maanantai 12. elokuuta 2013

Italy - Day two - Colosseum

Ensimmäinen yö Italiassa tuli nukuttua huonosti. Huoneessa oli tuskaisen kuuma sekä yöllä että aamulla, joten uni ei oikein tullut. Siinä sitten hetken naureskeltiin naurettavaa aamupalaa joka osoittautui muutamaksi valmispullaksi mitkä löytyivät huoneemme pöydältä. Silläkö sitten piti jaksaa? Kahvia pystyi keittämään valmiskahvista ja kuumasta vedestä mitä tuli käytävän automaatista. Kyllähän sitä puolenkuppia joi. Mutta niinkun sanoin, Roomaan halusimmekin budjetti vaihtoehdon majapaikaksi, joten saatiin mistä maksettiin. Ja oikeastaan enemmänkin, sillä niinkuin sanoin huone oli siisti ja varsinkin yhteinen vessa/kylppäri oli varmasti juuri uusittu ja oli todella hyvännäköinen.

Minä odotin Roomassa yllättäen eniten Colosseumin näkemistä, siksi suuntasimmekin heti "aamupalan" jälkeen siihen suuntaan. B&B:stämme ei ollut kuin reilu kilometri kyseiselle nähtävyydelle joten käppäiltiin se tietenkin kevyesti. Muuten tuli käytettyä taas paljon metroa pidempien välimatkojen siirtymisiin.



Eivätkä turisti pönötyskuvat tähän loppuneet. Palattiin vielä takaisin pönöttelemään :D



Kyllä tuolla Colosseumilla tovi vierähtikin. Pönötyskuvien, raunioiden ihailun ja hikoilun jälkeen suuntasimme kohti Tiber jokea toiveena että sieltä saattaisi puhaltaa viilentävä tuuli. Turha toivo. Tuossa kohtaa voisi sanoa että todella olisin toivonut muutaman asteen viilempää, näin suomalaisena ei millään ole tottunut +38 asteeseen. Se tuntui ihan tukahduttavan kuumalta eikä oikein olisi jaksanut mitään tehdä. Onneksi silti lähdettiin käppäilemään meinaan löydettiin kiva ravintola ilmastoinnilla ja ihania pieniä katuja mitä pitkin tallustella.
 Aurinkovarjolle oli käyttöä!
 Ihanaa Italialaista jäätelöä, sitä jää kyllä kaipaamaan.

Käväistiin vielä ostoskeskuksessa viilentymässä ja ostin yhden mekon kymmenellä eurolla. Sieltä olikin aika pitkä matka käppäillä takaisin B&B:hen.

2 kommenttia:

  1. Oijoi, kyllä näistä kuvista lähti taas matkakuume nousuun! Varsinkin kun ollaan itsekin Roomaan menossa, tosin vasta marraskuussa. Todella kivoja kuvia taas kerran!

    Noiden majoituksen tasoa olen itsekin vähän epäillyt kun olen hotelleja Roomasta etsinyt. Olen lukenut useastakin paikkaa arvostelun, että hintaan kuulunut "aamupala" on ollut croisantti/pulla ja kahvi. Siis juurikin halvemmissa hotelleissa. Vielä ei olla majoitusta varattu, mutta varaudutaan sitten itsekin siihen, että syödään aamupala kahvilassa tai ostetaan valmiiksi kaupasta :)

    VastaaPoista
  2. Oi ihania kuvia Colosseumista ;) Ei sinne sisälle päässyt? ^^ Ihana mekko sulla! <3

    VastaaPoista

Kommentit tekevät minut iloiseksi joten kiitos vaivannäöstäsi ! :)