maanantai 23. marraskuuta 2015

Of Monsters and Barefoot

Päätin tehdä vähän erilaisen postauksen tähän väliin ja hehkuttaa kahta juttua, mistä viikonloppuna innostuin. Olin lauantaina aamupäivän yksikseni ja yleensä silloin tykkään katsella jotakin hömppäleffoja kun Teemu niistä nyt ei niin kauheasti välitä.

Vaikka rakas perheeni rakastaa kauhuleffoja niin minulle on aina ollut jotenkin ahdistavaa katsoa kauhuelokuvia. En tiedä mikä kaikki niissä ahdistaa, mutta en vaan nauti siitä yhtään ja alan näkemään yleensä vielä hirvittäviä painajaisia monena yönä jälkeenpäin. Ja en uskalla liikkua kämpässä yksin hetkeen :D Joten jo nuorempana totesin, että minä olen outo ja katselen mielummin vain hyvän mielen leffoja. No okei, kyllähän sitä nyt vähän muitakin tulee katsottua, mutta silti en häpeile myöntää että tykkään niistä samalla juonella toistetuista hömppäleffoista. Niissä on jotakin, mikä saa minussa aikaan hyvän olon, olkoonkin että kaikki on niin kovin ennalta arvattavaa.

Noh, Barefoot yllätti minut elokuvana kovasti, sillä mielestäni se ei ollut perinteinen hömppäleffa. Sellaiseksi se on kuitenkion luokiteltu, joten jos ei niistä pidän niin tuskin pitää tästäkään. Juonesta en ala sen enempää tässä kertomaan, jos kiinnostui niin kannattaa vaikka nimi googlettaa. Mitään maata järisyttäviä arvosteluita kyseinen leffa ei ole saanut, mutta minulle tämä menee lempileffojen listalle. (Sieltä löytyy kaikki perinteiset TSH ja kasa tarkoin valittuja hömppäleffoja kuten Holiday, P.S I Love You, Rakkautta vain, Bridget Jonesit jne. :D )


Leffan lisäksi ja oikeastaan sen innoittamana, haluan hehkuttaa teille myös hieman erilaista bändi tuttavuutta mihin olen viime aikoina törmännyt. Minähän kuuntelen suurimmaksi osaksi metallimusiikkia, mutta välillä tulee kunnolla innostus kuunnella jotakin ihan muuta.
Of Monster and Man on ilmeisesti Islantilainen indie pop/folk yhtye. Tosi monessa biisissä on niin ihana tunnelma ja katselin Youtubesta muutaman videon ja tykkäsin niistäkin.


Sellaista tällä kertaa, hyvää alkanutta viikkoa kaikille :)

2 kommenttia:

  1. En itsekään pidä kauhuleffoista, ahdistavat. Ja kun maailmassa tapahtuu niin paljon kamaluuksia, niin mieluummin katselen hyväntuulen leffoja. Vinkkaisin sinulle netflixistä sarjaa Derek. Se on todellinen hyväntuulensarja, mutta ei mitään hömppää että menee varmaan Teemullekin. Tosin itse olin joka jakson jälkeen kyynel silmäkulmassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei, kiitti vinkistä :) Pitää viimeistään joululomalla katsastaa netflixistä :) !

      Poista

Kommentit tekevät minut iloiseksi joten kiitos vaivannäöstäsi ! :)