoista
  2. Ihana kuulla samankaltaisia tarinoita paketoinnista :) Hienoja kuvia.

    VastaaPoista

Kommentit tekevät minut iloiseksi joten kiitos vaivannäöstäsi ! :)