torstai 1. marraskuuta 2012

Pariisi - Notre Dame

Nyt on sulateltu kuvia ja matkatunnelmia päivän verran niin ajattelin tehdä ensimmäisen matkapäivityksen. Reissu oli ihan hirvittävän lyhyt, mutta todella kiva. On siinä vain jotakin kun pääsee edes hetkeksi pois. Eli ensi vaikutelma Pariisista oli hieman harmaa harmaan sään vuoksi. Hassua että Suomesta lentoon lähtiessä oli todella aurinkoista (niin kuin ensimmäisissä kuvissa näkyy) ja mitä lähemmäs Pariisia saavuimme, sitä enemmän pilviä kertyi. Kyllä se siitä silti hetkessä parani kun saavuimme ensimmäiselle tutulle nähtävyydelle, eli Notre Damelle. Kirkko oli sisältäkin upea ja ylöskin olisi päässyt jos olisi ollut muutamia tunteja aikaa jonotella. Meillä ei ikävä kyllä ollut. Varmasti olisi ollut yhtä hieno kokemus kun Duomon päälle kipuaminen Milanossa, mutta jääköön tällä kertaa.




Siinä muutama kuva hotellihuoneestamme. Huone oli onneksi todella siisti ja siellä oli ihanat pikku saippuat ja kahvinteko välineet. Aamupala olisi pelkästään maksanut 14e, joten emme todellakaan sitä ottaneet. Aamukahvit sai onneksi silti kätevästi keitettyä pikakahvienja vedenkeittimen avulla :)


Siinä ensimmäisiä Pariisi tunnelmia. Koitan huomenna päivitellä lisää. Kuvia tuli sen verran paljon räpsittyä - yllätys yllätys - että jaan näitä taas muutamiin postauksiin. Katsotaan kuinka monta muutamasta päivästä saa aikaan :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit tekevät minut iloiseksi joten kiitos vaivannäöstäsi ! :)