Minuunkin vihdoin tarttui joku kausiflunssa ja tässä muutaman päivän kotona maannut kipeänä. Jos positiivisiä juttuja siitä etsitään, niin ainakin on tullut jo vähän luettua Juridiikan tenttialuetta, vaikka kokeeseen onkin vielä muutama viikko jäljellä. Olen silti koittanut tehdä kivojakin juttuja katsellut vähän leffoja ja tehnyt häitä varten pieniä juttuja valmiiksi.
Viime viikon perjantaina tuli vietettyä iltaa ihanan ystäväni luona. Oli todella ihana nähdä rauhassa pitkästä aikaa. Tuli myös hörpittyä vähän punaviiniä ja glögiä, omaksi ihmekseni minä jopa tykkäsin punaviinistä. Olen sitä aina vähän vältellyt kun joskus iskenyt aika kova päänsärky punaviinistä jo kesken illan. Nyt ei onneksi tullut mitään kesken iltaa, paitsi ehkä seuraavana aamuna oli hieman pääkipeänä.
Ihanat nuo Hämeenkadun jouluvalot.
Kouluporukalla tuli pidettyä pienimuotoiset pikkujoulut tuossa kuun alussa. Sinne tuli sitten laitettua ginan viininpunainen mekko päälle. Oli ihan hyvä löytö kun maksoi vain 10€ tuolloin, niin raaski ostaakin.
Muuten on sitten päivät mennyt aika tehokkaasti viiteen saakka koulussa. Ollut siis tosi pitkiä päiviä ja paljon pitäisi kotonakin keretä tekemään. Onneksi pian alkaa joululoma (tai no pian ja pian), vaikka menenkin töihin niin on se silti vähän niin kuin loma. Tuttu ja turvallinen työpaikka kaikkineen ihanineen työkavereineen ei paljon stressitasoa nosta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit tekevät minut iloiseksi joten kiitos vaivannäöstäsi ! :)