lauantai 15. helmikuuta 2014

Sugar Skull outfit

Tänään siis lähdetään viettämään iltaa Leenalle hyvällä poppoolla. Kaiken tämän kipeilyn ja kiireen keskellä on ihana nähdä ystäviä pitkästä aikaa oikein joukolla. Asuksi valitsin vähän rokkihenkisempää, sellaista kun tulee harvemmin ihan muuten vain päälle valittua ja tuossa poppoossa sopii hyvin joukkoon. Rakastan edelleen tuota pääkallotoppia todella paljon, joten päätin vetäistä sen ja pipon päähän ja siinä se sitten olikin. Töistä pääsin myöhään ja piti aika kiiruulla valmistautua, mutta nyt valmiina lähtöön. Hauskaa lauantaita kaikille!


perjantai 14. helmikuuta 2014

Ystävänpäivän viettoa

On ollut kyllä loistava päivä, vaikka ei mitään kummempia tehty. Tullintorilta käytiin hakemassa sydän ilmapalloja ja suunnattiin American dineriin syömään ja siitä vielä kahville.


Poikettiin myös Stokkalla matkalla ja kävin hakemassa vähän hiusöljyä ja lisää Kerastasea. Huh huh että oli taas tyyristä!

Ystävänpäivä asu & naama

Ihanaa kun on vapaapäivä näin ystävänpäivänä. Sen suurempia suunnitelmia ei päivälle ole kylläkään, Teemun ajattelin napata aikaisin töistä mukaani ja suunnataan keskustaan pyörimään ja jonnekin ulos syömään. Ystäviä olisi tarkoitus nähdä huomenna kun menemme Leenan luokse iltaa viettämään, odotan sitä kyllä kovin ja toivon että en olisi enää yhtään kipeä silloin. (Yöllä iski kova yskä ja hieman on vielä kipeä fiilis muutenkin)

Ensin haluan hehkuttaa tätä loistavaa pikapuuroa jota olen vetänyt yhtään valehtelematta viimeiset kolme viikkoa joka aamu. Olen vähän huono syömään aamupalaa, mutta jotain on pakko syödä tai kuolen nälkään töissä ensimmäisten tuntien aikana. Varsinkin jonkun kuivan leivän syöminen aamuisin tuntuu todella vaikealta, joten pikapuuro on enemmän kun hyvä vaihtoehto... paitsi etten välitä hirveästi puuroista (paitsi riisi ja manna!). Noh työkaveri sitten suositteli tätä mansikka valkosuklaa pikapuuroa ja olin ihan myyty. Todella hyvää ja niin helppo tehdä, ei tarvi kun kaataa yhden annospussin sisältö kulhoon ja desi kiehuvaa vettä päälle. Alle minuutissa puuron voi syödä. Ihan loistavaa <3
 Sitten päivän asu & naama
Olen maailman huonoin kuvaamaan peilin kautta! En vain osaa tehdä sitä niin ettei kuvasta tule joko epätarkka tai muuten vaan ihan vinksallaan oleva. Nyt kuitenkin piti turvautua tähän keinoon asun kuvaamisessa koska en yksinkertaisesti löytänyt sitä palikkaa mikä tulee kameran ja jalusta väliin.
...Peilikin näköjään ihan likainen, hyvin menee :D
Hyvää ystävänpäivää kaikille!

torstai 13. helmikuuta 2014

Leffamaratooneja ja kirppislöytöjä

Hups, hieman on vierähtänyt aikaa viime postailusta. On ollut vaan huono päivittää kun on ollut tietokone kaksi viikkoa huollossa ja itse olen ollut kolme viikkoa kipeänä, joten mielenkiintoiset tekemiset ovat olleet aika vähäisiä ja päivän asutkin pyörineet olohousuissa ja villapaidassa. Nyt uskaltaisin jo väittää että elämä alkaa voittamaan ja antibiootti vihdoin puremaan, jo oli aikakin.

Minun sairasteluuni on kuulunut aivan liikaa lääkkeitä ja todella paljon leffojen katselua. Ostin tuollaisen hömppäleffa boxin mistä löytyy lähes kaikki lempi hömppäleffani. Lisäksi on tullut katseltua vanhoja Disneyn leffoja. Joten aika rennosti on tullut pakostikkin oltua.
Siinä viime viikkoisia ihania kirppislöytöjä. Rakastuin molempiin ihan älyttömästi.
Valkoinen toppi 4e ja vaaleanpunainen 3e
Pitkä BikBokin villatakki 5e ja BikBokista uutena musta toppi reilun kympin.
Vero Modasta 12e
Loppuun vielä yksi naamakuva viime viikolta.

Nyt kun flunssa alkaa helppaamaan ja olo on parempi, niin lupaan päivitellä enemmän. Huomenna on ystävänpäivä, joten saa nähdä tuleeko tehtyä jotakin mukavaa sen tiimoilta. Ensi keskiviikkona meillä on lähtö Turusta kohti Tukholmaa. Sellainen minipäiväreissu. Ei olla ikinä Ruotsissa kunnolla käyty, niin ihan hauskaa tehdä pieni matka tähän väliin. Minullahan ei kunnon talvilomaa ole, mutta sain järkättyä itselleni vapaiden ja palkattomien kanssa kuusi päivää putkeen vapaata <3 odotellessa.="" p="" sit="">
Niin siitä piti muuten vielä mainita kun tämä hiusten kasvatus projekti on meneillään, niin jouduin viikon jälkeen jättämään Biotiinin pois. Aiheutti nimittäin ikävästi näppyjä selkään ja hartioihin ja tuntui myös että hiuksia lähti hirveästi enemmän kun yleensä. Ajattelin sitten ettei kyseinen tuote varmaan oikein sovi minulle. Nyt iho on jo rauhoittunut ja en kyllä meinaa uudelleen aloittaa. Kasvakoon tukka sitä vauhtia kun on kasvaakseen :)

lauantai 1. helmikuuta 2014

Siskokset shoppailemassa

Tänään rakas siskoni saapui Tampereelle minun vapaapäivääni piristämään. Olen ollut hieman flunssassa ja muutenkin raskas viikko takana, joten oli ihana rentoutua parhaassa seurassa :) Pyörittiin hetki keskustassa kahvilla, syömässä ja kaupoilla. Loppuilta vietettiin vanhoja piirrettyjä katsellen (Ihana Disney!). Loistava päivä ollut siis!

Oli kyllä ihan älytön lumipyry kun keskustassa käppäiltiin. Onneksi ei ollut pitkiä välimatkoja.
 Teemu tuli hakemaan meitä ja käytiin yhdessä syömässä Manhattanissa. Jälkiruoka tuli nautittua Daddy´s dinerissä ja täytyy kyllä sanoa että oli todella hyvää juustokakkua! Parasta mitä olen Tampereella syönyt :)

keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Massiivinen hiusten kasvatus projekti

Minulla on melkein aina ollut pitkä tukka, välillä tullut vähän pätkäistyä liikaa tai kokeiltua uutta mallia, mutta pitkä on se minun juttuni. Viimeiset neljä vuotta olen kokoajan kasvattanut tukkaa ja tehnyt sen vieläpä ihan väärällä tavalla. Idea kasvatan-vain-tukkaa-käymättä-parturilla on ollut aina huono ja olen kyllä tiennyt sen, aina vaan kun olin kampaajalla, on otettu ihan liikaa pituutta. Tästä syystä varmaan jäi olo että mitä järkeä käydä kampaajalla pätkäisemässä vaivoin kasvanneesta kolmesta sentistä kaksi pois?

Toinen juttu mitä olen aina tehnyt väärin on hiustenhoitotuotteet. Olen kyllä viimeiset kolme vuotta käyttänyt kampaamotuotteita, mutta hiomisen varaa silti on. Koska rahaa ei hirveänä ole, olen ostanut kohtuu halpoja tuotteita saamatta niillä haluamaani tulosta. Nyt kokeiltuani tuota Kerastase sarjaa tajusin, että sillä on väliä maksaako se kampaamotuote 10e vai 35e. Tuntuuhan se pahalta ostaa kolmenkympin hoitoaine, mutta toisaalta, miksi kuluttaisi paljon rahaa tuotteisiin mitkä eivät juuri auta, vaikka voisi pienellä lisäpanostuksella saada tuotteet jotka oikeasti auttavat?

Noh uusi missioni on seuraavanlainen; haluaisin mahdollisimman terveen ja pitkän tukan kesäksi - lähinnä Nykin reissuun mennessä. Siihen on todella vähän aikaa jos miettii hiusten kasvunopeutta, mutta aion silti yrittää.

Vaihe yksi. 
Kävin leikkaamassa huonot latvat pois, noin kolme senttiä lähti ja tukka näyttää ihanan sileältä ja hyväkuntoiselta. Myös jatkossa aion käydä parin-kolmen kuukauden välein leikkauttamassa, ettei tukka pääse huonoon kuntoon.

Vaihe kaksi.
Kävin ostamassa jo kauan harkitsemaani biotiinia apteekista. Tästä olen kuullut paljon hyvää ja niin moni on sanonut sen nopeuttavan hiustenkasvua ja tuuheuttavan tukkaa, että ajattelin yrittää jos sillä olisi vaikutusta kasvatusprojektissani. Onko kokemuksia?

Vaihe kolme.
Ostan parempia hiustenhoitotuotteita ja käytän niitä vaikka vähän niukemmin. (Pahatapa läträtä hoitoainetta ihan liikaa tukkaan) Koitan myös löytää täydelliset tuotteet juuri minun hiuksilleni ja ostaa jatkossa niitä, eikä juosta Koskarin kampaamo outletin tarjousten perässä merkeistä välittämättä.

Vaihe neljä.
Ostan kunnon lämpösuojan, sillä ajattelin kaikesta huolimatta jatkossakin kiharrella ahkerasti tukkaa. Toki voin yrittää pitää tukkaa myös suorana ja varsinkin leteillä ja ponnareilla, jotta tukka saa välillä hengähtää. Kunnon lämpösuoja voisi auttaa silti sen verran paljon, ettei tarvitse pelätä tukan menevän huonoon kuntoon lämpökäsittelyssä. Tukkaani en oikeastaan ikinä föönaa, joten ainoa lämpökäsittely on kiharrus.

Vaihe viisi.
Oluthoito. Tämä vaatii Teemulta ymmärrystä ja sillon tällöin yhden oluista "hukattavaksi". Törmäsin tähän vanhan kansan kikkaan netissä ja testasin eilen saunaan mennessä. Tukka on minusta tänään tuntunut paksummalta ja kiiltävämmältä. Oluen pitäisi vaikuttaa myös rasvoittuvaan päänahkaan ja olisi loistavaa jos pystyisi vähentämään pesukertoja. Nyt tulee pestyä ihan liikaa ja sekin kuluttaa hiusta.
Hoidolla väitetään olevan positiivinen vaikutus myös hiusten kasvunopeuteen. Tiedä sitten.



ohje oluthoitoon
Kaada varovasti päänahkaan olutta pieni määrä kerrallaan ja hiero kunnolla päänahkaan. Olutta voi myös valua pituuksiin, mutta ei ole niin suurta merkitystä.
Kiedo pyyhe päähäsi ja anna vaikuttaa noin 20minuuttia. Lämpö tehostaa vaikutusta joten tämä on loistava tehdä esimerkiksi saunaan mentäessä. (Vinkki. älkää ottako jääkaappikylmää olutta. Oli hieman ikävä kaadella sitä päähän niin kylmänä.) Tämän jälkeen tukka pestään normaalisti shamppoolla ja hoitoaine päälle. Hiukset eivät jää haisemaan oluelle.

Vaihe kuusi.
Tangle teeser mikä minulla on kyllä ollutkin jo pitkään. Todellakin pakollinen tuote pitkän tukan omistavalle. Minulla vielä takkuuntuu hiukset helposti, joten muuten saisi kokoajan olla repimässä. Lisäksi olen lopettanut hiusten harjaamisen märkänä suihkun jälkeen vaan maltan odottaa kunnes tukka on kuiva.


Vaihe seitsemän.
Säännöllinen päähieronta tällä päähipsuttimella. Kiihdyttää verenkiertoa ja pitäisi auttaa hiusten kasvuun.
Sellainen projekti. En tietenkään liikaa ala stressaamaan ja miettimään ja mittaamaan joka senttiä, mutta näillä välineillä uskon tukkani kunnon parantuvan ja toivottavasti pituutta tulevan kesään mennessä enemmän kun ennen.

tiistai 28. tammikuuta 2014

Jännitys ja itsensä ylittäminen

Huh huh onpas ollut päivä! Vihdoin kauan jännittämäni näyttökansion arviointikeskustelu on ohi! Olen hirveä jännittämään kaikenlaisia esiintymistilanteita, joten tietenkin olen pelännyt arvoselua viimeiset pari kuukautta. Kyseisessä keskustelussa kerroin kaikki mitä kansioon olin tehnyt ja sitten arvioijat esittävät kysymyksiä. Kaikki meni todella hyvin ja sain parhaan arvosanan ja kehut päälle. Tuli kyllä todella hyvä fiilis ja tänään olenkin tehnyt kaikkea rentouttavaa ja mukavaa. Minulla on tapana palkita itseni jos koen itseni ylittäneeni.

On hyvä mennä välillä mukavuusrajojen ulkopuolelle ja tehdä muutenkin sellaista, mitä ei uskaltaisi tai mikä tuntuu epämukavalta. Koska se mikä ei tapa, vahvistaa ja kaikesta oppii uutta. Vanhoja kliseitä ehkä, mutta totta. Itse ainakin koen että aina kun haastan itseni todella tekemään parhaani jossakin asiassa tai laittamalla itseni tilanteisiin jossa oloni on epämukava, opin aina uutta itsestäni. Tilanteen jälkeen olo on yleensä todella hyvä ja rauhallinen, sillä jos selvisin tästäkin niin varmasti selviän seuraavastakin epämukavasta tilanteesta. Näin ne eivät tunnu enää niin jännittäviltä.
Huomasin tämän myös edellisessä koulussa opiskellessani matkailualaa, koska jouduimme todella usein esiintymään kaikkien edessä. Ajan myötä sitä vain ei enää jännittänyt niin paljoa ja tunnen kasvaneeni ihan hirveästi pakollisen esiintymisen avulla. Olin ennen todella ujo ja arka ja nykyään uudet tuttavuudet sanovat minua sosiaaliseksi. Hassua kyllä mutta olen tainnut päästä ujoudestani aika hyvin eroon ja siitä saan kiittää juuri sitä että uskalsi tehdä sellaista missä tunsin oloni epämukavaks.

Minun tulee jännitettyä todella hassuja asioita. Aina ennen reissuja tulee jännitettyä että kaikki menee hyvin, kaikki tulee mukaan, lentokentällä sujuu kaikki hyvin, lento menee hyvin ja matkatavarat tulevat oikeaan paikkaan jne.
Jännitän heti jos joudun jollakin tavalla esiintymään joukolle tai muutamillekin ihmisille missään määrin virallisesti. Muutamia asioita minulla on mitkä helpottavat ainakin itselläni huomattavasti jännitystä:

* Tarkistaminen. Jos jännittää että onko kaikki pakattu, teen listan asioista mitä pitää olla mukana ja rastitan aina kyseisen tavaran kun se laukkuun menee. Näin mitään ei unohdu. Samoin ennen esiintymistä kertaan puhetta/esitystä läpi mielessäni, yksin ääneen tai Teemulle. Näin on pieni tuntuma siihen mitä tulen sanomaan ja olo rauhottuu.
* Musiikki. Ei kai ole yhtään yllättävää että musiikista on apua myös tähän ongelmaan. Musiikkia soimaan täysillä kuulokkeista ja mukana laulaminen/huutaminen tuo yllättävän rauhallisen olon. Muutenkin lempi musiikin kuuntelu rauhottaa ja parantaa fiilistä.
* Kävelylenkki. Pieni happihyppely ennen stressaavaa tilannetta helpottaa jännitystä ja saa hetkeksi ehkä ajatukset muualle.
* Rakkaat ihmiset. Heille jännityksen jakaminen ja puhuminen, tuo yleensä rauhallisemman olon ja voi saada myös hyviä neuvoja.

Heti arvioinnin jälkeen suuntasin ihanan työkaverini luo kahville ja oli todella hauskaa. Kotona tehtiin tortilloja ja katsottiin uusi How i met your mother jakso, missä oli aika mielenkiintoinen jakson nimi ja todella hyvä jakso! En spoilaa sen enempää. Muuten viimeinen kausi on tähän mennessä ollut aika kaksijakoinen. Alkupuoliskosta en kauheasti pitänyt, ei ollut lainkaan niin loistavaa kun edelliset kaudet. Nyt viimiset viisi - kuusi jaksoa ovat olleet todella hyviä. Silti vähän ikävää miten hitaasti kaikki etenee, varsinkin kun kyseessä on viimeinen kausi.
Hemmottelu iltaan kuului tukan tehohoitoa ihanilla Kerastasen tuotteilla. Huomenna olisi sitten parturi, katsotaan kuinka monesta sentistä joudun luopumaan :(
 Sitten ihanaan saunaan. Rakastan saunaa. piste.