Minulle tämä kesä on ollut sellaista rauhottumista ja rentoilua ja myös taukoa hääsuunnittelusta. Silloin kun Teemu minua kosi ja päätettiin hääpäivä, niin siinä iski sellainen tosi kova hääinnostus ja siksi olikin hauska saada kaikki tärkeimmät sen varjolla hoidettua. Kun olin selaillut älyttömän määrän juhlapaikkoja ja vihdoin löydettiin se meille sopiva, niin teki ihan hyvää pitää pientä taukoa.
Olenkin pystynyt kesäksi jättämään suunnittelut hyvillä mielin
takaa-alalle, sillä meillä on kaikki tärkeimmät lähestulkoon hoidossa.
Eli kirkko, juhlapaikka ja pitopalvelu. Eiköhän niillä jo saisi juhlat
aikaan.
Nyt on sitten iskenyt taas se sama fiilis kun silloin keväällä, eli älytön häähumu. Selailin tuossa pari päivää sitten varmaan kolme tuntia eBaytä ja sieltä lähtikin mukaan ihana kakunkoriste, sukkanauha ja Bride-aamutakki (tosi tärkeä :D ). Myös Pinterest on ollut kovalla käytöll.
Odotankin innolla syksyn pimeneviä iltoja ja kokoontumisia tyttökavereiden kanssa viinin ja askartelujen kera. Ainakin mitä olen saanut kuulla kovin moni on halukas auttamaan ja kivakin tehdä niistä sellaisia kivoja muistoja mielummin kun yksin väkertää 100 kpl kutsuja.
Mitä sitten eniten odotan hääpäivältämme? No ainakin sitä miksi mennäänkin naimisiin, eli että saan olla tuon ihanan mieheni vaimo. Sitä odotan eniten. Toisekseen odotan sitä, että saadaan kokoontua läheisimpien ihmisten kanssa ja juhlia meidän rakkautta meidän näköisissä juhlissa.
On vaikea miettiä vielä tässä kohtaa, että miten häät tulee sujumaan järjestelyiden ja ohjelman suhteen, mutta uskon että kunhan kaikilla on mukavaa, niin ei ole niin väliä mikä alkuperäinen suunnitelma on ollut. En halua stressata hääpäivänä mistään, myös siksi on niin ihanaa, että meillä on todella ihania ystäviä jotka haluavat auttaa ja ammattitaitoinen valokuvaaja koko illan. Toivon myös että saataisiin joku valokuvaamaan pieniä pätkiä häistä, niistä voisi sitten koostaa myös jonkinlaisen muiston itselleen.
Toivottavasti koulukiireet ei verota liikaa hääsuunnittelun iloja!Tänään ei ainakaan koska minulla ei ole kuin kolme tuntia Juridiikkaa ja tunnitkin alkaa vasta yhdeltätoista. Siksi siis tässä koneellakin vielä istun tähän aikaan. Heh. Ihanaa kun on vapaa viikonloppu tulossa eikä suurempia suunnitelmia.
Pakko vielä laittaa kuva pienistä ostoksista mitä tuli tehtyä tuossa alkuviikosta. Sanoin varmaan jossain postauksessa, että ollaan mietitty vieraskirjaksi jotakin erilaista ja teemaan sopivaa, eli karttapalloa, johon voi sitten vieraat oman nimensä tussilla raapustaa. No löytyi täydellinen kirjakaupasta ja ei maksanutkaan kun 35e. Eli nyt on taas pieni juttu hoidettu häitä varten.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit tekevät minut iloiseksi joten kiitos vaivannäöstäsi ! :)