keskiviikko 13. heinäkuuta 2016

New York - Ihana jälleennäkeminen

Tänään saavuttiin viimeiseen häämatkakohteeseemme, New Yorkiin. Ihana jälleennäkeminen tapahtui jo lentokoneesta käsin, kun kaupunki näkyi kaukana siluettina. Minulle iski heti innostus ja oli pakko herättää Teemu, että katso nyt miten kaunis se on! Että minä sitten rakastan tätä kaupunkia. En oikeen osaa sanoa mikä siinä on,  mikä tekee tästä ykkös kaupunkikohteen kaikista tähänastisista kaupungeista, mutta selvästi moni muu on samaa mieltä.

Joudun kirjottamaan puhelimella tämän postauksen, kun läppärin nettiyhteys ei jostain syystä oikein yhdisty. Muutama puhelin kuva vain siis tähän väliin.

Meillä oli aika raskas reissupäivä, lähinnä yölennon ja aikaeron vuoksi. Lähdettiin Oahulta maanantaina noin kello kolme päivällä, lennon kesto oli 9h ja siihen päälle joku 6h aikaero. Oltiin siis Nykissä vasta tiistaina aamulla kello seitsemän.
Lento meni ihan kivasti ja aika nopeastikin, mutta en saanut nukuttua melkeinpä yhtään. Ei vaan nukuttanut kun oma sisäinenkello oli vasta maanantai-illassa.

Tämän takia oli hieman ikävää, että hotellihuoneeseemme pääsimme vasta kello kolme. Raahasimme matkalaukut respaan turvaan ja lähdettiin ihan nuhjuisina ja unisina kohti Central Parkia. Meillä oli vähän eväitä niin ajateltiin, että rauhallinen puisto voisi olla hyvä veto tappaa aikaa. Sitten molemmille iski ihan jäätävä väsymys ja torkuttiin sitten puistonpenkillä :D Ihan kamala olo kun väsyttää niin, ettei yksinkertaisesti pysty pysymään hereillä. Päivä oli vielä tosi kuuma, niin siirrytiin aina välillä sen mukaan, missä oli varjoisin kohta.

Siirryttiin siinä kahden maissa jo kohti metroa ja hotellia, mikä sijaitsee siis täällä Queensin puolella. Muutama metropysäkki puistosta. Jouduttiun vielä puolisentuntia tappamaan aikaa respassa, kunnes huone oli viimein valmis! Ahhh, pääsi sänkyyn nukkumaan. Vaikka aikaeron takia nukkumista "väärään aikaan" pitäisikin välttää, niin nukuttiin sitten klo. 15 - 19 saakka :D Sitten napattiin läheisestä ruokapaikasta pizza mukaan huoneeseen ja syötiin se. Nyt alkaa olo olemaan ihan kohtalainen, onneksi silti väsyttää vieläkin kovin, ei mene yöunet kumminkaan pitkistä päikkäreistä huolimatta.

Suihkuun ja nukkumaan ja aamulla aikasin aamupalalle! Siinä suunnitelma. Huomista odotan kovasti, kun pääsee kunnolla ihastelemaan taas tätä mahtavaa kaupunkia. Tuo aamupäivä kun meni sellasessa sumussa, että oikeastaan ihan sama oltaisiinko oltu Sorsapuistossa Tampereella vai Central Parkissa New Yorkissa, niin koomassa kuljettiin. Huomasin myös miten naurettavan kireällä voi ihmisen pinna olla kun unta ei ole riittävästi takana. Hahaa.

Mutta, saattaapi olla ettei postauksia täältä enää tule ennen kotiin pääsyä, jos tuo netti nyt ei tuosta ala heräämään. Tuli kyllä suoraan sanottua otettua aika vähän kuvia Honolulusta, oltiin yksi kokonainen päivä pienen mahapöpönkin kourissa, joten sekin verotti tekemisiä.

Me nautitaan täällä vikoista lomapäivistä parhaassa kaupungissa, nauttikaa tekin kesästä oli se sitten Suomessa tai jossain muualla. Palataan näihin tunnelmiin myöhemmin.

1 kommentti:

  1. On kyllä rankkaa reissaamista teillä :D Nauttiikaa nyt olostanne New Yorkista ja ihana saada sut taas Suomeen takas <3 <3

    VastaaPoista

Kommentit tekevät minut iloiseksi joten kiitos vaivannäöstäsi ! :)