tiistai 4. elokuuta 2015

Kuulumiskooste

Olen lämmitellyt uudelleen juoksuintoani ja käynyt karaamassa pitkin lähiseutuja viimepäivinä muutamaan otteeseen. Ärsyttää vain kun Kaupissa olisi paljon kivempi juosta metsäpoluilla, mutta varsinkaan jos yksin lähden niin en millään jaksa siirtyä ensin sinne. Asfaltilla sitten taas ei ole yhtään hyvä juosta, kun polviin alkaa aika nopeasti sattumaan.


Mukavan paljon ollaan tehty motskarilenkkejä tässä muutaman viikon aikana, vaikka ei kelejä olekaan kovin ollut. Tarpeeksi vain vaatetta päälle niin hyvin tarkenee. Käytiin muutaman kaverinkin kanssa heittämässä pieni lenkki, on välillä tosi hauska mennä jonkun kanssa eikä aina vain kaksin.



Tästä on jo hetki kun tämän "leivoin" mutta pitää tännekin laittaa kuva. Niin ihanan yksinkertanen ja hyvää, eli pelkkä valmispohja mihin mansikkamurskaa, kermavaahtoa ja mansikoita päälle. Nams!

 Joku kesäkuva.

Kamalaa miten nopeasti kesä on taas hurahtanut. Ei olla taas oikein poppoolla grillailtu tai nähty kauheasti. Yhtenä päivänä kuitenkin kerettiin viettämään pienellä poppoolla extemporee grillailuiltaa. Oli tottakai taas ihan parasta < 3
Hesaan mentäessä aamujunalla tajusin miten ihana asia take away latte on kun oikein väsyttää :D
 Sitten perään joku posepeilikuva lasien kanssa :P
 Loppuun vielä ihana usvainenkuva kun yksi aamu töihin ajelin, oli kyllä koko matkan todella kaunista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit tekevät minut iloiseksi joten kiitos vaivannäöstäsi ! :)