Junaa jouduttiin tunnin verran odottelemaan ja reilun tunnin se Salzburgiin posottikin. Minäkun halusin hieman vielä shoppailla ennen reissun päättymistä, ja onneksi Teemu suostui kanssani vaatekaupoille lähtemään, vaikkei niin kovin innoissaan :D
Muutama tunti ostoskeskuksessa pyörien niin suuntasimme kohti
Salzburgin vanhaa kaupunkia. Ilma oli hirvittävän hiostava ja kuuma, ja
ilmassa leijui ukkosen enteet. Päätimme kuitenkin pitkähköstä matkasta
huolimatta lähteä kohti tuota kaunista kaupunginosaa.... noh, kun pääsimme
sinne niin kaikki pimeni kun suuri musta pilvi ajautui yläpuolellemme.
Kyllä sitä vettä sitten tulikin ja ukkosti ihan hirveästi. Meillä oli
molemmila oikein kunnon kesävaatetus, onneksi sentään sateenvarjot
oltiin pakattu mukaan.
Siellä sitten juostiin niin kovassa
sateessa, että varjostakaan ei ollut paljon hyötyä kun vettä tuli vaakatasossa. Kyllä pitää sanoa
että sellaisella ukonilmalla ei paljon ulkona pitäisi olla. Pelotti
kyllä ihan hirveästi. Onneksi selvisimme säikähdyksellä ja ukkosen myötä
kellokin alkoi lähentyä jo kuutta ja matka kohti lentokenttää alkoi
häämöttää.
Noh, matka Müncheniin meni ongelmitta, vaikkakin päädyimme vaunuun missä oli hirvittävä kasa nuoria kielikurssilaisia ja koko matkan he puhuivat aikalailla kovaan ääneen. Noh, oli ihan hauska kuunella toisaalta, koska nuoria oli niin monesta maasta. Nukkumista tuo tietenkin hieman häiritsi :D
Münchenin rautatieasemalla piti vielä vaihtaa junaa lentokentälle menevään, ja tyhmästi oikealta laiturilta, sama junanumero lähti muutamaa minuuttia etuajassa väärään suuntaan. Hyppäsimme siis epähuomiossa väärään junaan. Pitää kyllä sanoa että kun se tajuttiin niin oli kyllä aikas pitkä parikymmentäminuuttia, mikä tuo pysäkin väli oli. Kellokin oli jo aika runsaasti, joten hieman jännitti että toivottavasti keretään vielä lentokentälle. Ikinä kun ei tiedä vaikkei busseja koko yötä menisikään.
Noh, jäimme seuraavalla pysäkillä tietenkin pois ja kerkesimme sitten lentokentälle vievään junaan vaivatta. Onneksi.
Lento tuntui hieman töyssyiseltä, liekö sitten mistä johtuen, mutta meni silti kohtuu nopeasti. Sen sijaan matka Helsingin lentokentältä Tampereelle tuntui kestävän ikuisuuden. Noh, kotiin päästii ehjinä ja reissu meni kaiken kaikkiaan hyvin. Nyt vain uutta miettimään, tai sitten ei ehkä ihan vielä :D Tämä olikin sitten viimeinen Itävalta postaus tältä erää.
Ihanan näköisiä nuo lukot, harmi kun ette omaa lukkoa laittaneet tonne roikkumaan :D Ihanan aurinkoista ja ihania kauppoja ja hyvä kun kuva myös siitä sateisuudestakin otit :D Onneksi ehditte lentokentälle ajoissa :)
VastaaPoista