Nyt olisi sitten ihka ensimmäiset koulupäivät takanapäin Liiketalouden koulutuksesta. Aika jännittävää ja heti kyllä tapasi todella monta mukavaa ihmistä. Aika rankalta tuo tuleva vuosi vaikutti, joten töissä ei varmaan ihan hirveitä kerkeä käymään. Myös blogin suhteen ajattelin olla aika armollinen itselleni ja tehdä sitä vain silloin kun ajatus on mukana postauksissa. Ensisijaisena nyt kuitenkin on se, että tuolta saisi hyvät paperit aikanaan ulos ja että löytyisi hyvä työpaikka.
Niin paljon kun tätä tykkäänkin tehdä, niin pakko keskittyä varmaan pääpainoisesti kouluun ainakin nyt näin aluksi kun kaikki on uutta ja hankalaa. Näin alussa on myös koulussa monet opiskelijabileet mihin olisi hyvä mennä jo luokkatovereiden tutustumisenkin vuoksi. Ja onhan niissä nyt ihan mukavaakin, vaikka tuo ryypiskely hieman on taka-alalle jäänyt viime vuosina.
En vain tiedä miten sitä enää osaa opiskella, siitä on kumminkin niin kauan kun viimeksi koulunpenkillä istui uutta oppimassa. Motivaatio on tavallaan kohdallaan, mutta toisaalta en tiedä onko se enemmän vain sitä että haluaa kovasti saada hyvät numerot. Itse toteutus ei välttämättä ole ihan niin huipputasoa.
Mutta katsotaan miten käy :) Tällä hetkellä silti on ihan hyvät fiilikset. Vähän jännittää ensi viikon oikea koulu, mutta mutta, ei kyllä kaduta tämä päätös yhtään. Aikansa kutakin ja tuli sitä oltua aika monta vuotta jo töissä välissä.
Kovasti tsemppiä ja jaksamista kouluvuoteen! <3
VastaaPoista