keskiviikko 11. marraskuuta 2015
Täydellinen meikkivoide huonolle iholle
Minä en yleensä täällä kauheasti mitään kosmetiikka suosittele, mutta koska uskon vakaasti tällä tuotteella olevan vaikutusta parantuneeseen ihooni, niin ajattelin sen täälläkin jakaa. Ystäväni siis kertoi joskus, että hänelle puskee finnejä aina kaupan meikkivoiteista ja että oli löytänyt tuotteen, mikä kaikessa luonnollisuudessaan ei sitä tehnyt. Itse en ollut asiaa ikinä sen enempää ajatellut, mutta koska iho oli yhtäkkiä mennyt paljon huonompaan kuntoon, ajattelin ottaa kaikki keinot käyttöön.
Kyseessä on siis mineraalimeikkipuuteri. Olin alussa kieltämättä vähän skeptinen, mutta tuote on ihan mahtava ja paluuta vanhaan ei enää ole. Meikkipuuteri on siis irtopuuteria mikä toimii meikkivoiteen tyyliin. Sitä levitetään pieni määrä kerrallaan iholle suurella kaputalla pyörivin liikkein. Jos jonnekin tarvitsee lisää peittävyyttä, voi tuotetta levittää niihin kohtiin enemmän.
Ainoa pieni ongelma tässä on, että iho ei saa olla kauhean pintakuiva. Eli itsekin aina rasvaan ja odotan että rasva imeytyy kunnolla, ennenkun laitan tuotetta iholle. Niin aika sottaavaa tämä on, joten kannattaa harjoitella ensin vaikka lavuaarin yllä ettei kaikki paikat ole täynnä meikkipuuteria.
Ilmeisesti sana mineraali lisätään aika helposti tuotteisiin, missä on vähänkin mineraaleja, joten kannattaa olla todella tarkka mitä merkkiä ostaa. Tämä mitä minä käytän, on täysin mineraalia, eikä mitään muuta, joten ainakin sitä voin suositella lämpimästi kaikille.
Itse olen ostanut sitä täältä http://www.biodelly.fi/1_lily-lolo
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit tekevät minut iloiseksi joten kiitos vaivannäöstäsi ! :)