Tänään on ollut loistava sunnuntai vapaapäivä. Aamulla juotiin taas mielettömän pitkät aamukahvit ja katseltiin Itävalta videot kaikki putkeen, jossa vierähtikin reilu tunti. Onneksi tuli kuvailtua aika paljonkin siellä videonpätkiä, niitäkin on kuitenkin todella hauska katsoa jälkikäteen. Välittyy tunnelma ihan erilailla kun pelkistä kuvista.
Lähdettiin tämän jälkeen pienelle Tampere pyöräily retkelle. Olen koko kesän halunnut mennä rauhassa pyöräilemään Teemun kanssa pitkin kaupunkia, mutta ei ole ollut aikaa eikä keliä. Sateisesta aamusta huolimatta ilma kehittyi todella hyväksi.
Hetken suostuteltuani sain Teemun mukaan Bonukselle, ja löysi kun löysikin Before the Dawnin levyn! Kannatti tulla! Minä en löytäny mitään... :(
Oli oikein mukavaa pyöräillä pitkästä aikaa, vaikka tuo keskustassa pyöräily onkin usein aika vaivalloista.
Jostakin ihmeen syystä en ole törmännyt Tampereella asumiseni aikana vielä näihin lukkoihin. Itse pidän ideaa kauniina, omaa luokkoani en kyllä Suomeen haluaisi laittaa, vaan ehkä mielummin jonnekin ulkomaille kauniiseen paikkaan tai vastaavaa. Ajatus on silti kaunis.
Keskustorilla oli jonkinlainen tapahtuma ja ihania eurooppalaisia kojuja jotka notkuivat ihania herkkuja ja ruokia. Tykkään niin kaikista markkinoista ja toreista joten oli mukava viettää siellä aikaa.
Haettiin jätskitkin, toinen on Teemun joten en ostanut kahta :D
Sotkettiin vielä Pyynikille näkötorniin kun ilma oli vielä ihan mukava ja paikkapaikoin aurinkoinen. Matkalla huomattiin että Hämeenpuistossa olisi ollut oikein kunnon Eurooppalainen ruokatori, mutta ei sitten jaksettu enää siellä poiketa. Aikalailla tummaa pilveä bongailtiin tuolta yläilmoista ja päätettiinkin sen ja hyökkäävien ampiais joukkojen vuoksi lähteä sotkemaan kotia kohti.
Minua niin vihastuttaa kun ne kaksi "taiteilijaa" irrotti yön pimeydessä suurimman osan noista lukoista tuossa sillassa ja sulattivat ne sitten yhdeksi, aivan kaamean näköiseksi "taideteokseksi". Vaikka sillassa ei omaa lukkoani ollutkaan, surin muiden siltaan lukkonsa kiinnittäneiden kohtaloa. Olisi nyt ollut edes kaunis se toisten rakkauslukoista tehty teos, mutta kun ei... Aivan jäätävän ruma möntti.
VastaaPoistaJoo, sanos muuta. Oli kyllä todella raivostuttava tempaus. Ihan kaamea se möntti mikä niistä tuli. Luultavasti tuon lukon laitto on kuitenkin merkinnyt pariskunnalle jotakin, niin todella kiva että joku on sen vienyt ja sulattanut! :( En käsitä...
Poista